Kultainen Venla Gaala kokosi TV-maailman tähdet Oopperatalolle

Helsingin Oopperatalolla juhlittiin perjantaina Kultainen Venla Gaalan merkeissä. Perinteiseen tapaan suomalaiset televisio-ohjelmat palkittiin Venla-pystein. Venla-pystiä on jaettu vuodesta 1982 lähtien, mutta Kultainen Venla Gaalaksi jakotilaisuus muuttui vuonna 2010, jolloin Kultainen TV ja Venla Gaala yhdistyivät. Palkintoja jaetaan 18:ssa eri kategoriassa. Himotuimmat pystit ovat yleisön valitsemat Paras esiintyjä ja Paras TV-ohjelma. Vuoden 2017 parhaaksi esiintyjäksi valittiin kauppias Sampo Kaulanen.

– Lapin Sampo ja kauppiaan rouva-sarja tehtiin sen takia, että pääsin revanssin ottamaan. Millään muulla ei ole väliä, Kaulanen totesi voiton jälkeen.

Parhaana TV-ohjelmana palkittiin Eränkävijät. Parhaan draamasarjan palkinto meni puolestaan Myrskyn jälkeen- sarjalle, joka nähtiin TV1:n Kotikatsomossa syksyllä. Leea Klemolan ohjaaman ja hänen yhdessä Kaarina Hazardin kanssa käsikirjoittamansa sarja napsi lisäksi pystit myös parhaasta käsikirjoituksesta sekä parhaasta ohjauksesta. Sarjasta Kaarina Hazard oli ehdolla myös paras naisnäyttelijä- kategoriassa ja Mikko Roiha paras miesnäyttelijä- kategoriassa.

– On tätä kuusi vuotta Kaarinan kanssa yhdessä tehty. Kaikki on ollut parhain päin. Meillä oli maailman hienoin tuotantoyhtiö ja hienon tuottaja. Aikaahan tähän on pantu ja ajattelua tosi pitkään. Tässä oli täydellinen taiteellinen vapaus, Klemola huokaisi.

Parhaan naisnäyttelijän pysti ei mennyt Kaarina Hazardille, vaan sen sai C Moren Aallonmurtaja- sarjasta tuttu Maria Ylipää. Miesnäyttelijän Venlan nappasi taas saman kanavan Onnela- sarjan näyttelijä Eero Ritala. Komedia- ja sketsiohjelmista parhaaksi valittiin Noin viikon uutiset, kun taas viihdeohjelman pystin sai Sohvaperunat. Lasten- ja nuortenohjelmista paras oli Yle TV2:n Nörtti, kun taas peliohjelmista pysti meni Haluatko miljonääriksi ohjelmalle.

– Tämä on todella tärkeä. Haluatko miljonääriksi- ohjelmaa tekee se 30-40 ihmistä. Siinä vain ja ainoastaan näkyy ruudussa sen yhden jätkän naama siitä porukasta. Tämä on kyllä kiva juttu koko porukalle, Haluatko miljonääriksi- juontaja Jaajo Linnonmaa purki.

Ajankohtais- ja asiaohjelmista Docventures otti palkinnon ja Musiikkiviihdeohjelmista SuomiLOVE palkittiin. Seuratanrealitysta Elossa 24H sai Venlan ja Kilpailurealitysta Junior MasterChef Suomi. Keskusteluohjelmista Yökylässä Maria Veitola vei pystin ja Lifestyle-ohjelmista Jenny +. Elämäntyöpalkinnot menivät taas pitkän linjan tekijöille näyttelijä Eila Roineelle sekä mr. Napakymppi Kari Salmelaiselle.

Teksti ja kuvat: Joni Hildén

Katso Eero Ritalan mietteet voiton jälkeen.

