Elisa Viihteellä nähdään ensi keväänä vapun tienoilla uusi draamallinen komediasarja Sipoon herttua. Sarjaa on kuvattu lokakuun alusta lähtien pääkaupunkiseudulla ja kuvaukset kestävät aina marraskuun puoleen väliin saakka.
– Kari Hietalahden esittämä Pasi Kovalainen on tällainen Sipoon kovin liikemies, Sipoon Hjallis- työnimellä mennyt ja sormet on pelissä kaikkialla. Parhaat ystävät ovat kunnanjohtajana ja kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Kaikki päätökset ja mitä on rakennettu, on mennyt hänen piikkiin, Sipoon herttua- sarjan ohjaaja Teppo Airaksinen avasi.
– Hän on saanut sitä kautta vuosien saatossa rutkasti omaisuutta ja nyt sitten tällaisen pienen erheen takia, mikä ensimmäisessä jaksossa tapahtuu, saa koko tapahtumaketjun liikkeelle. Hän ajaa humalatilassa lenkkeilijän yli ja sitten poliisit kiinnostuu. Kun asioita lähdetään setvimään, niin Kovalaisesta paljastuu kaikenlaista.
Vaikka sarja on Airaksisen mukaan kulkenut työnimellä Sipoon Hjallis, niin Pasi Kovalaista näyttelevä Kari Hietalahti ei näe hahmossa oikein yhtäläisyyksiä Hjallikseen.
– Hjallis tämä ei ole. Kaikki ajattelee heti, kun tää on Sipoon herttua, että se olisi Hjallis, mutta ei tässä ole Hjallista yhtään, Hietalahti kiistää jyrkästi.
– Esikuvia tässä on monia eikä ihan suoranaista esikuvaa tarvitse olla.
Sarja on täynnä tuttuja nimiä suomalaisille televisionkatsojille ja Hietalahden lisäksi mukana Kovalaisen oikeana kätenä ja hyvänä ystävänä asianaja Jan Gustafssonina on Tom of Finland- elokuvasta tuttu Pekka Strang., kunnanjohtajana Miitta Sorvali ja kunnanvaltuuston puheenjohtajana Ville Myllyrinne. Kovalaisen vaimoa näyttelee MTV:n Roba-sarjasta tuttu Mari Perankoski.
– Tämä mun hahmoni on sellainen sipoolainen kotirouva, ei ehkä tässä iässä enää niin edustusrouva. Hänellä on melkein parikymppiset lapset ja hän on innokas tällaisessa rotaaritoiminnassa, Perankoski taustoitti hahmoaan.
Kovalaisten lapsina nähdään nuoria tulevaisuuden näyttelijöitä kuten Aamu Milonoff sekä Antti Heikkinen. Heikkistä on jo ehditty muutamissa televisiosarjoissa nähdä, mutta mitenkään suuren yleisön tietoisuuteen ei nuorukainen ole vielä noussut. Yhteistyö Hietalahden ja Perankosken kaltaisten konkareiden kanssa on sujunut hyvin.
– Ne ovat aika monissa liemissä keitettyjä konkareita. Yrittää siinä vieressä vähän katsoa mitä he tekevät ja imeä oppia siitä samalla. Sitten on hienoa olla myös samanvertainen työkaveri ja tuolla voidaan naureskella sekä pitää hauskaa siinä, Heikkinen iloitsi.
– Kyllä me ollaan pidettykin, on tuolla uusintaottoja otettu jonkin verran. Kyllä siellä pokka on mennyt.
Teksti ja kuvat: Joni Hildén
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?