Musiikki

Yö- yhtyeen kappaleita vedettiin Spotifysta – Mukana yhtyeen ensimmäinen albumi

Heinäkuussa Yö -yhtyeen musiikin ystävät joutuivat pettymään Spotifyssa, iso osa heidän tuotannostaan on jouduttu poistamaan suoratoistopalvelusta. Mukana on muun muassa suosittu Joutsenlaulu– kappale, kuten myös Vieraskirja ja Likaiset legendat I. Kappaleiden poistumisen taustalla on pitkään […]

Musiikki

Salkkaritähti ei pelkää leimaantumista

Konsta Hietanen tuoreesta roolistaan. ”olin yllättynyt, että edes harkittiin” Salatut elämät– sarja sai uuden hahmon muutama viikko sitten, kun Tenavatähdestä julkisuuteen ponnahtanut Konsta Hietanen liittyi näyttelijäkaartiin mukaan. Hietasen hahmo on konstaapeli Miki Kajander. – Uusiin […]

Musiikki

Iskelmätähdet yhdistivät voimansa koronakriisin keskellä: ”Musiikki tuo lohtua ja iloa”

Iskelmämusiikin suosikkiartistit yhdistivät voimansa koronakriisin keskellä. Yhteistyön tuloksena syntyi hyväntekeväisyyssingle Kirkan tutuksi tekemästä Silta yli synkän virran -kappaleesta, joka on suomennos Bridge Over Troubled Water -klassikosta. […]

Musiikki

Koronavirus perui Euroviisut

Koronavirus on aiheuttanut peruutuksia ja siirtoja erilaisiin tapahtumiin pitkin maaliskuuta. Viimeisimpänä peruutettujen listalle joutui Euroviisut, jotka oli tarkoitus kisata Rotterdamissa toukokuun puolivälissä. Päätöksen laulukilpailun peruuttamisesta teki yhdessä European Broadcasting Union EBU ja Rotterdamin kaupunki. – […]

Musiikki

Ylen Olohuone-live auttaa korona-ahdistukseen

Ylen olohuone-live antaa helpotusta korona-ahdingoon ja samalla se auttaa myös viruksen takia vaikeuksissa painivaa kulttuurialaa. Kuluvan viikon perjantaina ja lauantaina Yle käynnistää Kaikki kotona-livelähetykset. Perjantaina lavan valtaa Anssi Kela ja lauantaina on sitten Vesalan vuoro. […]

Musiikki

Ilkka Vainio joutui sairaalaan

Viihdetaiteilija Ilkka Vainio on joutunut sairaalaan. Vainio on hoidettavana Jorvin sairaalassa. Mies kiitteli Facebookissa Jorvia ja päivityksestä päätellen hän voi olosuhteisiin nähden hyvin. – Oon kiitollinen, kun parasta hoitoa saan, niin hienosti meitä Suomessa hoidetaan. […]

Musiikki

Anssi Kela paljastaa ”Formula 1 kiinnostaa urheilulajeista eniten”

Laulaja ja lauluntekijä Anssi Kela paljasti Urheilugaalassa, että Formula 1 on hänelle se tärkein urheilulaji. Moottoriurheilua itsekin harrastanut Kela pitää idolinaan Keke Rosbergia. – Pienestä pojasta asti on tulut seurattua Formula ykkösiä, Kela toteaa. Teksti: […]

Teatteri

Viihteen monitaituri on poissa

Viihteen moniottelija ja vankkumaton jalkapallomies Jukka Virtanen on poissa. Virtanen kuoli varhain sunnuntaiaamuna pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Hänen kuolemastaan ensimmäisenä kertoi Yle. Vuonna 1939 syntynyt Jukka Virtanen oli monessa mukana. Hänet muistetaan muun muassa Levyraati- ohjelman […]

Musiikki

Kiusatun pitkäaikainen unelma täyttyi – Esikoisalbumi ulkona

Suomalaisen musiikin parissa vuosikaudet työskennellyt Tommi Tähtivirta julkaisee esikoisalbuminsa Satua vai totta. Albumi on miehen pitkäaikaisen toiveen täyttymys, jonka vuoksi on vuodatettu niin verta kuin kyyneleitä. – Kun on lapsesta asti kiusattu, painettu maahan ja […]

Etusivu

Laulaja Kim Herold naimisiin – idylliset häät meren äärellä: katso kuvat

Selviytyjät -tv-ohjelmasta tuttu laulaja Kim Herold, 39, on purjehtinut tänään lauantaina (3.8.) avioliiton satamaan pitkäaikaisen Pauliina-rakkaansa kanssa. Häistä on julkaistu useita kuvia sosiaalisessa mediassa. Kimin ystäviin lukeutuva juontaja Heikki Paasonen kuului itseoikeutettuihin häävieraisiin. Tv-kasvo jakoi […]