Italian elokuvateatterit saavat avata ovensa kesäkuussa

Italian hallitus on tehnyt päätöksen, jonka mukaan maan elokuvateatterit voivat avata ovensa jälleen 15. kesäkuuta.

Pääministeri Giuseppe Conte kommentoi, että maan hallitus ottaa tietoisen riskin, mutta hän jatkoi, että Italialla ei ole varaa odottaa rokotetta. maan talous ei kestä tilanteen jatkumista. Conten hallituksen päätöksestä kertoi Deadline.

-Otamme tämän riskin ja meidän on hyväksyttävä seuraukset, Conte kommentoi.

Italian tunnetuin elokuva-alan tapahtuma Venetsian elokuvajuhlat aiotaan edelleen järjestää alkuperäisen aikataulun mukaan syyskuussa.

Italian hallitus on päättänyt alkaa avata muitakin vapaa-ajan palveluita 25. toukokuuta alkaen. Euroopan Unionin kansalaiset pääsevät matkustamaan maahan 3. kesäkuuta alkaen.

Teksti: Juho Kojima

Lähde: Deadline

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi