Ihmiset

Aira Samulin on kuollut

Tanssiopettajana suomalaisten sydämet valloittanut Aira Samulin on kuollut. Rakastettu tanssiopettaja menehtyi maanantaina aamulla Meilahden sairaalassa 96 vuoden iässä. Asiasta ensimmäisenä uutisoi Seiska. Aira Samulin muistetaan ennen kaikkea tanssiopettaja. Hän oli usein televisiossa opettamassa suomalaisia tanssimaan […]

Ihmiset

Uutismies Kari Lumikero ei hätkähdä mitään – ”Roolini on olla toimittaja eikä pelastaja”

Tapaninpäivänä vuonna 2004 Aasiassa, Intian valtamerellä sattui maanjäristys, jota seurasi tsunami. Korkeat aallot iskeytyivät turistikohteena pidettyyn Khao Lakiin Thaimaassa ja useat ihmiset jäivät veden alle. Paikalla oli myös useita suomalaisia turisteja. Kun tapahtumasta tieto kiiri […]

Ihmiset

Suosittu TV-tähti aloitti uuden harrastuksen – ”Tämä on ollut laji, josta olen aina haaveillut”

Helsingin Kalastajatorpan tenniskentällä nähtiin lauantaina monia julkisuudesta tuttuja ihmisiä, kun perinteisessä hyväntekeväisyystapahtumassa, Bermudan kannu- turnauksessa miteltiin tenniksen herruudesta. Tapahtuma on painottunut enimmäkseen jääkiekkoilijoiden kesätapahtumaksi, mutta mukana on ollut myös viihdemaailmasta tuttuja hahmoja kuten imitaattori Jukka […]

Musiikki

Kitaristilegenda Alexi Laihon kuolema järkyttää: ”Hän oli suuri taiteilija”

Yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista muusikoista, kitaristi Alexi Laiho on menehtynyt. Children of Bodom -yhtyeen keulakuvana tunnettu Laiho menehtyi viime viikolla pitkällisten terveysongelmien jälkeen kotonaan Helsingissä 41-vuotiaana. Hän oli syntynyt Espoossa 8. huhtikuuta 1979. Laihon luotsaama […]

Ihmiset

Suosikkijuontaja löysi elämänsä rakkauden – Perheenlisäystä jo tulossa

Nelosen ohjelmista tuttu juontaja Heikki Paasonen on tulossa isäksi. Hän kertoi Instagram-tilillään tutkiskelleen itseään, kun koronan myötä siihen tarjoutui tilaisuus. – Vuosi 2020 teki paljon pahaa, mutta tarjosi tilaisuuden myös tarkastella omaa elämää, Paasonen kirjoittaa. […]

Ihmiset

Salkkari-tähti löysi rakkauden Huuhkajista

MTV3:n Salatuista Elämistä tuttu Johanna Puhakka,27, on viihtynyt viime aikoina etelän lämmössä Kyproksella. Näyttelijätär paljastaa Instagramissa rakkauden johdattaneen hänet Kyprokselle. Päivityksessään seuraajilleen, hän pahoittelee somehiljaisuuttaan ja toivoo, että syyt hiljentymiselle ymmärretään hieman paremmin nyt, kun […]

Ihmiset

Milka Ahlroth viihtyy freelancerina – Ei kaipaa teatterikiinnityksiä ”En ehkä pystyisi siihen”

Keväällä MTV3- kanavalla pyörineessä Hotel Swan Helsinki- sarjassa näytellyt Milka Ahlroth on tottunut tekemään töitä freelance-näyttelijänä. Joskus töitä on enemmän ja joskus taas vähemmän. Hotel Swanissa kuvauspäiviä oli useampia, joka helpotti myös Ahlrothin elämää. – […]

Ihmiset

Jope Ruonansuu on kuollut

Imitaattori Jope Ruonansuu on kuollut lauantaina pitkän sairauden uuvuttamana. Ruonansuu tuli tunnetuksi jo 80-90- lukujen taitteessa imitaatioistaan. Hän ehti pitkän uransa aikana julkaisemaan useita imitaatiota ja laulua sisältäviä levyjä. Levyjen ja imitaatiokeikkojensa lisäksi Ruonansuu teki […]

Ihmiset

Kun kännykkäni uutisen merkiksi kilahti

Kuinka moni teistä on pohtinut samaa, mikä on uutismedioiden vastuu Koronakriisin hoidossa. Oma mittani tuli tänään täyteen, kun kännykkäni piippasi uutisen merkiksi ja taas silmilleni eteen rävähti uutinen Koronasta. Olen itse yrittänyt opetella uutta tapaa, […]