Grease valloittaa messukeskuksen – Bjurströmin ensiohjaus puolisonsa kanssa

Marco Bjurströmin ja Peter Pihlströmin ohjaama Grease-musikaali valloittaa Helsingin messukeskuksen perjantaista lähtien. Legendaarisen musikaalin päätähtinä nähdään Mikael Saari ja Heta Halonen.

Helsingin messukeskuksen AMFI-teatterissa tehdään parasta aikaa pitkää päivää. Suomen suurin teatterisali huokuu 50-luvun energiaa, kun Marco Bjurström ja Peter Pihlström ohjaavat suosittua Grease-musikaalia.

– Grease on ollut sellainen lempparijuttuni vuosikymmenten varrelta. Sitä on ihana päästä tekemään, kun on tehnyt sen kaksi kertaa aikaisemmin, yhden pienemmän ja yhden isomman sekä nyt tällaisen jätti-ison, Bjurström toteaa.

Paljon on samoja elementtejä kuin aiemmissakin tuotannoissa, mutta eroavaisuuksiakin löytyy.

– Onhan tämä huikea ja ihmeellinen ympäristö olla täällä messukeskuksessa, ja tehdä tämä areenakokoiselle yleisölle.

Bjurström ohjaa musikaalin yhdessä puolisonsa Peter Pihlströmin kanssa. Kaksikko on tehnyt paljon töitä yhdessä, mutta varsinaisesti he eivät ole ohjanneet keskenään mitään isompaa projektia. Yhteistyö on sujunut hyvin.

– Silloin, kun ihmisen tuntee, on helppoa tehdä yhdessä. Molemmilla on omat vahvuutensa, kun ei ole kahdesta samanlaisesta ihmisestä kysymys, vaan kahdesta eri taiteilijasta, jotka lähestyvät juttua omasta kulmastaan. Siitä syntyy niitä positiivisia konflikteja, Bjurström kuvailee.

Casting meni uusiksi

Greasen piti tulla jo vuosi sitten huhtikuussa ensi-iltaan, mutta korona siirsi ensi-iltaa vuodella. Siirron vuoksi myös roolitukseen on tullut muutoksia. Alun perin päärooleissa piti olla Pablo Ounaskari ja Petra Pääkkönen. Heitä ei kuitenkaan lavalla nähdä, vaan Dannyn ja Sandyn rooleissa ovat Mikael Saari ja Heta Halonen.

– Alun perin valituista suurin osa ei päässyt, koska heillä oli jo muut työt sovittuina. Uudessa castingissa on osittain sitä alkuperäistä jengiä ja sitten paljon uusia. Avoimen haun periaatteella lähdettiin hakemaan nuorempaa jengiä. Suurin osa löytyi sitä kautta, mutta muutamaa piti vielä hakea täsmähauilla, jotta löydettiin sopivat.

– Oli kivaa, kun oli aikaa etsiä. Kun tuntee tätä kenttää ja tietää millaisia osaajia Suomessa on, oli heidän löytämisensä aika helppoa, Bjurström myöntää.

Sandyn rooliin löytyi näyttelijä viime kesänä, Marco Bjurströmin ollessa Seinäjoen tangomarkkinoilla tuomarina. Siellä oli kilpailijana porilainen laulajatar, joka sai vihiä, että tällainen musikaali voisi kaivata näyttelijää.

– Voitin viime kesänä tangomarkkinoiden laulukilpailun ja Marco Bjurström oli siellä yhtenä tuomarina. Hän sitten vinkkasi, että on tulossa tällainen tuotanto ja kannattaisi hakea. Siitä sitten avoimen koe-esiintymisen kautta Sandyn roolin roolitettiin, vuoden 2022 tangokuningatar Heta Halonen kertaa roolitustaan.

“Superhauskaa näytellä yhdessä”

Aivan pystymetsästä ei Halonen näyttämölle ole hyppäämässä, sillä hänellä on jo kokemusta niin ammattilaisteattereista kuin myös harrastajateatterista. Musikaalejakin hän on uransa varrella ehtinyt tekemään.

– Tämä on ollut todella haastavaa, kun lauletaan, tanssitaan ja näytellään, pääsee itseään haastamaan ja oppimaan uutta koko ajan. Jotenkin on ollut todella hyvä työilmapiiri ja mukavat vastanäyttelijät. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja haluavat tästä tulevan mahtava, päräyttävä show, Halonen pohtii.

Etenkin Dannya esittävän Mikael Saaren saaminen vastanäyttelijäksi on ollut Hetalle yksi unelmien täyttymyksistä. Ei Saarikaan peittele iloaan päästä tekemään yhteistyötä hallitseva tangokuningattaren kanssa. Heillä on yhteistä historiaakin.

– Heta on aivan ihana. Me olimme Hetan kanssa muutama vuosi sitten tekemässä iskelmäkonserttia. Olemme laulaneet yhdessä. Nyt on ollut ihan superhauskaa näytellä. Se on turvallisempaa ja se on mukavampaa näytellä vähän tällaisia hassuja hahmoja, kun vastanäyttelijä on tuttu entuudestaan, Saari kertoo.

Jos suurin osa esiintyjistä tuli musikaaliin koe-esiintymisten kautta, ei Saaren tarvinnut sille kierrokselle lähteä.

– Pyydettiin mukaan ja olin siitä kauhean otettu. Nyt pääsee näyttelemään esimerkiksi tanssijaa, mikä on todella hauskaa. Onneksi kaikki muut on tanssijoita ja niinhän sitä sanotaan, että parempiensa kanssa kun tekee, oppii väkisin, Saari heittää.

Mutta mitä miettivät päänäyttelijät sitten ohjaaja-koreografi-pariskunnasta?

– Meillä on ollut hirveän hyvä prosessi. On ollut rauhallista, olemme tehneet koreografiaa ja noita kohtauksia sekä laulua, kaikkea sillisalaattina sekaisin. Hyvin tämä on mennyt, Saari huokaa.

– He ovat kyllä ihana parivaljakko. Tekevät intohimolla ja todella isolla motivaatiolla tätä hommaa, ja se innostus tarttuu meihinkin. He osaavat vaatia, mutta sitten myös auttavat ja antavat myös tilaa näyttelijälle. Kun ovat vielä koreografeja, on kokonaisuus heillä kyllä todella hyvin hallussa, Halonen toteaa hymyssä suin.

Tiistaina AMFI-teatterissa Grease esitettiin ensimmäistä kertaa yleisölle, kun tekijöiden ystävät ja sukulaiset pääsivät näkemään musikaalin. Keskiviikkona ja torstaina vuorossa ovat ennakkonäytökset ja ensi-ilta on perjantaina. Esitykset jatkuvat aina 13. toukokuuta saakka.

Grease on nyt kolmas musikaali Johan Storgårdin johtamalle AMFI Musicalsille. Ensimmäinen oli vuonna 2018 AMFI-teatterissa esitetty Mamma Mia, toisena oli sitten Helsingin Jäähalliin siirretty We will rock you ja nyt sitten Grease.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Heikki Järvinen (kansikuva), Joni Hildén

Tuoreimmat

Arvostelut

Sienitartunta palvelee syvällisempää juonta kaipaamattomia

Jonny Campbellin Cold Storage on täyttä aivot narikkaan -viihdettä. Filmistä uupuu omaperäisyys, kun George Romerolta on lainattu liikaa. 18 vuotta sitten bioterrorismintorjuja Robert Quinn (Liam Neeson) kohtasi Australian peräkylillä NASAn Skylab-projektista levinneen sieniviruksen, joka sai […]

Elokuvat

Kulttuurialan työtilanne näyttää heikolta – Näyttelijöille ei riitä töitä

Helsingin Sanomat kirjoitti kuukausiliitteessään näyttelijöiden työtilanteen olevan tällä hetkellä tukala. Moni freelancerina toimiva suomalaisnäyttelijä etsii tällä hetkellä töitä tai tekee muita kuin näyttelijäntöitä. Yksi tuon lehtijutun haastateltavista on Iikka Forss. – Se on vähän tällaista […]

