Joulun aika on taikaa, johon olennaisena osana kuuluu myös musiikki. Taiturimaiset musiikintekijät ovat tehneet mitä erilaisempia joululauluja vuosien varrella. Suomeksikin joululauluja on tehty monia ja yksi niiden tekijöistä on viihteen monitoimimies Ilkka Vainio.
– Mieleenpainuvin joululaulu, sellainen ainakin minkä itse olen tehnyt, kun täytyy vähän kotiinpäin vetää. Nylon Beatille tein Musta joulu. Se oli erikoinen. Itse olen tehnyt monta kovaa joululaulua. Sitten on myös Jope Ruonansuun Pakollinen joulu, Ilkka Vainio pohtii.
Monia hienoja kappaleita on vuosien varrella tehty ja monta upeaa tulkintaakin on joululauluista olemassa. Vainio nostaa myös yhden ylitsepääsemättömän tulkinnan, joka on varmasti jäänyt monien ihmisten mieliin.
– Vesa-Matti Loirin Sydämeni jouluun teen, jonka hän esittää. Vexi Salmen kirjoittamana. Isäni Juha Vainion Nastahammas, se on sellainen hauska laulu. Sitten Kari Tapion Tahdon oikean joulun. Siinä on kanssa sellainen hyvä meininki, Vainio luettelee.
Perinteinen joulu
Tällä hetkellä Ilkka Vainiolla riittää vauhtia, sillä mies kävi joulukuussa Espanjassa keikkamatkalla ja suunnitteilla on myös kaikenlaista muuta kivaa. Joulu on kaikesta huolimatta rauhoittumisen aikaa myös musiikin monitaiturille.
– Me tulemme aattona sieltä etelästä. Pidetään siinä sellainen perhejoulu. Tytär on tuolla Japanissa, hän asuu siellä. Hän on sitten siellä ja tulee myöhemmin. Me olemme vaimoni Elinan kanssa ja juniorit, jotka ehtivät tulla, tulee sitten paikalle. Lasten kanssa vietetään, toki kaikki ovat jo aikuisia.
Vainion perheen jouluun kuuluu myös perinteisesti haudoilla käyminen, kuten se kuuluu monen muunkin suomalaisen jouluperinteisiin käydä edesmenneitä omaisia muistamassa. Jos ennen joulut olivat Ilkka Vainiollekin kosteita, niin nykyään ne eivät sitä ole.
– Tämä on selvä joulu, kun mulla on jo kuudes vuosi ilman mitään viinaa, veteranoakaan. Menee sillä tavalla sekin hyvin, Vainio toteaa.
Vainio nähdään valkokankaalla
Joulun jälkeen työt jatkuvat Vainiolla ja uutta musiikkia on tuloillaan. Joulun jälkeen miestä näkee myös valkokankaalla, kun Tapaninpäivänä ensi-iltansa saavassa Huijarit-elokuvassa hänellä on pieni rooli.
– On kunnia olla Riina Hyytiän tuottamassa ja upean Rike Jokelan ohjaamassa elokuvassa. Tässä on hyvä partio ja huippunäyttelijät, jotka ovat pääosissa. Oli hienoa kohdata Tuulia (Eloranta), kun aikoinaan julkaisin musiikki Mari Rantasilalle ja nyt sain Tuulia Elorannan, hänen tyttärensä kanssa olla roolissa, Vainio iloitsee.
Rike Jokelan ohjaama Huijarit-elokuva saa ensi-iltansa 26.12.2023. Pääosissa ovat Tuulia Eloranta, Samuel Kujala, Tommi Korpela ja Pilvi Hämäläinen.
Teksti ja kuva: Joni Hildén
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?