Lallis herää henkiin Rauman Kaupunginteatterissa

Lallis-musikaalin nuorisoa näyttelevät Raisa Sorri, Ninni Kekki, Tiia Ollikainen, Mikko Töyssy, Jaakko Tohkanen ja Juha Kulmala. (kuva: Rauman Kaupunginteatteri, Harri Joensuu)

Köyliön Lallintalo eli tuttavallisesti vain Lallis rakennettiin 1928 suojeluskuntataloksi, mutta 1960-luvulla siellä aloitettiin laajamittainen huvitoiminta ja paikassa keikkaili maan parhaat rock- ja iskelmäartistit.

Huipussaan Lalliksen suosio oli 1980-luvullä, jolloin siellä järjestettiin syys-huhtikuun välisen aikana kaksi tilaisuutta viikottain. Tilaisuuksista perjantai oli aikuisille ja lauantaina oli nuorison vuoro. Tilaisuudet oli erittäin suosittuja, sillä linja-autokuljetuksia niihin järjestettiin aina Pohjanmaata myöten.

Lallis herää henkiin Rauman Kaupunginteatterissa

Nyt Lallis herää henkiin Rauman Kaupunginteatterissa, kun romanttinen musikaalikomedian saa ensi-iltansa lauantaina 3.2.. Musikaalin ohjauksesta vastaa teatterin taiteellinen johtaja Otto Kanerva, joka on toiminut myös sen käsikirjoittajana yhdessä Osku Valven kanssa.

– Osku on tarinan pääkäsikirjoittaja ja minä sitten se apulainen ja vastaan siis ohjauksesta, totesi Kanerva.

Katja (Tiia Ollikainen) konservatiivisen perheen otteessa. (kuva: Rauman Kaupunginteatteri, Harri Joensuu)

Musikaali sijoittuu 1980-luvun alkupuolelle ja siinä yhdistyvät raumalaisen itsenäistyvän tytön tarina sekä luonnollisesti tarina Köyliön Lallintalosta. Itsenäistyvän tytön Katjan roolissa nähdään Tiia Ollikainen, jota bändi- ja iltariennot vetävät puoleensa. Katja tapaa Lalliksella myös porilaisen muusikkopojan (Mikko Töyssy). Tuo kaikki ei miellytä konservatiivista isää (Timo Julkunen), joka järkyttyy ja kokee pienen kriisinkin. Isä haluaisi, että tyttö jatkaisi pianonsoittoa sekä keskittyisi kouluun.

Musikaaliorkesterina Pauli Hanhiniemen Retkue

Pauli Hanhiniemi ja Mikko Töyssy (kuva: Rauman Kaupunginteatteri, Harri Joensuu)

Musikaaliin orkesteriksi on kiinnitetty Pauli Hanhiniemen Retkue. Hanhiniemi myös näyttelee musikaalissa, sillä hänet nähdään Lallintalon vahtimestarin roolissa. Musiikiksi on valikoitunut 1980-luvun suomalaista rockia ja poppia, mutta ei iskelmääkään ole unohdettu. Esityksessä kuullaan mm. Kolmannen Naisen, Juicen, Yön ja Sielun Veljien musiikkia.

Lisäksi kuullaan myös Pauli Hanhiniemen varta vasten Lallis-musikaalia varten säveltämä ja sanoittama uusi kappale. Tuo uutuus kuullaan musikaalin lopuksi.

– Pauli ei heti luvannut uutta kappaletta, mutta salaa kokoajan toivon sellaisen syntyvän, totesi Kanerva.

– Vaikka mä oon tehnyt lauluja jo 30 vuotta, niin ei ne vieläkään synny siten, että sanoisin Otolle, että joo huomenna kello 17.00 se on valmis, totesi puolestaan Hanhiniemi itse.

Nuoriso kiertää kaikkialla samaan suuntaan

Pauli Hanhiniemen Retkueen valintaan on vaikuttanut paljon se, että miehellä on omakohtaisia kokemuksia Lalliksesta, sillä mies keikkaili siellä jo 80-luvulla Kolmannen Naisen riveissä. Lisäksi hän on jo aiemmin tutustunut Otto Kanervaan.

Ennakkomyynti on ollut vilkasta

Musikaalin kevätkauden lipuista on varattu jo 85 prosenttia ja noin kovasta kysynnästä johtuen lipunmyynti syyskauden esityksiin on jo aloitettu.

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

 

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi