Pop-tähti Sanni: ”En ole enää miltään osin näkymätön”

Kiireistä kevättä elävä Sanni julkaisi marraskuussa viidennen albuminsa Muutos. Albumi eroaa edellisistä siinä mielessä, että se on kokonaan Sannin käsialaa. Hän on tehnyt levyä varten kaiken itse. Hän on säveltänyt, sanoittanut ja myös tuottanut tämän levyn.

– Oli todella opettavaista käytännöllisesti katsoen alusta asti opetella tekemään albumi. Vaikka albumeita olen tehnyt paljon, ollut tuottajakollega siinä mukana, mutta nyt tein sen kokonaan yksin. Se oli superopettavaista ja todella mielenkiintoista, Sanni kertoo.

Levyn teon prosessissa oli aikoja, kun Sanni vietti yksin studiolla pitkiä aikoja iltamyöhäisellä lyöden päätään seinään. Niistä hetkistä, kun hän selvisi ja levy valmistui, tuntui se palkitsevalta, kun oli saanut pitkän projektin maaliin saakka.

– Se matka oli todella sen lopputuloksen arvoinen. Nyt kun katsoo tässä taaksepäin, muutama kuukausi sitten, kun se tuli, tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. Olen todella ylpeä siitä ja on olo, että olen sanojeni mittainen sille pienelle Sannille, joka päätti joskus päälle kymmenvuotiaana tehdä joskus levyn yksin, Sanni toteaa.

”Olen todella paljon muuttunut ihmisenä”

– Varmasti olen muuttunut tietenkin ihmisenä, kaikki muuttuu koko ajan. Muutoshan on sellainen, että sitä mieluummin vastustaa kuin hyppää sen vietäväksi. Se oli mielestäni osuva nimi levylle, koska tuntuu siltä, että viimeisinä vuosina olen todella paljon muuttunut ihmisenä, nimenomaan parempaan ja itsevarmempaan, rauhallisempaan ja itseni kanssa linjassa olevaan suuntaan.

Muutos-albumilla on kappaleita, jotka ovat samankaltaisia hänen aiemman tuotantonsa kanssa, mutta myös uudenlaista soundia on myös kuultavissa. Muutosta on tapahtunut myös muualla kuin Sannin hiusten värissä.

– Tämä levy on tavallaan yksi osa sitä itsensä kanssa linjassa olemista. Teen niitä asioita, mitä olen halunnut tehdä, vaikka se pelottaisi tai olisi jännittävää, teen niitä silti. Mulla on tällä hetkellä sellainen olo, että en ole enää miltään osin näkymätön, vaan olen täysin näkyvissä. Se tuntuu kivalta, Sanni iloitsee.

Viime vuosien aikana Sanni on voinut olla näkyvästi oma itsensä eikä hänen ole tarvinnut peitellä mitään osaa itsestään. Uutta musiikkiakin saattaa olla luvassa, sillä hän on aloittanut jo seuraavan albumin työstämisen, mutta kokemusta rikkaampana.

– En voi sitä vaan pysäyttää, kun niitä biisejä vain tulee. Tänä aamunakin tein yhden biisin. Huomaan, että se tietotaito, mikä mulla on verrattuna siihen, kun aloin tekemään Muutosta. Se vain on ihana huomata, että sitä (kokemusta) on kertynyt ja aloitan nyt aivan eri portaalta seuraavan kierroksen, Sanni pohtii.

Sanni ei sano ei Euroviisuille

Tämän kevään aikana Sannilla riittää töitä. Muutos-kiertue on meneillään ja seuraavat merkityt keikat ovat maaliskuussa. Ennen sitä hänet nähdään Nokia Areenalla juontamassa Uuden musiikin kilpailua 8. helmikuuta.

– Ihan superihanaa. Siinä on kyllä toimiva koneisto. On ihanaa treenata koreografi Reija Wäreen ja näiden muiden UMK-ihmisten kanssa. Odotan tosi innolla. Siellä on huippukäsikirjoittajat, huipputiimit, huipputanssijat, huippuartistit ja kaikki sekä huippuvisualistit. Siitä ei paljon hienommaksi show enää mene, Sanni innostuu.

Tänä vuonna Sanni on UMK:ssa juontajana, mutta ei sulje pois sitä vaihtoehtoa, että olisi itse jonakin päivänä kilpailemassa.

– Kun kyseessä on nimenomaan biisikilpailu, niin jos mä sattuisin tekemään sellaisen biisin, joka huutaisi UMK:ta, siinä kohtaa voisin lähteä ajattelemaan. Ennen kuin sellainen hetki on koittanut, en halua lähteä targetoimaan luovuutta. En sano ei millekään, mutta en ole asiaa oikeastaan ajatellut, Sanni sanoo.

Maaliskuussa Sanni nähdään Muutos-kiertueensa kanssa ympäri Suomea useammilla paikkakunnilla. Kesällä hänellä on täysi rähinä päällä ja hänet tullaan näkemään useilla eri festivaalilavoilla.

– Täysillä tehdään kesään asti ja sen jälkeen olen jäämässä keikkatauolle, Sanni paljastaa.

Keväällä hänet nähdään myös The Voice of Finlandin tähtivalmentajana.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Petri Tyynmaa, Joni Hildén

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi