Konserttisalikiertueen päättänyt Toni Wirtanen ylpeänä tiimistään – Uutta musaakin tulossa Apulannalta

The Voice Of Finlandin Knockout-jaksosta livelähetyksiin Toni Wirtasen tiimistä, on nyt valittu neljä upeaa laulajaa. Valinta ei ole ollut helppo, koska joukkoon on mahtunut paljon todella hyviä artisteja, eikä kyyneleiltäkään vältytty livelaulajia valitessa. Livelähetykset alkavat 6.4 ja Tonin tiimi nähdään lavalla 7.4.

Toni Wirtasen tiimin kahdeksasta kilpailijasta on nyt neljä laulajaa valittu ja livelähetyksiin lähtevät Wanqiu Long, Bertta Seppälä, Saija Väisänen sekä Taneli Läykki. Toni itse kuvailee tiimiään positiivisesti.

– Mulla on helvetin hyvä tiimi ja niin kuin sanoinkin tuossa, niin mulla on monipuolinen joukkue. Mulla on neljä ihan erilaista tyyppiä, jotka tulee eri taustoista ja vetää ihan erilaista musaa luonnostaan, Toni kehui selkeää ylpeyttä äänessään.

Kilpailijoista jokainen on täysin erilainen ja jokaisella on oma soundinsa sekä tyylinsä, josta Toni selkeästi on tyytyväinen.

– Mä oon siitä tosi onnellinen, totesi Toni hyväntuulisesti.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Wirtanen on mukana The Voice Of Finlandissa tähtivalmentajana, mutta se ei ole valmentajan taidoissa näkynyt. Monista upeista laulajista, Toni on onnistunut saamaan livelähetyksiin valmennettua, neljä aivan mieletöntä artistia.

– He on olleet tosi kiitollisen vastaanottavaisia kaikelle. Osa on sellaisia, joita ei edes tarvitse valmentaa – enemmän vaan jutella, et älä tota biisiä vedä. Ja osa on taas sellaisia, et pystynyt enemmänkin valmentaa, osaa jopa joutunut ruoskimaan sekä rakentamaan pienistäkin osista. Mutta tää on ollut tosi mielenkiintoista, kommentoi Toni valmentamisestaan.

The Voice Of Finlandia on ollut Wirtasen mukaan hauska tehdä ja hän kertoikin, ettei suoriltaan kieltäytyisi, mikäli häntä pyydettäisiin uudestaan mukaan tähtivalmentajaksi formaattiin.

– No nää on tietysti pitkällisten neuvottelujen tuloksia. Kukaan ei ole kyllä pyytänyt, sen voin sanoa. Ehkä se selviää myöhemmin. Katsotaan nyt. Eihän tää ohjelma oo vielä edes tehtykään, et katotaan nyt loppuun asti. En varmasti sitä poiskaan sulkis, vastasi Wirtanen naurahtaen.

Musiikkibisneksessä ei aina kiitoksia heru

Musiikkimaailma ei ole helppo vaan hyvin raaka ja lähtiessään siihen mukaan on kestettävä, mitä se tuo mukanaan. Alan raakuudesta kertoi myös alalla jo pitkään toiminut Toni kilpailijoilleen, toivottaessaan heidät tervetulleeksi Knockout-harjoituksiin.

– Tervetuloa saamaan turpaan! Tää on ihan paska ala. Mikään, mikä on maailmassa oikeudenmukaista − se, että kova työ palkitaan, oma panostus kantaa hedelmää − mikään niistä ei päde täällä, Toni tokaisi.

Ohjelmassa nähtiinkin nyt ennennäkemätön tilanne, kun yksi kilpailijoista jätti kisan kesken. Jenna Ikosen esitystä ylistettiin ja hänet olisi haluttu sijoittaa penkille numero yksi, mutta Toni esitti hänelle suoran kysymyksen.

– Onko tämä se polku, mitä haluat kulkea? Toni kysyi haikeana, mutta ymmärtäväisenä.

Jenna oli Tonille täysin rehellinen ja yllätti jopa katsojat vastauksellaan.

– Tämä ei ole sitä, mitä koen ihan täysin omakseni, Jenna vastasi liikuttuneena.

Ikonen ei siis ole mukana livelähetyksissä, koska koki ettei tämä ole sitä, mitä hän juuri nyt haluaisi elämältään.

Matka liveihin käynnistyy

Kilpailussa päästäänkin nyt tosi toimiin, kun kilpailijat lähtevät livelähetyksiin. Tähtivalmentaja odottaa tulevia lähetyksiä innolla, vaikka tietääkin sen olevan jopa raskaampaa kuin pitkien työpäivien jälkeen.

– Mä uskon, että siitä tulee todella antoisaa. Livetelkkarihan on ehkä eniten adrenaliinipitoista toimintaa, heti sen jälkeen, kun ajaa syksysin tiellä ja näkee, että hirvi tulee eteen. Siinä on kovat adrenaliinit, että tää on heti hyvänä kakkosena. Se on niin käsittämätön se latinki, skarppi, sellanen adrenaliini ja kaikki se paine, mitä itteensä kerää. Odotan sitä ihan innolla, Toni kuvaili tulevien loppuhuipennuksien tuomia fiiliksiään.

Livelähetykset alkavat 6.4 Turun Logomossa ja huipentuvat finaaliin 20.4, jolloin selviää kuka kilpailun viekään loppuun.

Positiivista palautetta saanut Apulannan kiertue takanapäin

Toni Wirtanen on jo kauan suosiota keränneen Apulanta-yhtyeen jäsen. Vuosia uskomatonta musiikkia soittanut yhtye päätti juuri mahtavan kiertueen, josta artisti on silmin nähden itsekin ylpeä.

– Ihan sama mitä kukaan tekee – ei tuu menee tolle levelille ennen kuin me tehdään se seuraavaks. Toi oli ehkä vähän turhan ylimielisesti, tai ei ylimielisesti, mut yli-itsevarmasti sanottu. Mä en edes tiedä pystyttäskö me itte enää tekee noin hienoo, et nyt tuli tehtyy vähän liian hienoo, mies fiilisteli.

Konserttisalikiertueen aikana yhtyeen jäsen Sipe mursi olkapäänsä, mutta se vedettiin läpi kunnialla siitä huolimatta, ja Apulannan solistin mukaan se ei menoa haitannut. Kiertue on saanut paljon kehuja ja vain pari soraääntä kuultiin koko kiertueesta.

– Ei se nyt haitannu siellä ollenkaan. Jengi on ollu ihan uskomattoman pähkinöinä tosta. Ja siis me ei olla koskaan mistään saatu näin varauksettoman ekslusiivisen massiivista hehkutusta, kun tästä. Kaks soraääntä koko saakelin kiertueesta, Toni kuvaili ylpeänä kiertueen palautteita.

Kiertueella päästiin kuulemaan myös vanhaakin tuotantoa, ja yhtye pitääkin sitä hyvin tärkeänä, että keikoilla vedetään biisejä aikaisemmiltakin vuosilta.

– Pyritään aina soittelee koko tuotantoa läpi tai ainaki kaikkia aikakausia, mikä on mun mielestä aika tärkeetä, Toni kommentoi.

– Kun on paljon tyyppejä, jotka on seurannu alust asti, ni halutaan kunnioittaa sitä heidän tukea, minkä he on antanu meille, mies lisäsi.

Kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen Apulannalta päästään kuulemaan nyt myös uutta tuotantoa, koska yhtye julkaisi uuden biisinsä radiosoittoon 28.3, mutta tarkemmin siihen päästään tutustumaan 6.4 alkaen.

Uusi biisi kantaa nimeä Toinen jumala. Miehen omien sanojen mukaan kappale on nyt hieman erilaista kuin aikaisemmat, mutta jotain samaa siitä löytyy kuin Plastik -albumilta tutusta Tyhjää ikkunassa kappaleesta, Siitä huolimatta kappale ei ole yhtään niin kuin esimerkiksi Valot pimeyksien reunoilla, joka sai huiman suosion.

– Ei missään tapauksessa, ja tyhmintä ois lähtee yrittää jotain täysin samanlaista. Tää on oikeestaan, henkinen paluu Plastik levyn tunnelmiin, tässä on tosi paljon samaa, Wirtanen paljasti.

Teksti: Linda Hildén

Kuvat: Miikka Hildén

Tuoreimmat

Etusivu

Ilmiö nimeltään Portion Boys – “Heistä on tullut ystäviä”

Vuonna 2010 toimintansa aloitti yhtye, joka tunnetaan hyväntuulisesta, hivenen huumoripitoisesta musiikistaan. Portion Boys-nimeä kantava yhtye on vuosien saatossa onnistunut iskemään suomalaisten sydämiin ja Facebookista löytyy useampikin faniryhmä, joista eniten jäseniä on Portion Boys Fanit-nimisellä ryhmällä. […]

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Etusivu

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Etusivu

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Etusivu

Rauman teatterissa on dekkarin vuoro

Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]

Elokuvat

Musta puhelin soi uudelleen köyhän sisällön sävelin

Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi