OlkkariViihde premium +

Sanna Saarijärvi nauttii Yllätysvieraan tekemisestä ”Tätä näytelmää tulisin itsekin katsomaan”

Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä torstaina 12. syyskuuta ensi-iltansa sai Milko Lehdon ohjaama Yllätysvieras. Komediallisen näytelmän keskeisessä roolissa nähdään Sanna Saarijärvi. – Tämä on ollut harvinaisen hyvä projekti, kun teksti on niin hyvää ja se on niin […]

Teatteri

Kaskilahti nähdään unelmaroolissaan Helsingin Kaupunginteatterin Moulin Rougessa

Helsingin Kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä nähdään tänä syksynä suurmusikaali Moulin Rouge. Musikaali on yksi suosituimmista maailmalla ja New Yorkissa Broadwaylla sitä on esitetty vuodesta 2018 lähtien. Nyt Helsingissä esitettävä musikaali rantautuu Suomeen ensimmäistä kertaa teatterin lavalle. […]

OlkkariViihde premium +

Popedan jatko oli sovittu jo vuosikymmen sitten – Uutta musiikkia on tulossa

Suomalaisia jo 47 kesää viihdyttänyt Popeda uudistui kokoonpanonsa osalta talvella. Pitkään yhtyeen keulakuvana ollut Pate Mustajärvi lopetti vuosi sitten Ratinan stadionilla pidettyyn konserttiin ja uudenvuodenpäivänä yhtye ilmoitti uudesta solistista. Popeda on vuosikaudet kulminoitunut nimenomaan Pate […]

OlkkariViihde premium +

Benjamin Peltonen: ”Kaapista ulostulon jälkeen oma ääni löytyi”

Benjamin on ollut yksi suosituimmista artisteista ja hänen musiikistaan on viime vuosina kuulunut hyvin myös hänen seksuaalinen suuntautumisensa. Hän tuli kaapista ulos kesällä 2021 Helsinki Priden yhteydessä, joka on vaan nostattanut miehen suosiota. – Ehkä […]

Musiikki

Blind Channelin laulajan paljastus raiderista: ”Joskus kirjoitettiin asioita ihan läpällä”

Tikkurila Festivaalien backstagen ruokailutilassa on lauantaina iltapäivällä muutamia ihmisiä ruokailemassa. Jonna Tervomaa vetää parasta aikaa kakkoslavalla omaa settiään, kun ennakkoon sovittuun haastatteluun saapuvat Blind Channelin laulaja Niko Moilanen ja kitaristi sekä taustalaulaja Joonas Porko. Blind […]

Televisio ja suoratoistopalvelut

Selänteeltä jymypaljastus tulevaisuudestaan

Keväällä nähtiin Nelosella suomalainen versio maailmankuulusta ohjelmasta Top Gear. Ohjelman vetäjinä toimivat näyttelijä Christoffer Strandberg, koomikko Ismo Leikola sekä entinen jääkiekkoilija Teemu Selänne. Selänne kertoo lähteneensä mielellään mukaan tekemään Top Gearia, vaikka hän yleensä valikoikin […]

Tapahtumat

Taitelijajuhlaansa viettävä Pola Ivanka sai vaikutteita nimeensä James Bondista

Suomalaisen drag-taiteen yksi edelläkävijöistä, Pola Ivanka viettää 30-vuotistaitelijajuhlaansa tänä vuonna. Syksyllä juhlavuosi huipentuu Savoy-teatteriin, mutta sitä ennen hän ehtii viihdyttämään yleisöä Pride-viikolla Helsingin KokoTeatterissa. – Pola, Piano and Pride, kolme kovaa P:tä. Pride-viikon kunniaksi laulan […]

Televisio ja suoratoistopalvelut

Matti Ristinen nähdään Ruben Waarana uudessa Murha Hangossa-televisiosarjassa

Ruudussa alkoi uusi sarja nimeltään Murha Hangossa. Sarjan pääosissa näyttelevät Matti Ristinen ja Mimosa Willamo. Sarja perustuu Matti Remeksen kirjaan, josta se on sitten dramatisoitu televisiosarjaksi. Sarjan on ohjannut Aleksi Mäkelä. – Kuvaukset alkoivat tasan […]

Musiikki

Kake Randelin: ”Ei ollut rahaa tehdä studiotasoista tuotetta”

Suomalaiset ovat saaneet nauttia vuosien varrella monista suurista artisteista. On ollut Dannya, Kirkaa, Kari Tapiota, Katri Helenaa ja Paula Koivuniemeä. Puhumattakaan tamperelaisista Mikko Alatalosta ja Juice Leskisestä. Näiden ohella iskelmätaivaalla lippua on korkealla pitänyt myös […]

OlkkariViihde premium +

Koulukiusattu Alma ”En tunne kaunaa kiusaajiani kohtaan”

Suomen menestyneimmän naisartistin Alman (koko nimeltään Alma-Sofia Miettinen, 28) elämästä kertova dokumentti tuli ensi-iltaan 15. maaliskuuta. Dokumentti on hyvin avoin ja rehellinen kuvaus Alman elämästä. Mukana ovat myös hänen vanhempansa ja kaksoissiskonsa. – Olen ylpeä, […]