Varasto 2 elokuva kuvaa nykyaikaa

Perjantaina sai ensi-iltansa VP Hännisen käsikirjoittama komedia Varasto 2. Huippunäyttelijöiden tähdittämä elokuva on jatkoa vuonna 2011 ensi-iltansa saaneelle Varasto- elokuvalle, jossa Kari-Pekka Toivosen ja Aku Hirviniemen esittämät hahmot työskentelivät työhönsä tympiintyneinä varastomiehinä. Jatko-osa sai sytykkeensä jo ensimmäisen elokuvan alkurepliikeistä.

– Siinä ensimmäisessä oli sellainen yksi avainrepliikki, kun siinä alussa kysytään, että varasto olette te siellä alhaalla, niin vastaus on, että tämän alemmaksi ei voi päästä. Tuollainen repliikki antaa haasteen, että mikä voisi olla vajoamista vielä suurempaan suohon, elokuvan käsikirjoittaja VP Hänninen mietti.

Jos edellisessä elokuvassa kaverukset työskentelivät alhaalla varastossa, niin nyt he ovat vajonneet vieläkin alemmaksi, mutta miten?

– Se on tällainen pienyrittäjyyden ja pakkoyrittämisen maailma, mihin nyt näitä työttömyyslukuja yritetään siivota. Kaikki kynnelle kykenevät ja nekin, jotka eivät kykene, siivotaan yrittäjyyteen, valaisi Hänninen elokuvan teemoja.

Salmisen henkilöhahmot kestäviä ja vahvoja

Kuten ykkösosan, niin myös tämän kakkosenkin ohjauksesta vastasi Taru Mäkelä. Hänelle paluu tutun tiimin ja tarinan kanssa työskentelemään oli mieluisa tapahtuma.

– Se oli tosi mukavaa, koska nämä Arto Salmisen luomat henkilöhahmot ovat jotenkin sillain kestäviä ja vahvoja. Niitä voi liikutella ajasta ja paikasta toiseen, ilman että ne murenevat joksikin epäuskottavaksi, Mäkelä kertoi.

Näyttelijät ovat hyvin paljon kehuneet Taru Mäkelän tapaa tehdä elokuvia ja siksi he ovat viihtyneet Mäkelän ohjauksessa. Ohjaaja itse on myös nauttinut siitä, kun on saanut tehdä tämän porukan kanssa töitä.

– Oli se hirveän hauska ja intensiivinen (prosessi), kuten ne aina ovat. Se on sellainen mukava joukkoenergian sentrifugi, josta sitten pullahtaa valmis teos, Mäkelä analysoi.

Vielä ei käsikirjoittaja eikä ohjaaja luvannut, että kolmososa olisi tulossa tai edes suunnitteilla, mutta sitä he eivät myöskään sulkeneet vaihtoehdoista pois.

Teksti ja kuvat: Joni Hildén

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi