Dingo-musikaali saa ensi-iltansa Rauman kesäteatterissa

Dingo-musikaalin näyttelijäkaarti

Ainutlaatuinen Dingo-ilmiö piti Suomen teinityttöjä otteessaan parisen vuotta 1980-luvulla. Nyt tuosta ilmiöstä on tehty musikaali ja se saa ensi-iltansa Rauman kesäteatterissa torstaina 16. kesäkuuta.

Dingon nousu huipulle tapahtui vuonna 1984, kun yhtyeen Sinä ja minä voitti Levyraadin. Bändin menestyskaari oli nopea, sillä jo kaksi vuotta myöhemmin bändi ilmoitti hajoamisestaan. Uutinen oli sen verran merkittävä, että se kerrottiin myös illan pääuutislähetyksessä. Tuon kahden vuoden aikana ehti tapahtua paljon, sillä bändi rikkoi kaikki tuolloiset konsertti- ja levymyyntiennätykset.

Musikaalissa asiaa käsitellään bändin keulahahmon Pertti “Nipa” Neumannin kautta. Musiikkinäytelmän ovat käsikirjoittaneet Kaisa Kuikkaniemi ja Otto Kanerva. Kuikkaniemi kirjoitti Ylellä 2020 kesäohjelmistossa olleen kuunnelmasarjan Kaikki huutaa Dingo. Kanerva vastaa myös musikaalin ohjauksesta.

– Vanhana Dingo-fanina otin tietysti kuunnelmasarjan haltuun. Otin myös välittömästi yhteyttä Kaisaan ja sain hänet aisaparikseni kirjottamaan tämän näytelmän. Onneksemme myös Neumann piti ideasta ja antoi sille siunauksensa. Olemme siis vanhan kipparin suojeluksessa, Kanerva totesi.

Musikaalin “uutta Dingoa” etsittiin koe-esitysten kautta mm. Raumalla ja Helsinsingissä. Neumanniksi valikoitui lopulta Joel Mäkinen, joka on esiintynyt mm. Helsingin jäähallissa esitetystä We Will Rock You -musikaalissa. Mäkinen on myös tuttu yhtyeistä Pimeys ja Joel Herttua.

Muina Dingon jäseninä esiintyvät Patrik Hvitsjö, Taneli Läykki, Pyry Smolander ja Olli Tulkki. Musikaalin muissa rooleissa esiintyvät Eleonoora Kauhanen, Eppu Salminen ja Sinikka Salminen.

Musikaalin kapellimestarina toimii Antti Vauramo ja bändi koostuu kovan luokan ammattimuusikoista. Koreografina on myös alan huippuosaaja Osku Heiskanen.

Joelin ja Eleonooran kirjottama blogi löytyy osoitteesta dingomusikaali.fi

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Kuva: Henna Junnila / Rauman teatteri
Lähde: Rauman teatterin tiedote

Tuoreimmat

OlkkariViihde premium +

Petolliset noussut katsojien suosioon – “Selvästi herättää tunteita”

Nelosella aloitti syyskuussa 2023 Suomessa ennennäkemätön TV-formaatti, joka totteli nimeä Petolliset. Tuolloin sarjasta ei tiedetty vielä paljon mitään, eikä sitäkään, millainen menestystarina siitä vielä tulee. – Tämä on mahtavaa, että tämän ohjelman suosio on kasvanut […]

Saimaa
Etusivu

Rauma Blues laajenee areenakokoiseksi

Neljäkymmentä vuotta sitten perustettu Rauma Blues saa tänä vuonna merkittävän uudistuksen, sillä festivaalin pääkonsertti 6.6. järjestetään areenakokoisena, kun pitopaikkana on Kivikylän Areena. Yhdysvaltalaista osaamista pääkonserttiin tuo Take Me To The River All Stars Live – […]

Elokuvat

Jussi-voittaja Petri Poikolainen on kuollut

Näyttelijä Petri Poikolainen on kuollut 50-vuotiaana. Poikolainen muistetaan elokuvasta Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia. Hän sai parhaan miespääosan Jussin roolistaan kyseisessä elokuvassa vuonna 2022. Poikolainen valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2000, jonka jälkeen hän on […]

Elokuvat

Lauri-Matti Parppein esikoiselokuva rohmusi palkintoja Jussi Gaalassa

Jussi Gaalaa vietettiin perjantaina Helsingin Messukeskuksessa. Gaalan patsasrohmuksi äityi elokuva Jossain on valo joka ei sammu. Lauri-Matti Parppei sai esikoiselokuvastaan Jussin ohjauksesta, käsikirjoituksesta sekä musiikista. – Luulen, että tehtiin äärimmäisen rehellisesti elokuvaa. Sellaisesta tunteesta, mistä […]

Elokuvat

Dome Karukoski lähettää terveiset valtioneuvostoon “Olen valmis keskustelemaan”

Ohjaaja Dome Karukoski saapui Jussi Gaalaan tänä vuonna erityisroolissa: hän jakoi ohjauksen palkinnon ja nautti gaalan yhteisöllisestä tunnelmasta. – Olen täällä jakamassa ohjauksen palkintoa, joten rooli on erilainen. Aluksi tietysti jännittää, mutta se on aina […]

Elokuvat

Kalevala-tähti saapui Jussi Gaalan punaiselle matolle hyvillä fiiliksillä

Näyttelijä Elias Salonen saapui Jussi-gaalaan hyvillä fiiliksillä. Keväinen sää ja juhlatunnelma loivat hänelle täydellisen alun illalle, joka keskittyy suomalaisen elokuvan palkitsemiseen. – Ihanilla fiiliksillä. Nätti sää, ja tänään juhlitaan suomalaista elokuvaa – mikäs sen parempaa, […]

Elokuvat

Tiihonen kuuli ehdokkuudestaan vessan pesun yhteydessä

Näyttelijä Ville Tiihonen saapui Jussi-gaalaan hyvillä fiiliksillä. Keväinen sää ja juhlatunnelma loivat hänelle täydellisen alun illalle, joka keskittyy suomalaisen elokuvan palkitsemiseen. – Aivan hyvät fiilikset. Mulla on smokki päällä, ja fiilis on hyvä. Melkein koko […]

Elokuvat

Tommi Korpela jännittää vaimonsa puolesta

Näyttelijä Tommi Korpela saapui Jussi Gaalaan rennolla mielellä, vaikka illan ohjelma tuo mukanaan myös pienen jännityksen. Hän ei ole itse ehdolla palkinnon saajaksi, mutta pääsee jakamaan yhden gaalan ensimmäisistä palkinnoista. – Oikein hyvillä fiiliksillä. Minulla […]

Elokuvat

Krista Kosonen: “Kotimainen elokuva ansaitsee juhlansa”

Näyttelijä Krista Kosonen saapui Jussi Gaalaan iloisissa ja odottavissa tunnelmissa. Illasta on luvassa hänelle erityinen, sillä Kosonen nähdään lavalla myös palkintojenjakajana. – Ihanilla fiiliksillä. Olen jakamassa tänään puvustuksen ja maskin palkinnot, ja odotan tosi paljon, […]

Elokuvat

Järnefelt Jussi-ehdokkuudestaan “Aivan ällistyttävä kunnia”

Näyttelijä Jonna Järnefelt saapuu Jussi Gaalaan täynnä odotusta ja iloa. Ehdokkuus teoksesta Huutamisen taito on tuonut mukanaan erityisen kunnian tunteen, sillä illassa on mukana Suomen näyttelijäalan kovimpia nimiä. – Tosi hyvillä fiiliksillä. Olen ihan hirveän […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi