Rauman teatterin kevätkausi käynnistyy Otto Kanervan ohjaamalla Henrik Ibsenin klassikkonäytelmällä Nukkekoti, joka saa ensi-iltansa tammikuun 29. päivä. Toinen kevään uutuus on uusi lastennäytelmä Hui kauhistus!, joka puolestaan saa ensi-iltansa huhtikuun 29. päivä.
Nukkekoti valmistui vuonna 1879 ja herätti aikanaan valtavasti kohua, sillä se kritisoi erittäin voimakkaasti sen aikaisia avioliittonormeja. Nuo teemat ovat edelleen ajankohtaisia myös nyky-yhteiskunnassamme.
– Nukkekoti on todella väkevä draama, jossa on mielestäni jopa dekkarimaisia jännitteitä. Toteutuksemme tulee olemaan ajaton, sillä teemojensa ansiosta tarina on täysin luettavissa nykyaikaisenakin näytelmänä. Naisen asema perheessä ja parisuhteessa, tasa-arvo sekä rakastamisen vaikeus ovat edelleen yhteiskuntamme suuria kysymyksiä, kertoo Rauman teatterin taiteellinen johtaja Otto Kanerva.
Nukkekodin naispääosa Nora on naisnäyttelijälle samanlainen rooli kuin miehille on Shakespearen Hamlet. Raumalla Noran roolissa nähdään Raisa Sorri. Nora on elänyt koko elämänsä suojattua elämää. Lapsuus- ja nuoruusvuodet hän vietti isänsä siipien suojassa ja aikuisikä on puolestaan kulunut pankinjohtajaksi tähtäävän Thorvaldin (Timo Julkunen) edustusvaimona. Sorrin ja Julkusen lisäksi rooleissa nähdään Rauman teatterin näyttelijät Ninni Kekki, Juha Kulmala ja Mona Lehtola. Asioitsija Krogstadin roolissa nähdään vierailijana Ilkka Koivula, joka on tuttu kasvo raumalaiselle teatteriyleisölle, sillä hän viihtyi muutaman vuoden kaupungissa reilu kymmenen vuotta sitten.
Pitkästä aikaa uusi lastennäytelmä
Viime vuosien aikana Rauman teatterissa on ollut useita vierailevia lastenesityksiä, mutta huhtikuussa nähdään pitkästä aikaa oma lastennäytelmä. Mauri Kunnaksen kirjaan perustuva Hui kauhistus! valmistui jo viime kevään esitystauon aikana. Esityksen ohjaa Lehtola ja rooleissa nähdään teatterin vakionäyttelijät eli Julkunen, Kekki, Kulmala, Lehtola ja Sorri. Musiikista vastaa teatterin kapellimestari Perttu Suominen.
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Kuvat ja lähde: Rauman teatterin tiedote
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?