
Iskelmämusiikin suosikkiartistit yhdistivät voimansa koronakriisin keskellä. Yhteistyön tuloksena syntyi hyväntekeväisyyssingle Kirkan tutuksi tekemästä Silta yli synkän virran -kappaleesta, joka on suomennos Bridge Over Troubled Water -klassikosta.
Kyseinen kappale julkaistiin vuonna 1970 eli tasan 30 vuotta sitten. Kirkan tutuksi tekemä suomennos on nauhoitettu samana vuonna.
Nyt kappaleelle kunniaa tekee artistien ideoima Sävelsillanrakentajat-kokoonpano. Mukana kokoonpanossa on joukko iskelmän vahvoja nimiä: Teemu Roivainen, Kyösti Mäkimattila, Saija Tuupanen, Isto Hiltunen, Marita Taavitsainen, Janne Raappana, Suvi Karjula sekä Jonna Ortju.
Projektin yhteenkokoavana ja musiikillisena taustavoimana on toiminut Energia-yhtye. Kappaleesta julkaistiin myös musiikkivideo (alla). Yksi solisteista Suvi Karjula on suunnitellut levyn kannen.

Tämä maalaus huutokaupataan huutokauppakeisari Aki Palsanmäen johdolla myöhemmin toukokuussa. Sen ja kuten koko kappaleen tuotto ohjataan hyväntekeväisyyteen Lastenklinikoiden kummien hyväksi.
-Nyt kun elämme tällaista poikkeusaikaa, vaikuttaa se meihin kaikkiin hyvin monin eri tavoin. Onneksi meillä kaikilla on musiikki, ja sitä ilosanomaa voimme jakaa tästä vallitsevasta tilanteesta huolimatta! Musiikki tuo lohtua ja iloa. Tämä sinkku on tehty rakkaudella ja suurella sydämellä. Ja todella hienossa porukassa, summaa Saija Tuupanen, vuoden 2003 tangokuningatar.
Tanssilavat pysyvät tyhjinä
Koronaepidemia on vienyt muiden artistien tavoin Saijalta kaikki työt. Lähes kaikki tanssilavat ovat tehneet päätöksen, että lavatansseja ei keväällä eikä ainakaan alkukesästä järjestetä.
-Kaikki kesän tanssikeikat on peruttu. Samoin muut työrupeamat, tuskin mikään niistä toteutuu. Mulla piti alkaa juhannuksen jälkeen jälleen kesäteatteri-esitykset. Mutta pakko silti katsoa toiveikkaasti eteenpäin, Saija sanoo.
Kyösti Mäkimattila, vuoden 2013 tangokuningas ei kaunistele tilannetta.
-Tälle keväälle oli sovittuna lähes 50 erilaista konsertti- ja musiikkiesiintymistä. Niiden pyyhkiytyminen kalenterista on ollut kuin painajaisunen katselua, hän muotoilee.
Lähde: MagnumLiven tiedote
Teksti: Juhamatti Nieminen
Kuva: Bo Strandén, MagnumLive
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?