
Miami- elokuvan kutsuvierasensi-iltaa vietettiin Helsingin Tennispalatsissa tiistaina. Paikan päälle oli saapunut myös elokuvassa pienessä roolissa oleva Janne Reinikainen. Reinikaista harvemmin on nykyään nähty enää kameran edessä tai lavalla. Edellisestä elokuva- tai televisioroolista on ehtinyt jo pari vuotta kulua. Miehen roolisuorituksista saamme tulevaisuudessakin nauttia, sillä syksyllä on tekeillä yksi elokuva missä Reinikainen tullaan näkemään. Samoin ohjaustöitä on luvassa.
– Syksyllä ohjaan Turun Kaupunginteatteriin sellaisen näytelmän kuin Kybersielut, jossa on muun muassa Lauri Tilkanen ja Pamela Tola. Ensi-ilta on marraskuussa. Sitten näyttelen tämän syksyn aikana Mielensäpahoittaja 2- elokuvassa, Reinikainen paljasti.
Viime keväänä Reinikaisen ohjaama Macbeth pyöri Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä. Näytelmässä oli mukana myös Miami- elokuvaa tähdittävä Sonja Kuittinen. Macbeth oli Reinikaiselle työ, jota hän oli odottanut jo pitkään, että saisi sen tehdä. Aika oli kypsä nyt viime keväänä ja vastaanotto oli ohjaajan mukaan hyvä.
– Oikein hyvä palaute tuli. Se oli työ, jota olin pitkään miettinyt ja pitkään valmistellut. Se oli erittäin mieleenjäävä ja lämmin työ, Reinikainen kuvaili.
Teksti ja kuva: Joni Hildén
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?