Rauman kesäteatteri jatkaa hyväksi havaitulla linjallaan – nyt mennään Kaija Koon musiikilla

Please follow and like us:

Rauman kesäteatterin tulevan kesän kantaesitys on musiikkinäytelmä Korkkarit kattoon. Ensi-iltansa Kaisa Kuikkaniemen käsikirjoittama ja Otto Kanervan ohjaama esitys saa 11.6.2026.

Kaisa Kuikkaniemi on käsikirjoittanut Raumalle jo aiemmin menestykseen nousseet Dingo- ja Paula! -musikaalit. Hänen viimeisin julkaistu työnsä on Ylen tuorein audiodraama Hector – asfalttiprinssin tie.

Kaija Koon musiikilla höystetyn näytelmän siis ohjaa Rauman teatterin taiteellinen johtaja Otto Kanerva. Rauman kesäteatterissa on ollut vastaavanlaisia tietyn artistin musiikkiin perustuvia näytelmiä jo aiemmin, kuten esimerkiksi Juha Tapio ja .

– Arvostan suunnattomasti Kaija Koota yhtenä suurimmista kotimaisista artisteista. Olen iloinen, että pitkään valmisteilla ollut prosessi näkee vihdoin päivänvalon ensi kesänä Rauman kesäteatterin lavalla. Olemme jälleen saaneet kasaan upean työryhmän, johon kuuluu musiikkiteatterin rautaisia ammattilaisia niin näyttelijöiden, suunnittelijoiden kuin tekniikankin puolella, Kanerva kertoo Rauman teatterin tiedotteessa.

Korkkarit kattoon -näytelmän pääroolissa on Sanna Saarijärvi, jonka esittämä Ulla palaa lapsuudenkotiinsa. Saarijärven lisäksi rooleissa nähdään Kirsti ValveIlkka MerivaaraAnnica Milán ja Aleksi Aromaa. Tuomas Kesälä vastaa musiikin sovituksesta ja hän toimii myös esityksen kapellimestarina.

Teksti: Jouni Mikola
Kuva: Rauman teatteri
Bluesky Social: @jounimikola.bsky.social
Threads: @jounimikola

Please follow and like us:

Tuoreimmat

Arvostelut
OlkkariViihde premium +

Vivi Wahlström joutui pettymään jo toistamiseen – Näin hän kommentoi putoamistaan

Username or Email Address Password Remember Me Register|Lost your password? Tämä sisältö on katsottavissa vain OlkkariViihde premium + – tilauksen omistaville. Tilaa OlkkariViihde premium + Tilaus sisältää nämä: Sateenkaaripodi Maksulliset artikkelit Olkkarivieras-podcast   Jos olet […]

Televisio ja suoratoistopalvelut
Ihmiset
Arvostelut
Televisio ja suoratoistopalvelut
Menovinkit
Arvostelut

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi