Pohjanmaan lakeuksilla, Kauhavalla oli kova hälinä 30 vuotta sitten. Silloin paikkakunnalla kuvattiin elokuvaa Pohjanmaa, joka nousi yhdeksi aikakautemme kulttielokuvista. Elokuva perustuu kauhavalaisen Antti Tuurin samannimiseen romaaniin ja sen on ohjannut Pekka Parikka.
– Se oli sikäli merkityksellinen elokuva, että se oli Antti Tuurin, Pekka Parikan ja mun esikoispitkäelokuva. Vielä harvinaisen onnistunut projekti, jos ajattelee, että se sai yli 200 000 katsojaa. Oli silloin ja on edelleen tosi kova luku, elokuvan tuottanut Marko Röhr valaisi.
Nykyisin Matila Röhr Productionsin toimitusjohtajana työskentevä Röhr muisteli elokuvan tekoaikaa lämmöllä ja varsinkin vuonna 1997 edesmennyttä ohjaajaa Pekka Parikkaa. Kolmikon yhteistyön tuloksena tuli kaksi isoa elokuvaa, jotka nostivat heidät suureen suosioon.
– Sillä tavalla se oli kaikkein merkityksellisin, että siitä alkoi pitkä yhteistyö. Valitettavasti Parikka kuoli niin nuorena, meillä oli paljon yhteisiä projekteja suunnitteilla, mutta kerittiin me nyt nuo kaksi leffaa tehdä yhdessä eli Pohjanmaa ja Talvisota. Suunnitteilla oli paljon uusia, Röhr mietiskeli.
Pohjanmaa ja Talvisota kertovat kauhavalaisen Hakalan suvun vaiheista, johon perustuu myös Röhrin tuottama sekä Tuurin kirjoittama Lakeuden kutsu. Lakeuden kutsua Parikka ei enää ehtinyt ohjaamaan, vaan siitä vastasi Ilkka Vanne. Nämä kaikki kolme elokuvaa perustuvat Antti Tuurin romaaneihin ja lisää elokuvan arvoisia romaaneita syntyy mieheltä jatkuvasti, viimeisimmät niistä Tammisunnuntai 1918 sekä menestyselokuva Ikitie.
– Antti Tuurin kanssa yhteistyömme jatkuu edelleen, Röhr iloitsi.
Parikalla selkeä näkemys
Pohjanmaa- elokuvaa kuvattiin kesällä 1987 Kauhavan keskustassa ja sen laitamilla. Ajatus elokuvan tekemisestä oli jo virinnyt yhteistyötä jo pidempään tehneiden Antti Tuurin ja Pekka Parikan kesken. Keväällä 1987 mukaan tuli sitten kolmas mies, Marko Röhr, joka tulisi vastaamaan tuottamisesta.
– Tulin sillä tavalla liikkuvaan junaan, että Antti ja Pekka olivat tehneet yhteistyötä TV-sarjojen puolella siihen mennessä jo ja sitten päättäneet, että tästä tulee ensimmäinen pitkä leffa, jonka he tekevät. Tulin siihen sitten siinä vaiheessa, kun valmistelut alkoivat. Ensimmäinen vaihe oli jo tehty ja käsikirjoitus oli olemassa, Röhr kertoi.
Lopullinen käsikirjoitus ei vielä ollut, sillä pian huomattiin, että alkuperäisen kaltaista käsikirjoitusta ei ehdittäisi kuvaamaan annetussa ajassa. Elokuvan ohjaaja Pekka Parikka oli ammattilainen ja uusi käsikirjoitusversio valmistui hyvin nopeasti. Röhrin mukaan Parikalla oli elokuvasta ja sen tekemisestä hyvin selkeä näkemys.
– Kun käytiin sitä, että kuka on kuka, niin ei kyllä paljoa tarvinnut kyseenalaistaa roolitusta. Ne osuivat ihan nappiin. Taneli (Mäkelä) edusti just sitä Erkki Hakalaa, joka oli se mielikuva. Se oli ihan selvänä Pekalla mielessä, niin kuin kaikki yksityiskohdat siinä elokuvassa, Röhr ihasteli.
– Se mikä me jouduttiin tekemään yhdessä siinä tuotannon kuvausvaiheessa, niin jouduimme lyhentämään sitä käsikirjoitusta jonkun verran. Suhteessa siihen varattuun kuvausaikaan, meillä oli liikaa tekstiä. Pekka oli aika jouhea siinä ja sanoi, että asia selvä, kun ensimmäisen viikon jälkeen todettiin, että ei tässä aikataulussa saada kaikkea kuvattua, niin sillä oli jo seuraavana päivänä lyhennetty käsikirjoitus tehtynä.
Elokuvan kantaesitys nähtiin Kauhavalla 26. helmikuuta vuonna 1988. Erkki Hakalaa elokuvassa näytteli Taneli Mäkelä ja veljessarjan muita jäseniä Esko Salminen, Esko Nikkari ja Vesa Mäkelä. Pohjanmaa- elokuvassa nähtiin myös sellaisia legendaarisia nimiä kuin Kirsti Ortola, Aarno Sulkanen, Vesa Vierikko ja Kalevi Kahra, unohtamatta nuorta kaartia kuten muun muassa Heikki Paavilainen ja Konsta Mäkelä. Olihan elokuvassa myös pohjanmaasta kertovien elokuvien vakiokasvo Kalevi Haapoja.
Teksti ja kuvat: Joni Hildén
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?