Vaeltajien kevään ensimmäinen keikka on 14. maaliskuuta Semifinalin lavalla. Neljän näyttelijän muodostama yhtye astuu nyt ensimmäistä kertaa Semifinalissa lavalle. Vaeltajat aloittavat soittonsa kello 22. Semifinalin ovet aukeavat kello 20 ja Vaeltajien lisäksi lavalla nähdään Tomu Tomu.
– Semifinalhan on legendaarinen Tavastian porstua, jossa on itsekin tullut usein oltua yleisön puolella, joten kiva kutina on mahanpohjassa. Bändi on hyvässä vireessä, yhtyeen solisti Matti Laine fiilisteli.
– Tervetuloa vaan!
Vaeltajat- yhtyeen solistina on näyttelijä ja kirjailija Matti Laine, joka soittaa myös kitaraa sekä vastaa yhtyeen biisien sävellyksestä ja sanoittamisesta. Toista kitaraa soittaa, näyttelijänä ja ohjaajana kunnostautunut Juha-Pekka Mikkola. Bassossa on Suomen Kansallisteatterin vakiokalustoon kuuluva Jani Karvinen ja rumpuja soittaa näyttelijä Johannes Korpijaakko.
– Vaeltajat on tiivis ryhmä, duunia tehdään yhdessä, tosissaan muttei otsa kurtussa, Laine valaisi.
Vaeltajat nähtiin syksyllä esiintymässä Suomen Kansallisteatterin Lavaklubilla, jossa yleisö villiintyi bändin esiintyessä. Nautinnollista Suomirockia soittavan yhtyeen aikomuksena on pistää Semifinalissa pystyyn kunnon bileet.
– Odotettavissa on tiukasti soitettua suomenkielistä rockmusiikkia. Keikoille lähdetään pitämään hauskaa yleisön kanssa, eli pistetään bileet pystyyn, Laine vakuutti.
Vaeltajien lisäksi lavalla nähdään Tomu Tomu, joka esiintyy jo kello 21 alkaen. Tomu Tomu soittaa hieman erilaisempaa musiikkia kuin Vaeltajat. Heidän musiikkinsa on folkkia, punkkia, bluesia ja iskelmää. Tomu Tomu muodostuu kolmen henkilön yhtyeestä, jotka ovat Antero Tomu, Jussi Ollila ja Samu Loijas.
Liput Semifinaliin ovat ennakkoon 6,50 euroa ja ovelta 7 euroa. Ikäraja on K-18.
Teksti: Joni Hildén (Vaeltajien tiedote)
Kuva: Harri Nousiainen
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?