
Tanssii Tähtien Kanssa- kilpailun ensimmäinen pudotus nähtiin sunnuntaina, kun hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen joutui jättämään TTK- parketin. Kauden toisen suoran lähetyksen voittaja oli näyttelijä Hannes Suominen ja hänen opettajansa Kia Lehmuskoski.
– Yllättävältä tuntuu, mutta silti tosi hyvältä, Suominen totesi lähetyksen jälkeen.
Viikolla harjoittelua häiritsi pieni flunssa, mutta se ei näyttänyt haittaavan itse suoritusta, kun Hannes ja Kia tulivat estradille mustiin pukeutuneena tehden Michael Jackson- muuveja.
– Viime viikko oli kaikin puolin hyvä, olin vähän flunssassa, joten vähän puolivaloilla. Hyvä, että meni näin, Suominen iloitsi.

Boelius meksikolaisena tarjoilijana
Näyttäviä liikkeitä esittivät kaikki parit sunnuntain lähetyksessä, vaikka hajontaa ainakin tuomariston pisteissä tuntui olevan tälläkin kertaa jonkun verran. Illan yksi tähtihetkistä oli ehdottomasti meksikolaistarjoilijaksi sonnustautunut kilpailun kuopus Tuure Boelius.
– Meillä oli kunnon tarina ja meno oli aika luja. Oikein hyppäsin sinne kyytiin. Hetken unohdin olevani Tuure Boelius. Luulin olevani joku meksikolainen tarjoilija, ihan oikeasti, Boelius hihkui.

Aina ennen tanssia tulevissa videoklipeissä nähdään pieniä pätkiä edellisen viikon harjoitteluista ja niiden pätkien perusteella nuorukaisen opettajana toimiva Ansku Bergström on joutunut olemaan välillä kovana nuoren pojan kanssa.
– Tuure on ollut ihan mainio (oppilas). Tässä quickstepissä oikeastaan oli vähän haasteita. Se on oikeasti aika nopea tanssi. Hän heittäytyi tanssiin tosi hienosti ja olen tosi tyytyväinen häneen, Bergström kommentoi.
Pouta ei suostunut staraksi
Parketilla ollaan nähty myös enemmän säämiehenä, meteorologina tunnettu Pekka Pouta. Pouta tanssii yhdessä Jutta Heleniuksen kanssa. Vaikka ohjelman nimi on Tanssii Tähtien Kanssa, niin säämies ei pidä itseään mitenkään tähtenä.
– Aargh, stara….Ei tässä nyt mitään tanssitähtiä olla, Pouta hyssytteli vaatimattomaan tyyliinsä, kun häneltä kysyttiin miltä säämiehestä tuntuu olla stara.

Itse tanssiminen on miehelle maistunut, vaikka hän ei itseään tähtenä pidäkään.
– Se on älyttömän kivaa, yllättävän mukavaa. Varsinkin tämä koko ohjelma, missä on yksityisopettaja neljä tuntia joka arkipäivä, niin siinä tulee niin nopeata edistymistä. Se on hauskaa, Pouta makusteli.
Tanssii Tähtien Kanssa jatkaa ensi sunnuntaina, mutta silloin yksi pari on joukosta poissa.
Teksti ja kuvat: Joni Hildén
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?