Kirjallisuus

Järjestysmiehet estivät Eppu Normaalin nousemisen Ruisrockin lavalle

Eppu Normaalin oli tarkoitus esiintyä Ruisrockissa vuonna 1980, mutta esiintyminen ei lopulta toteutunut. Ruisrockin järjestysmiehet estivät yhtyettä nousemasta lavalle. Tämän seurauksena syttyi hässäkkä, joka muistutti myös mellakkaa. Selkkaus syntyi sopimuserimielisyyksien vuoksi. Eppu Normaalin taustajoukot olivat […]

Tapahtumat

Viki ja Köpi huipentavat kymmenvuotisjuhlansa Veikkaus Arenalla

Hiljattain kahdella Venla-palkinnolla huomioitu juontajakaksikko Viki ja Köpi juhlistavat kymmenvuotista yhteistä taivaltaan näyttävästi Helsingin Veikkaus Arenalla perjantaina 20. marraskuuta. VIKI & KÖPI 10V SHOW kokoaa yhteen kaksikon uran keskeiset hetket, vieraat ja yleisön ainutlaatuiseen juhla-iltaan. […]

Teatteri

Renée Böök debytoi musikaalitähtenä Helsingin Kaupunginteatterin syksyn uutuudessa

Maailman tunnetuin rakkaustarina saa rohkean ja modernin käänteen, kun Lontoon ja Broadwayn yleisöt hurmannut & Julia -musikaali saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 20. elokuuta. Shakespearen klassikkoa ravistelevassa pop-musikaalissa kysytään, mitä tapahtuisi, jos Romeo ja […]

Elokuvat

Taneli Mäkelä viihtyy teatterin lavalla “Jokainen ilta on ainukertainen”

Taneli Mäkelä on yksi ikonisista suomalaisista näyttelijöistä. Miestä on nähty niin teatterin lavalla kuin elokuvissa ja televisiosarjoissa. Joka ikinen kerta hän pistää parastaan, oli kyseessä sitten mikä tahansa laji. Teatterissa Mäkelää kiehtoo erityisesti esityksen elävä […]

Televisio ja suoratoistopalvelut

Petolliset palaa – uusi kausi käynnistyy ennennäkemättömällä rytinällä

Suursuosikiksi noussut Petolliset käynnistyy jälleen, ja luvassa on sarjan historian nopein ja armottomin aloitus. Uudella kaudella peli lähtee liikkeelle ennennäkemättömällä vauhdilla, kun 20 julkisuudesta tuttua kilpailijaa joutuu tekemään ratkaisevia valintoja jo ennen kuin he tapaavat […]

Musiikki

KUUMAA juhlii 10-vuotista uraansa Veikkaus Arenalla – luvassa jättimäinen areenakonsertti

Suomen suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva KUUMAA kruunaa 10-vuotisen uransa näyttävästi nousemalla Veikkaus Arenan lavalle lauantaina 28. marraskuuta 2026. KUUMAA 10 -areenakonsertti toimii juhlavuoden huipennuksena ja tuo yhteen yhtyeen uran suurimmat hitit sekä uutta musiikkia. Yhtye julkaisee […]

Musiikki

Pate Mustajärven tytär Jenni Mustajärvi liittyy Manserock-orkesteriin – tulkitsee isänsä klassikoita stadionkonsertissa

Manserock stadionilla -tapahtuma saa elokuun alussa erityisen koskettavan lisän, kun Jenni Mustajärvi nousee Kaikkien aikojen Manserock-orkesterin solistiksi. Tammelan stadionilla 1.8. järjestettävässä konsertissa Jenni tulkitsee isänsä Pate Mustajärven tunnetuksi tekemiä kappaleita niin Popedan tuotannosta kuin Paten […]

OlkkariViihde premium +

Tulevaisuuden tähti Daniel Virtanen tähdittää MTV:n menestyssarjaa – Teatterin käytävät tutuksi jo lapsena

MTV Katsomossa syksyllä alkanut Petos-nimeä kantava televisiosarja. Sarja on saanut hyvän vastaanoton. Pääosissa Petoksessa nähdään suurelle yleisölle vielä tuntematon Daniel Virtanen. Virtaselle Rikun rooli Petoksessa oli ensimmäinen kunnon kameratyö. – Jännitti tosi paljon. Koekuvaukset olivat […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi