Suosikkilaulajat Matti Esko ja Marion Rung yhteiskiertueelle: ”Laitamme molempien hitit ojoon”

Matti Esko ja Marion Rung katsastivat UIT:n kevätrevyyn ensi-illassa.

Pitkän linjan laulajasuosikit Marion Rung ja Matti Esko ovat tunteneet toisensa jo 1960-luvulta saakka. Nyt luvassa on ensimmäinen yhteinen konserttisalikiertue, joka starttaa syksyllä ja jatkuu ensi vuoden alussa.

Laulajat paljastivat suunnitelmansa saapuessaan UIT:n kevätrevyyn ensi-iltaan viime torstaina (9.5.).

– Ensimmäinen yhteiskonsertti on Hyvinkäällä 10. marraskuuta. Loput konsertit ovat sitten ensi vuoden alussa, Marion viitoitti.

Molemmat odottavat yhteisiä konsertteja vesi kielellä.

– On hienoa laittaa hynttyyt yhteen charmikkaan ja hyvä-äänisen miehen kanssa. Tarkoituksena on laittaa molempien hitit ojoon. Tietenkin laulamme yhdessä, ehkä myös vaihdamme joitain toistemme kappaleita. Ei sitä tiedä, jos vaikka laulaisin Rekkamiehen, sanoi Marion.

– Minulle on hieno kunnia päästä laulamaan Marionin kanssa. Tapasimme keikkahommissa jo 1960-luvulla, kun bändini säesti Marionia Oulussa, Matti muisteli.

Samaan aikaan Syksyn Sävelessä

Vuonna 1977 molemmat olivat mukana Syksyn Sävel -kilpailussa. Marion voitti kilpailun kappaleella Rakkaus on hellyyttä, kun Matti sijoittui kuudenneksi kappaleella Trasselijussin Salsa.

– Ei huono sekään, Marion kuittasi Matille.

UIT:n ensi-iltakin toi Marionille lämpimiä muistoja takavuosilta. Laulaja nousi Peacockin lavalle 1980-luvun alussa muutamissa esityksissä.

– Se oli mahtavaa ja mukavaa aikaa. Työporukka oli kiva.

Teksti: Juhamatti Nieminen

Kuva: Juhamatti Nieminen

Tuoreimmat

Etusivu

Ilmiö nimeltään Portion Boys – “Heistä on tullut ystäviä”

Vuonna 2010 toimintansa aloitti yhtye, joka tunnetaan hyväntuulisesta, hivenen huumoripitoisesta musiikistaan. Portion Boys-nimeä kantava yhtye on vuosien saatossa onnistunut iskemään suomalaisten sydämiin ja Facebookista löytyy useampikin faniryhmä, joista eniten jäseniä on Portion Boys Fanit-nimisellä ryhmällä. […]

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Etusivu

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Etusivu

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Etusivu

Rauman teatterissa on dekkarin vuoro

Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]

Elokuvat

Musta puhelin soi uudelleen köyhän sisällön sävelin

Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi