Biisonimafia toteutti unelmansa – Yleisö löysi MC Helperin

Perjantaina elokuvateattereiden valkokankaille ilmestyi elokuva, jossa katsomoon saakka on havaittavissa bensankatkua. Moottoripyöräkerhomaailmaan sijoittuva MC Helper beKings- elokuva on Biisonimafian käsialaa ja sen ohjauksesta sekä käsikirjoituksesta on vastannut Kaitsu Walfrid Rinkinen.

– Oli idea, että tähän leffaan tehdään paljon ajamista ja aika paljon ajamista siihen saatiin sisällytettyä. Tämä on MC Helper-saagan esiosa. Se on syntynyt tuolla YouTuben syvässä päädyssä tai nettivideoista alun perin ja sitten kakkonen julkaistiin YouTubeen 2016, Rinkinen valottaa.

YouTubessa MC Helper nousi hitiksi, josta Biisonimafia löysi sitten tiensä Elisa Viihteelle ja sinne tehtiin sitten kolmososa. Tämän jälkeen Elisan myötävaikutuksella löytyi rahoitus elokuvan käsikirjoittamiselle ja lopulta sitten elokuvaan. Mukaan löytyivät myös Rabbit Films ja Aurora Studios.

– Käsikirjoituksen tekeminen tapahtui koronakeväänä. Silloin, kun tuli korona päälle, jäin Lappiin mökille eristykseen kirjoittelemaan sitä. En olisi noin isoa elokuvaa lähtenyt tekemään, jos olisin uskonut, että leffaa päästään tekemään.

– Kun korona sulki kaikki leffateatterit ja luulin maailman loppuvan, ajattelin, että tätä ei tulla ikinä tekemään. Vedetään sellainen kässäri, kun siihen asti olin tehnyt käsikirjoitukset niin, että pystymme tekemään, kun on ollut vain pikkusumma käytössä. Nyt heitin roskiin sen ajatuksen. En miettinyt paljonko se maksaa, vaan tein vaan, Rinkinen kertoo.

Todellinen pohja

Elokuvassa mopoilla ajaminen on pääosassa ja moottoripyöräkerhoilla on suuri roolinsa. Tarinan yksi keskeisimmistä jutuista on moottoripyöräkerho MC Helper, johon löytyy myös yhteys todellisesta maailmasta.

– Tällä on ihan todellinen pohja tällä tarinalla. Se on lähtenyt meidän alakerrastamme. Siellä 15-vuotiaina oli MC Helvetin Perkeleet- mopokerho ja ajeltiin Harjuntietä edestakaisin. Oli kokoontumisia ja pidettiin sellaista nuorisohengailua. Sille pohjalle on rakennettu tällainen fiktiivinen juttu, on se mielestäni makeata, Biisonimafian perustajajäsen Janne Kaperi fiilistelee.

Rinkinen ja Kaperi ovat elokuvassa myös näyttelemässä keskeisissä rooleissa, Rinkinen pääosassa Räkänä ja Kaperi Liimana. Biisonimafian tuotannoissa hyvin paljon esillä on ollut myös Sami Kemell, jolla on myös elokuvassa oma roolinsa.

– Kullervo on presidenttinä. Se on ehkä sellainen isähahmo näille muille hahmoille. Vähän pitelee naruja käsissä ja antaa suuntaviivoja, mihin suuntaan sählätään. Ei se ehkä ole se penaalin terävin kynä, Kemell valoittaa roolihahmostaan.

– Kullervo vaikuttaa siltä, että se ei ole penaalin terävin kynä, mutta sillä on aina selkeät suunnitelmat, käsikirjoittaja Rinkinen korjaa.

Biisonimafian tekijöistä mukana on myös Tuomas Rinkinen. Koekuvauksien kautta elokuvaan mukaan lähti Salatuista elämistä tutuksi tullut Celin El Azizi.

– Tykkäsin todella paljon olla mukana. Tämä oli unelmien täyttymys, koska olen haaveillut näytteleväni elokuvassa isompaa roolia, joka tulee Finnkinon levitykseen, El Azizi paljastaa.

– Roolihahmo oli miellyttävä. Siinä oli paljon sellaisia elementtejä, joita oli omassakin nuoruudessa ollut muun muassa asenteessa. Sittemmin olen kasvanut tai en ole enää niin vahva persoona, mitä olin nuorempana. Oli hauskaa tehdä, ihana porukka ja todella hauskat kuvaukset.

Chevakovan piti olla vain roolittaja

El Azizin lisäksi elokuvassa nähdään niin ikään Salatuista elämistä tuttu Ilona Chevakova. Chevakovan roolihahmo Hammaskeiju on hieman pienempi kuin El Azizilla eikä hänen ollut alkuperäisessä käsikirjoituksessa tarkoitus edes olla elokuvassa näyttelemässä.

– Mun ei pitänyt olla tässä elokuvassa ollenkaan. Siinä vaiheessa, kun olen auttanut roolituksessa, en edes ajatellut itse olevani tässä mukana. Hahmollani ei ollut tarinaa tässä, koska se oli MC Helper 3:ssa ja tämä elokuva on aikaa ennen kuin hahmoni tuli kuvioihin edes.

– Sitten sanoin Kaitsulle, että miten niin se ei voi olla mukana tuossa. Totta kai se voi olla. Se on Hammaskeiju. Luuletko, että se on ollut haudassa ennen sitä. Hänellä oli niin pitkällä se käsis jo siinä vaiheessa ja Kaitsulla oli niin se visio jo siitä. Oli sitten, että ei mitään. Tämä on hyvä näin. Vähän piikittelin sitä, että totta kai Hammaskeiju voi olla mukana.

Hetken aikaa sitten meni ja Chevakova yllätettiin.

– Sitten Kaitsu laittoi jonkun WhatsApp-videon, jossa kuvaa sitä mindmappia, missä on kaikkien hahmojen kuvat ja sitten mun kuva on siinä. Sitten se, että kyllähän mun piti kirjoittaa sut tähän kuitenkin, Chevakova kertoo.

Tunnettuja näyttelijöitä

Chevakovan roolitustyön tuloksena elokuvaan löydettiin Joel Hirvonen, joka näytteli elokuvassa Spägää. Hirvoselle kokemus oli antoisa eikä ole katunut sitä, että lähti Biisonimafian mukaan tekemään kyseisestä elokuvaa. Hänen roolihahmonsa, moottoripyöräkerhon liiderinä, oli omanlaisensa tyyppi.

– Onhan siinä omat haasteensa ja juttunsa. Sitten kun tämän elokuvan genre vielä on tavallaan genretön. Tämä on oma lajinsa ja omanlaisensa teos, mikä on tosi siistiä. Sitten sen balanssin löytäminen siihen tyylilajiin, miten sitä lähdetään näyttelemään. Onhan se, kuten missä tahansa muussakin, koitetaan löytää se ihminen sieltä roolin takaa. Ihmisen motiivit ja syyt asioille, sieltähän se lähtee aukeamaan sitten se hahmo, Hirvonen miettii.

Hirvosen lisäksi monille tuttuja nimiä elokuvassa olivat Jenni Kokander, Tatu Sinisalo sekä Tommi Korpela. Korpelan hahmo on kilpailevan moottoripyöräkerhon MC Mustakäden pomo. Sekä Kokander että Korpela tuli mukaan Rabbit Filmsin tuottajan Minna Haapkylän kautta.

– Haapkylän Minna tämän myi mulle aika hyvin. Ensin vähän epäilin, kun en tiennyt näistä jätkistä mitään. Luulin olevani teini-ikäisten kavereiden kanssa tekemisissä, kun koko ajan puhuttiin mopopojista. Yllätyin, että he olivatkin aikamiehiä. Samalla hyvällä tavalla teinin tasolla kuten minäkin. Meillä synkkasi tosi hyvin ja he olivat todella mukavia, välittömiä kavereita, Korpela kertoo.

MC Helpers beKings pyörii elokuvateattereissa kautta maan. Ensimmäisenä viikonloppuna elokuvaa kävi katsomassa perjantaista sunnuntaihin yhteensä 13 964 katsojaa, jolla se nousi viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Biisonimafia (kansikuva), Miikka Hildén

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi