Vahvan rock-taustan omaava Joel Mäkinen Neumannin rooliin

Ohjaaja Otto Kanervan vierellä näyttelijät Eppu Salminen, Sinikka Salminen, Joel Mäkinen, Olli Tulkki, Patrik Hvitsjö ja Taneli Läykki sekä ylhäällä etäyhteydellä Pyry Smolander ja Eleonoora Kauhanen.

Rauman teatterin johtaja ja musikaalin ohjaaja Otto Kanerva paljasti maanantaina kesällä ensi-iltaan tulevan Dingo-musikaalin roolitukset. Pääroolia Pertti “Nipa” Neumannia näyttelee Pimeys ja Joel Herttua bändeistä tuttu Joel Mäkinen.

– Syksyllä kerroimmekin jo aika paljon itse musikaalista, mutta jotain nyt vielä vähän. Tämä parituntinen on Neumannin ympärille kasattu elämänkerta, totesi Kanerva.

Dingo-hysteria alkoi vuonna 1984, kun Sinä ja minä voitti Levyraadin huippupistein ja sitä hysteriaakin sittan kestikin pari vuotta.

– Dingon hajoamisesta kerrottiin jopa tv:n puoli yhdeksän uutisissa, muisteli Kanerva.

Rock-taustalla päärooli

Neumannin roolin siis sai itsekin bänditaustaa omaava Joel Mäkinen. Roolissa on toki tuplamiehitys, sillä Väinö Riihimäki hyppää Neumannin rooliin tarvittaessa. Nipan tyttöystävää näyttelee Eleonoora Kauhanen.

Mäkisen ja Riihimäen lisäksi dingolaisina esiintyvät: kitaristi Jonttu on Teatterikorkeakoulussa opiskeleva Patrik Hvitsjö. Koskensoittaja Peteä näyttelee Pyry Smolander. Smolander nähdään myös bändin alkuperäisen basistin Even roolissa. Eveä basistina seuranneen Pepen rooliin hyppää Olli Tulkki. Rumpali Quuppa on puolestaan Taneli Läykki, joka on tuttu mm. The Voice of Finlandista sekä Rantabaari-sarjasta.

Sinikka Salminen palaa Raumalle

Nipan äitiä näyttelee aikanaan Rauman teatterissa kolme vuotta (2005 – 2008) ollut Sinikka Salminen. Nipan isää sekä Dingon manageria Lasse Norresta näyttelee puolestaan Eppu Salminen.

– Tiesin sen, että musikaaliin tulee myös Lasse Norres ja se oli itsestään selvää, että se rooli kuuluu Epulle, sanaili Kanerva.

Henkilökohtaisimmat muistot Dingosta ovat ohjaaja Kanervalla sekä Sinikka Salmisella, jonka isosisko oli Dingo-fani.

– Mä olin silloin vähän liian nuori olemaan fani, mutta koetin kyllä peesailla siskoa. Mulla on muuten tallella nuo siskoni levyt ja kuuntelenkin niitä aina silloin tällöin, totesi Salminen.

– Minä puolestani olen lentänyt pihalle Dingon keikalta Valkeakoskella. Olin kirjoittamassa tervehdystä keikkabussin kylkeen silloisen tavan mukaan. Järkkäri tuli siihen todeten, että mitä sun isäsi sanoisi, jos minä kirjoittaisin jotain hänen autonsa kylkeen, naurahti Kanerva.

Teksti ja kuva. Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Tuoreimmat

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Etusivu

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Etusivu

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Etusivu

Rauman teatterissa on dekkarin vuoro

Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]

Elokuvat

Musta puhelin soi uudelleen köyhän sisällön sävelin

Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]

Etusivu

”Se tuntui kuin kivi olisi pudonnut sydämeltä” – Jari Sillanpää muistelee uransa ratkaisuhetkeä

Suomalaisten sydämiin itsensä 90-luvulla laulanut Jari Sillanpää täytti syksyllä 60 vuotta. Samalla hän juhlistaa 30-vuotista uraansa, joka sai alkunsa vuoden 1995 Tangomarkkinoiden voitosta. Sillanpää nousi hetkessä koko kansan suosikiksi. – Kun voitin sen tangokuninkuuden, se […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi