
Kultainen Venla Gaalassa perjantaina jaettiin myös yksi Elämäntyö Venla. Sen sai tänä vuonna pitkän uran suomalaisen teatteri- ja viihdetaiteen eteen tehnyt näyttelijälegenda Ritva Valkama. Valkama itse ei päässyt Venlaansa hakemaan, vaan hänen sijaan, patsaan kävi pokkaamassa Valkaman tytär, näyttelijä Sanna-Kaisa Palo.
– Äidin ura on ollut valtavan monipuolinen. Hän on tehnyt draamaa ja komediaa, sketsiviihdettä ja draamaviihdettä, mustaa komediaa ja musikaaleja. Kaikki genret on taittunut häneltä, Sanna-Kaisa luetteli.
Valkama on nähty useissa erilaisissa televisio-ohjelmissa vuosien varrella ja sen lisäksi myös teattereissa. Suomalaiselle viihteelle ja sen kehittymiselle siihen, mitä se tänä päivänä on, on Ritva Valkamalla ollut iso rooli.
– Kun hän rupesi tekemään viihdettä Tampereella aikoinaan 70- luvun alussa, niin siitä melkein tähän päivään asti on merkitys ollut valtava kaikissa välineissä. Nykyään nuori polvi vähän rupeaa kyselemään, että kukas hän oli, mutta kyllä vielä aika monet muistaa, Palo mietti.
Sanna-Kaisan vanhemmat ovat olleet molemmat tunnettuja näyttelijöitä, äiti Ritva Valkama sekä isä Pertti Palo. Eläminen näyttelijäperheessä, on avannut hänelle teatterialan molemmat puolet, niin ilon kuin pettymystenkin puolen. Myös julkisuus on ollut koko ajan läsnä, mutta se ei siihen aikaan häirinnyt elämistä.
– Se oli jotenkin normaalia eikä siihen aikaan tätä kammottavaa keltaista lehdistöä ollut ollenkaan. Jos tehtiin joku perhehaastattelu kerran viidessä vuodessa, niin se oli siinä. Ei ollut juorulehtiä eikä saanut sellaista kuraa niskaansa, eikä joutunut sellaiseen pyöritykseen. Olen aina ollut kauhean ylpeä vanhemmistani, Palo muisteli.
Teksti: Joni Hildén
Kuva: Satumari Kinnunen
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?