
Lauantaina televisioruutujen äärellä voi ihastella uudenlaista ohjelmaa, jollaista Suomessa on nähty hyvin harvakseltaan, oikeastaan ennen tätä ei tässä laajuudessa. MTV3:n katsojat pääsevät nauttimaan, kun Joonas Nordman Show: Grillikausi– ohjelmassa grillataan ihmisiä.
– Roastin idea on lähtenyt 1920-luvun Yhdysvalloista ja viimeisten parinkymmenen vuoden aikana tätä on monin eri tavoin pohdittu ja yritetty tuoda Suomen televisioon, ohjelman isäntä Joonas Nordman toteaa.
Suomen televisiossa tässä laajuudessa, missä ohjelma tällä kertaa nähdään, ei kotimaista roastia ole nähty. Vuoden 2018 talviolympialaisten aikaan TV5-kanavalla nähtiin pätkiä olympiaroastista, jossa ei roastattu henkilöä, vaan olympialaisia. Tuolloin roastmasterina toimi Suomen ehkä suurin roastmaster Antto Terras.

Nyt roastmasterin roolin on ottanut Joonas Nordman, jonka johdolla nähdään neljän jakson verran televisiosta tuttujen suomalaisten grillaamista. Nordman on jo aiemmin pohtinut tällaisen formaatin tuomista suomalaiseen televisioon.
– On se kutkutellut itseäni useamman vuoden ajan. Tavallaan Joonas Nordman show on vain sumuverho, että vihdoin saadaan roast telkkariin, Nordman heittää.
”Kiltit jutut jäävät kädenlämpöisiksi”
Roast-kulttuuriinhan kuuluu, että sanotaan osallistujista mitä sylki suuhun tuo. Se voi ajoittain olla jopa erittäin pahaakin, mutta harvemmin tosissaan ainakaan kukaan sanomisista loukkaantuu ja kuvauksien osalta Nordman kertoo, että on tullut vain kiitosta siitä, kun on päässyt mukaan.
– Onnistuminen vaatii sen, että ihmiset pitävät toisistaan oikeasti eikä heidän välillään ole mitään skismaa. Kunniavieraan on myös oltava hyvä ja menestynyt tyyppi, Nordman pohtii.

– Se on näissä kaikissa neljässä jaksossa toteutunutkin. Eikä se muuta vaadi kuin pistää vain aivot roast-asentoon. Sitten sitä alkaa ajatella sillä tavalla.
Mitään kilttejä vitsejä ei ole luvassa, kun ohjelma päästetään yleisön nähtäväksi. Tähän roastmaster Nordmanilla on selkeä visio, minkä vuoksi näin on.
– Kiltit ja kesyimmät jutut jäävät vähän kädenlämpöisiksi. Sen tässä on huomannut, että kyllä törkeä pitää olla, Nordman tietää.
”Yksi lempi komedialajeistani”
Ohjelmasarjan ensimmäisessä jaksossa kunniavieraana on televisioalan suuri ammattilainen, juontaja Vappu Pimiä. Pimiää roastaamassa ovat Ali Jahangiri, Janne Kataja, Kirsi Alm-Siira, Fathi Ahmed ja Köpi Kallio. Jahangiri on ollut paljon mukana roasteissa ja tehnyt yhteistyötä muun muassa Antto Terraksen kanssa.

– Tämä on aina sellaista raastaavaa, kun tyypit, joiden kanssa tekee paljon hommia, pääsee roastaamaan. Tiedät, että tulet nauramaan, mutta sitten tiedät siellä olevan asioita, joista ajattelee ”miksi sanoit noin”. Rakastan tätä ja tämä on yksi lempi komedialajeistani, Jahangiri paljastaa.
Illan jaksossa Jahangiri tulee saamaan melkoisia heittoja osakseen eikä hänen K-kauppiaskoulutukseensa osallistumista ole unohdettu. Mukana oleva Janne Kataja tulee saamaan myös melkoisen kovaa ryöpytystä.
– Kyllähän ne nyt ihan hirveitä juttuja olivat ja jokaisella laidalla ne jutut olivat kyllä aika yllättäviä, Kataja naurahtaa.
Luvassa on huikea show, jota ei kannata missata. Jos muut jaksot ovat edes lähellekään avausjakson veroisia, tulee tästä ohjelmaformaatista menestys myös Suomessa.
Joonas Nordman Show: Grillikausi MTV3-kanavalla lauantaina 16.4 kello 21:00.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Joni Hildén, MTV Pressi
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?