Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas sai ensi-iltansa 27. lokakuuta ympäri Suomea. Elokuva on saanut hyvän vastaanoton koko Suomessa. Nyt elokuvan tekemisestä on julkaistu Making of- video.
Kuva: Juuli Aschan @Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas sai ensi-iltansa 27. lokakuuta ympäri Suomea. Elokuva on saanut hyvän vastaanoton koko Suomessa. Nyt elokuvan tekemisestä on julkaistu Making of- video.
Kuva: Juuli Aschan @Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]
Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]
Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]
Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]
Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]
Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]
Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]
Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]
Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]
Suomalaisten sydämiin itsensä 90-luvulla laulanut Jari Sillanpää täytti syksyllä 60 vuotta. Samalla hän juhlistaa 30-vuotista uraansa, joka sai alkunsa vuoden 1995 Tangomarkkinoiden voitosta. Sillanpää nousi hetkessä koko kansan suosikiksi. – Kun voitin sen tangokuninkuuden, se […]
Samuli Vauramo näyttelee Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa Lammiota. Vauramo oli ensimmäisiä, joka kuuli Louhimiehen elokuvaprojektista ja ohjaajan tarjotessa roolia, sai Vauramo miettiä kaksi mahdollista vaihtoehtoa, kuten teki myös Louhimies. – Meillä molemmilla osui Lammio […]
Pop-idoli Robin Packalén oli Helsingin Tennispalatsissa katsomassa Tuntemattoman sotilaan kutsuvierasnäytöstä. Nuorukaisen ympärille muodostuneelle toimittajajoukolle hän paljasti, että Väinö Linnan tekemä kirja on edelleen lukematta, mutta Edvin Laineen ohjaaman elokuvan hän on nähnyt. – Itse asiassa […]
Suuren ennakkohypetyksen saanut Tuntematon sotilas esitettiin torstaina kutsuvieraille Helsingin Tennispalatsissa. Aku Louhimiehen ohjaama elokuva sai yleisöltään erittäin myönteistä palautetta ja uskottiin, että elokuvasta tulee jättimenestys. – Oli todella voimakas ja vaikuttava elokuva. Tulee saamaan paljon […]
@Olkkarimedia
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?