Tutun kuuloinen musiikki kajahtaa soimaan, tarina, jonka on nuorempana katsonut elokuvana. Odotukset ovat suuret, onhan Svenska Teaternin musikaali saanut paljon kehuja. Ensitahdit lähtevät käyntiin ja esitys alkaa. Heti alusta asti oli selvää, että turhaan ei tätä spektaakkelia ole kehuttu.
Näyttävät lavasteet, hienot asut ja ennen kaikkea upeat näyttelijät, siitä on tehty Svenska Teaternin musikaali Maija Poppanen. Ajoittain musikaalia katsoessa unohti täysin, että on Suomessa katsomassa teatteria. Tuntui kuin olisi ollut lontoolaisen teatterin katsomossa ihastelemassa tätä näytelmää.
Koska harvemmin on tullut käytyä Svenska Teaternia katsomassa ja Suomen ruotsinkieliset näyttelijät eivät ole kovin tunnettuja, tuli esiin monia uusia tuttavuuksia. Kehuja täytyy ehdottomasti antaa Maija Poppasta näytelleelle Josefin Silénille, joka toi oman hienon silauksensa tähän klassikkohahmoon.
Iloa silmälle oli katsoa myös Bertiä näytellyttä Danny Lekströmiä. Hänen roolisuorituksensa upeine tanssi- ja laulukohtauksineen oli aivan häikäisevää. Loistavia olivat myöskin näytelmän lapsinäyttelijät, jotka eivät todellakaan jääneet ammattinäyttelijöiden varjoon.
Kehuja pitää jakaa myös monille niin Metsoloista kuin Hovimäestä tutulle näyttelijälle Mikael Anderssonille. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin hänet lavalla. Aiemmin olen nähnyt televisiossa häneltä totisempia ja jäykempiä rooleja, mutta nyt hän näytti olevansa melkoinen kuminaama. Andersson yllätti siis totaalisesti, että hänestä löytyy myös koomisen näyttelijän vikaa.
Tätä näyttelijöiden kehumista voisi jatkaa vaikka loputtomiin, sen verran upea kattaus oli saatu aikaiseksi tähän Svenska Teaternin Maija Poppaseen. Kokonaisuutena, kun musikaalia katselee, ei voi kuin ihailla, sitä vaihtojen sujuvuutta. Lavasteet vaihtuvat lennosta toisiin eikä katsoja edes vaihdosta meinaa huomata.
Ja ne lavasteet tosiaan olivat sellaisia, joiden eteen on nähty vaivaa eivätkä ne varmasti ole sieltä halvimmasta päästä. Lisäksi se, että musikaalissa oli liveorkesteri koko ajan paikalla, teki ison vaikutuksen.
Näyttävät lavasteet, upeat tanssiesitykset, korvia hivelevät lauluesitykset ja mahtavat näyttelijät tekivät kokonaisuuden, joka jätti katsojalle tunteen siitä, että oli nähnyt jotain aivan uskomattoman upeaa. Svenska Teaternin Maija Poppanen on ehdottomasti yksi parhaista musikaaleista, jonka olen koskaan nähnyt.
Maija Poppasen esitykset jatkuvat vielä ainakin kevään ajan. Tämä musikaali kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, vaikka ruotsia et ymmärtäisikään. Näytelmä on tekstitetty myös suomeksi.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Cata Portin
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?