Tapaninpäivänä vuonna 2004 Aasiassa, Intian valtamerellä sattui maanjäristys, jota seurasi tsunami. Korkeat aallot iskeytyivät turistikohteena pidettyyn Khao Lakiin Thaimaassa ja useat ihmiset jäivät veden alle. Paikalla oli myös useita suomalaisia turisteja.
Kun tapahtumasta tieto kiiri Suomeen, lähetettiin, suoraan joulupöydästä, paikalle raportoimaan MTV:n ulkomaankirjeenvaihtajana toiminut Kari Lumikero. Hän oli ensimmäinen suomalainen toimittaja, joka näki ja välitti sen kaiken kauheuden, mikä Thaimaassa silloin oli. Monelle ensimmäisenä piirtyvät mieleen muun muassa nuoren pojan kasvot, joka kertoo kadottaneensa koko perheen ja päällä on vain ylisuuri pikkutakki. Kuva on herkistävä, kuva on kauhean surullinen ja moni saattaisi lyhistyä tuossa tilanteessa.
– Pitää koota itsensä ja kovettaa itsensä, muuten ei tule mitään hommista. Sitten jälkeen päin voi funtsia ja pohtia, mitä tuli nähtyä ja tehtyä. Ei voi käydä tunteilemaan siinä tilanteessa, se on vain näin, Lumikero kertoo.
Lumikerolle tsunami ei ollut ensimmäinen suuri onnettomuus, jossa paljon ihmisiä kuoli, sillä hän oli ollut raportoimassa jo vuonna 1994 sattuneesta autolautta Estonian uppoamisesta. Toimittajana mies on monessa liemessä kovaksi keitetty.
– Lopulta menen tällaisiin tilanteisiin siksi, että välitän tapahtumaa yleisölle. Silloin roolini on olla toimittaja eikä esimerkiksi pelastaja, Lumikero toteaa.
Monelle Lumikeron kasvot ja varsinkin tuo pehmeä, leppoisa ääni, on tullut tutuksi MTV:n uutisista, kun hän raportoi suurista tapahtumista ulkomailta ja välillä kotimaastakin. Medialle Lumikero antoi kasvot tsunamista tehden monia kovia ja herkkiä juttuja tapahtumapaikalta.
“Koskaanhan ei tiedä, mitä voi tapahtua”
Kokenut uutismies ei ole ollut pelkästään suurista onnettomuuksista kertomassa tarinoita, vaan hän on välillä joutunut myös erilaisille konfliktialueille. Niissä piilevät aina omat vaaransa. Toimittajia on joskus myös kuollut katastrofaalisilla konfliktialueilla.
– Kyllähän sitä aina miettii, mitä täällä voi tapahtua. Yleensä olemme etukäteen tarkistelleet, että siellä ei ole mitään välitöntä hengenvaaraa. Koskaanhan ei tiedä, mitä voi tapahtua, Lumikero valaisee.
Nykyisin virallisesti eläkkeelle jääneellä uutismiehellä, joka tosin vielä on joitain raportteja käynyt tekemässäkin, on keinonsa konfliktialueilta selviämiseen. Niitä keinoja hän on kertonut myös nuoremmille kollegoilleen.
– Pitää tarkkailla ympäristöä. Sitä katsoo, mitä tapahtuu, Lumikero opastaa.
Kun käsky käy, lähtee toimittajakonkari matkaan. Useimmiten lähtiessä kovin paljoa ei tietoa ole siitä, mitä tuleman pitää.
– Yleensä sitä valmistautuu aika pinnallisesti ja nopeasti. Useimmiten vasta lentokoneessa katsoo, että mitä on odotettavissa. Muun muassa Ruotsissa minulla oli tällaisia päivitettyjä maaraportteja Ulkopoliittisesta instituutista, jotka päivittivät sen tilanteen sillä hetkellä, Lumikero paljastaa.
– Niitä katsottiin ja sitten netistä lisää. Mahdollisimman paljon yritti saada ennakkotietoa, jos meni tuntemattomaan maahan. Pääsääntöisesti meitä lähetettiin niihin maihin, jotka olivat meille jo vanhastaan tuttuja.
Toimittajuus verenperintönä
Uutisten välittäminen ihmisille on Kari Lumikerolla ollut jo verenperintönä. Hänen isänsä Esko Lumikero oli Yleisradion uutistoimittaja ja kirjeenvaihtaja.
– Olen toimittajasuvusta, se tuli isänmaidon mukana. Isoisäkin oli aikoinaan päätoimittajana Pohjanmaan kansassa ja Vaasassa. Aika paljon on verenperintöä, tässä on ollut. Sitten se on myös onnellisten tai joidenkin mielestä onnettomien yhteensattumien, että päädyin alun perin Ruotsin radioon töihin ja sieltä siirryin sitten MTV:hen, Lumikero kertaa uraansa.
Virallisesti Lumikero on nyt eläkkeellä, vaikka silloin tällöin joitakin raportteja hän on käynyt tekemässä ja tulee niitä varmasti tekemään tulevaisuudessakin. Helsingin kirjamessuilla hän oli markkinoimassa tuoretta kirjaansa Tästä en vielä kertonut, jonka on kustantanut Tammi.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Lari Järnefelt, Joni Hildén
Suomi 
Svenska
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?