Tuoreimmat

Elokuvat

Lönnrotin runous hukkuu miekkaan

Kalevala: Kullervon tarina on ylistys miehisyydelle. Yritys olla suuren luokan Hollywood-tuotanto laulaa supisuomalaisuuden suohon kuin Väinämöinen ikään. Untamolassa kytee veljesviha, kun Kalervon (Johannes Holopainen) veli Untamo (Eero Aho) havaitsee veljensä asettuneen tiluksilleen, jotka isä oli […]

Elokuvat

Apinanraivo viihdyttää, kun simpanssi varastaa valokeilan

Johannes Robertsin Primate lyö laudalta monet menneiden vuosien teinikauhuelokuvat. Ben-simpanssi on puolestaan tekijöidensä onnistunein hirviöluomus. Elokuvan alussa Lucy (Johnny Sequoyah) saapuu ystävineen kuuron isänsä Adamin (Troy Kotsur) huvilalle. Nuoria vastassa ovat myös Lucyn sisko Erin […]

Musiikki

Suomirockin legenda on poissa

Suomalaisen rockin legenda, raspikurkku Pate Mustajärvi on poissa. Mustajärvi oli kuollessaan 69-vuotias. Tapaninpäivänä kuollut artisti kertoi marraskuussa sosiaalisen median kanavissaan sairastavansa syöpää. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen. Pate Mustajärvi muistetaan kaikista parhaiten Popedan solistina. Popedan […]

Ihmiset

Samuli Edelmannille joulu on rauhoittumista ja itsensä tutkiskelua

Tänä syksynä joululevyn yhdessä tyttärensä Venlan kanssa julkaissut Samuli Edelmann sanoo olevansa yleensä joulun aikaan hyvin kiireinen mies. Keikat pitävät hänet työllistettynä, mutta jouluaattona hänellä on aikaa rauhoittua. – Joulukuu on mennyt jo pitkään kirkoissa […]

Elokuvat

Jenni Vartiainen tähdittää Dome Karukosken uutta elokuvaa

Laulajana paremmin tunnettu Jenni Vartiainen tekee debyytin elokuvanäyttelijänä vuonna 2026 ensi-iltansa saavassa Dome Karukosken elokuvassa Rakkautta ja virtahepoja. Elokuvan päärooleissa Vartiaisen lisäksi nähdään Pihla Viitala ja Aku Sipola. – Oli vapauttavaa heittäytyä uuteen rooliin ja […]

Elokuvat

Sydäntalvi ei suksi sivuladuille

Brian Kirkin kolmas kokopitkä elokuva on Suomen Kolilla kuvattu kaipuuta ja jännitystä sykkivä kokonaisuus. Emma Thompson vakuuttaa keinot keksivän leskirouvan roolissa. Elokuvan alussa Suomi tuodaan jo vahvasti esille, kun Barb (Thompson) istuu pöydässä Nokian vanha […]

Elokuvat

Teatterineuvos Eila Roine on poissa

Suomalaisen teatteritaiteen suuriin näyttelijöihin lukeutunut Eila Roine on kuollut. Hänet muistetaan lukuisista rooleistaan varsinkin tamperelaisissa teattereissa. Roine on nähty niin Tampereen Teatterin kuin Tampereen Työväen Teatterin näyttämöllä. Eila Roine teki unohtumattomat roolisuoritukset Tampereen Työväen Teatterin […]

Elokuvat

Nuremberg on luottamuksen rakentamista hirviön kanssa

James Vanderbiltin kolmas ohjaus on kolmannen valtakunnan raunioille rakentuva vahva draama. Jack El-Hain kirjaan perustuva elokuva on samalla muistutus ihmisen pahuudesta. Toinen maailmansota on päättynyt ja liittoutuneille antautuneet tai kiinniotetut natsipuolueen jäsenet lyöty lukkojen taakse. […]

Olkkarivieras

Elokuvaohjaaja Oskari Pastila podcastissa “Päähenkilöä käytettiin hyväksi”

Username or Email Address Password Remember Me Register|Lost your password? Tämä sisältö on katsottavissa vain OlkkariViihde premium + – tilauksen omistaville. OlkkariViihde premium + voit tilata joko jatkuvalla kuukausitilauksella hntaan 3 euroa kuukaudessa tai vuorokaudeksi […]

Musiikki

Riitta Korpela palkittiin elämäntyöpalkinnolla Jellonagaalassa – Ti-Ti Nalle on kulkenut sukupolvien mukana

Lastenmusiikki Ry palkitsi eilen Oulussa järjestetyssä Jellonagaalassa suomalaisen lastenmusiikin uranuurtajan, Ti-Ti Nalle -perheen luojan Riitta Korpelan arvostetulla elämäntyöpalkinnolla. Tunnustus myönnettiin kunnianosoituksena poikkeuksellisen pitkäjänteisestä ja merkittävästä työstä suomalaisen lastenkulttuurin ja varhaiskasvatuksen hyväksi. Lastenmusiikkipäivää juhlittiin lapsen oikeuksien […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi