Elokuvat

Italian elokuvateatterit saavat avata ovensa kesäkuussa

Italian hallitus on tehnyt päätöksen, jonka mukaan maan elokuvateatterit voivat avata ovensa jälleen 15. kesäkuuta. Pääministeri Giuseppe Conte kommentoi, että maan hallitus ottaa tietoisen riskin, mutta hän jatkoi, että Italialla ei ole varaa odottaa rokotetta. […]

Elokuvat

Jasper Pääkkönen nähdään Larry Thornen roolissa

Jasper Pääkkönen ja Spike Lee yhdistävät jälleen voimansa, kun Pääkkönen nähdään legendaarisen ohjaajan uudessa elokuvassa Da 5 Bloods. Edellisen kerran kaksikko teki yhteistyötä BlacKkKlansman elokuvassa. Da 5 Bloods kertoo neljästä amerikkalaisesta Vietnamin sodan veteraanista, jotka […]

Televisio ja suoratoistopalvelut

He ovat maskin takana

Masked Singer Suomen loppuhuipennus häämöttää. Enää on jäljellä neljä hahmoa, joiden henkilöllisyys ei ole vielä paljastunut, ainakaan suurelle yleisölle. Viihteen Olohuoneen toimituksen päälliköt päättivät ottaa härkää sarvista ja tehdä pientä salapoliisityötä selvittääkseen, ketä oikein hahmojen […]

Musiikki

Salkkaritähti ei pelkää leimaantumista

Konsta Hietanen tuoreesta roolistaan. ”olin yllättynyt, että edes harkittiin” Salatut elämät– sarja sai uuden hahmon muutama viikko sitten, kun Tenavatähdestä julkisuuteen ponnahtanut Konsta Hietanen liittyi näyttelijäkaartiin mukaan. Hietasen hahmo on konstaapeli Miki Kajander. – Uusiin […]

Elokuvat

YLE: Ritva Valkama on kuollut

Näyttelijä Ritva Valkama on kuollut. Valkama kuoli pitkällisen sairauden uuvuttamana 87- vuotiaana. Hän teki pitkän uran niin teatterin lavoilla, elokuvissa kuin myös televisiossa. Hänet muistetaan muun muassa televisiosarjoista Tapaus Ritva Valkama, Iltasatu, Parempi myöhään… ja […]

Musiikki

Iskelmätähdet yhdistivät voimansa koronakriisin keskellä: ”Musiikki tuo lohtua ja iloa”

Iskelmämusiikin suosikkiartistit yhdistivät voimansa koronakriisin keskellä. Yhteistyön tuloksena syntyi hyväntekeväisyyssingle Kirkan tutuksi tekemästä Silta yli synkän virran -kappaleesta, joka on suomennos Bridge Over Troubled Water -klassikosta. […]

Elokuvat

Kauan sitten kaukaisessa galaksissa…

4.5.1977. on päivämäärä, joka kirjoitettiin isolla fontilla Hollywoodin ja muun elokuvamaailman historiaan. Tuolloin julkaistiin ensimmäinen George Lucasin ohjaama Tähtien Sota elokuva, joka sai sittemmin nimekseen Uusi Toivo (A New Hope). Näin sai alkunsa galaksin kokoinen […]

Elokuvat

George Lucasin esikoisohjaus oli outo kokemus

George Lucasin esikoisohjaus THX 1138 vuodelta 1971 sijoittuu tulevaisuuden yhteiskuntaan, jossa ihmisten käyttäytymistä kontrolloidaan lääkkeillä.  Olen katsonut elämäni aikana paljon elokuvia, eikä niiden idea ole jäänyt minulta pimentoon montaa kertaa, mutta tällä kertaa näin pääsi […]