Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä on esitetty Tommi Kinnusen kirjaan perustuvaa näytelmää Ei kertonut katuvansa. Heidi Heralan tähdittämä näytelmä sai ensi-iltansa 9. helmikuuta 2023 ja viimeinen esitys on 29.4.2023.
Näytelmä on tarina naisista, jotka sodan aikana lähtivät saksalaisten matkaan ja palaavat takaisin Suomeen sodan päättyessä. Suurelle näyttämölle sovitettu kolmetuntinen on eräänlainen roadmovie siitä, kun nämä naiset taivaltavat jalkaisin rajan yli takaisin kotimaahansa.
Useimmiten sodan aikaiset tarinat ovat olleet hyvin miesvoittoisia, mutta tällä kertaa pääosassa olivat naiset ja miehet oli jätetty taka-alalle, sivurooleihin. Tämä oli hyvin virkistävää vaihtelua siitä, miten sodan tarinat yleensä kerrotaan. Tämä oli myös sellainen tarina, josta on vähemmän puhuttu.
Koko kolmen tunnin kestävän näytöksen aikana läsnä oli tietynlainen jännittyneisyys siitä, mitä edessä voisi olla. Mukana oli myös jonkinlainen odotuksen tuntu, että milloin alkaa kunnolla tapahtumaan. Aiheena tämä tarina oli hyvin rankka ja synkähkökin. Odotettua olisi ollut, että olisi myös aiheuttanut tunnereaktioita.
Pieniä tunnereaktion poikasia oli joissain kohdin näytelmää, mutta kunnollista yksittäistä reaktiota ei kyllä tullut. Toisaalta se voi johtua myös siitä, että näytelmä itsessään oli hyvin vaikuttava ja iski syvälle, ehkä jollain tavalla myös ahdistavasti. Voisi siis sanoa näytelmän onnistuneen tarkoituksessaan, iskeä tunteisiin.
Jos miettii näytelmän dramaturgiaa ja sitä, miten tarina oli rakennettu, jäi se ehkä jollain tavalla vähän turhan pintapuoliseksi. Kuten toki kuuluukin, tarinan päähenkilö, Irene (Heidi Herala), esiteltiin kunnolla, mutta muut roolit jäivät hivenen pimentoon. Mieleen ei oikeastaan jäänyt edes kaikkien naisroolien nimiä, vaikka he suurimman osan näytelmästä lavalla olivatkin.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana haluaisin näytelmästä nostaa kohtauksen, jossa naiset pääsivät saunaan. Ensimmäistä kertaa näin saunakohtauksen, joka oli rakennettu inhimillisesti esittäjiään ajatellen. Naiset eivät riisuuntuneet alasti, kuten miesten tehdessä saunakohtauksia. Naiset saunoivat myös selkä yleisöön päin.
Voidaan tietysti kysyä, kuinka suuri merkitys tällä oli siinä, että näytelmän on ohjannut naisohjaaja? Mikäli ohjauksesta olisi vastannut mies, olisiko ratkaisu ollut toisenlainen? Yleisesti käytäntönä on se, että alastomuutta näytelmässä tai elokuvassa ei ole, mikäli sillä ei tarinan kannalta ole merkitystä. Voidaan miettiä, olisiko sillä ollut, kun oli kyse saunomisesta? Ehkä tämä ratkaisu oli erittäin hyvä kuitenkin, koska saunominen ei ollut mitenkään pääroolissa tässä kohtauksessa kuitenkaan.
Lavastus oli hyvin yksinkertainen ja hyvin toimiva. Mitään muunlaista ei olisi oikeastaan voinut edes kuvitellakaan, kun Lapin jylhissä maisemissa tarina kulkee. Kaupunginteatterin upea tekniikka tuli hyvin esille tässä näytelmässä ja muun muassa pommien räjähtämiset olivat todentuntuisia.
Kiitosta täytyy antaa myös livebändille, joka näytelmässä oli mukana. Musiikilla oli iso merkityksensä tunnelman luomisessa näytelmään.
Ei kertonut katuvansa oli kokonaisuutena onnistunut elämys, joka jätti vielä pitkään näytelmän jälkeen miettimään, että mitä oikein tuli nähtyä. Vaikka tarina oli hyvin rankka ja todentuntuinen, oli se myös sellainen, joka oli mukava nähdä. Tätä voi hyvin suositella niille, jotka ovat kiinnostuneita historiasta.
***
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Robert Seger / Helsingin Kaupunginteatteri
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?