UIT tarjoilee herkkua Peacockissa – Siikanderin esikoisrevyyohjaus nousi klassikoiden kärkeen

Linnanmäki, Peacock, käsillä on vuoden odotetuin tapahtuma, Uuden Iloisen Teatterin, kansankielellä UIT:n ensi-ilta. Teatterin lämpiö kuhisi lukuisia julkisuudesta tunnettuja henkilöitä sekä ihmisiä, jotka ovat nähneet kaikki UIT:n esitykset.

Tänä vuonna odotus oli korkea, joka oli jo aistittavissa lämpiössäkin. Edessä oli Sari Siikanderin, siis sen saman, joka on useasti nähty Peacockin lavalla hauskuuttamassa yleisöä, ensimmäinen revyyohjaus. Ohjaus, joka kantaa nimeä Herkkua kuin heinänteko.

Peacockin sali hiljentyi, valot vaihtuivat estradin valaistukseen ja laulu alkoi raikaamaan. Ensimmäinen kappale jo räjäytti pankkia, mutta Kai Vainen ja Katariina Havukaisen esittämä Niskavuori– parodia sai nauruhermoja jo kiristymään.

Katariinahan on muuten näyttelijä Riitta Havukaisen tytär, joten esiintyminen on hänellä veressä. Näyttelemistä on veressä myös muilla UIT:n tämän vuoden esiintyjillä, sillä Pihla Penttisen isä taas on pitkänlinjan näyttelijä ja ohjaaja Pertti Sveholm. Jolle UIT ei ole täysin vieras, sillä Sveholm ohjasi vuoden 2007 revyyn.

Heinänteko oli herkkua koko illan ja näyttelijät pistivät parastaan jokaisessa sketsissä. Lavalla nähtiin niin vanhaa tuttua Sami Hintsasta kuin Niina Tapiotakin, mutta myös Kai Vainen ja ennen kaikkea Antti Langin kaltaisia lahjakkuuksia. Lahjakkuuksista kun puhutaan, niin unohtaa ei sovi myöskään Panu Vauhkosta.

Vauhkonen ei välttämättä ole näyttelijätyyppinä sellainen, joka ihan ensimmäiseksi miellettäisiin revyyseen, mutta tämä monessa liemessä keitetty näyttelijä osoitti ennakkoluulot vääräksi. Hän oli todella mainio revyyesiintyjä ja olihan kokemustakin jo ehtinyt kertymään Viking Gracelta, jossa oli ollut paikkaamassa aikaisemmissa revyissä.

Erikoisuutena täytyy myös Vauhkosen osalta mainita hulvaton WC- sketsi, jossa viimeistään hän hauskuutti itsensä yleisön suosioon. Hän osoitti tekemisellään ja laulutaidollaan, olevansa eliittiä myös revyylavalla.

Ohjauksesta vastannut Sari Siikander oli tehnyt upeata työtä saaden revyyn juuri oikeanmittaiseksi, sillä loppulaulun alkaessa tuli tunne, että tätä olisi voinut katsoa vielä pidempääkin. Kaikkinensa kokonaisuus oli toimiva ja viihdettä riitti jokaisen sketsin aikana, yhtään sellaista juttua ei ollut, että olisi ollut tarvetta kellon katsomiselle.

Vaikka Siikander itse ei ollut estradilla, niin hänen läsnäolonsa pystyi aistimaan ja joidenkin hahmojen ollessa lavalla, tuli tunne kuin olisi katsonut hahmoa nimenomaan Siikanderin esittämänä. Todellisuudessa hahmoa esittikin joko Niina Tapio tai Pihla Penttinen.

Unohtaa ei sovi myöskään eleganttia revyynäyttelijää Sinikka Sokkaa. Tuo UIT-konkari osoitti olevansa jälleen oikeassa paikassa ja oli ilo nähdä hänet pitkän tauon jälkeen Peacockissa. Upea lauluääni ja karismaattinen esiintymistaito nivoutuivat yhteen tuossa viehättävässä olemuksessa. Sinikka Sokka oli yksi tämän vuoden revyyn suurista tähdistä.

Herkkua kuin heinänteko on show, joka on vain käytävä itse kokemassa. Jean S.- yhtyeen säestämänä yleisölle tarjoillaan hulvaton tunnin ja 25 minuutin esitys, jossa nauruhermoja ei säästellä tippaakaan. Viihteen Olohuone suosittelee tätä ehdottomasti ja jos tähtiä jaettaisiin, niin tämä saisi täydet viisi tähteä ja plussan vielä päälle.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Harri Hinkka / UIT

Tuoreimmat

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Etusivu

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Etusivu

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Etusivu

Rauman teatterissa on dekkarin vuoro

Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]

Elokuvat

Musta puhelin soi uudelleen köyhän sisällön sävelin

Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]

Etusivu

”Se tuntui kuin kivi olisi pudonnut sydämeltä” – Jari Sillanpää muistelee uransa ratkaisuhetkeä

Suomalaisten sydämiin itsensä 90-luvulla laulanut Jari Sillanpää täytti syksyllä 60 vuotta. Samalla hän juhlistaa 30-vuotista uraansa, joka sai alkunsa vuoden 1995 Tangomarkkinoiden voitosta. Sillanpää nousi hetkessä koko kansan suosikiksi. – Kun voitin sen tangokuninkuuden, se […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi