95 hajoaa kuin huono joukkue

Suomen 100-vuotisjuhlallisuudet jatkuvat elokuvateattereissa elokuvalla ”95”. Suomen 22 vuoden takaisen maailmanmestaruuden ympärille kirjoitetut tarinat ovat turhankin tuttuja.

Elokuvan alussa meille esitellään discossa tanssiva Curt Lindström (Jens Hultén), jonka jääkiekkoliitto pestaa Suomen maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. ”Curren” ja Leijonien menestyskulku saa rinnalleen kolme tarinaa. Ensimmäisessä yksinhuoltajaäiti (Laura Birn) pähkäilee, kuinka saisi rahaa poikansa uusiin luistimiin. Toisessa syöpää sairastava entinen jääkiekkoharrastaja pyytää entisiä seurakavereitaan (joukossa mm. Mikko Leppilampi) hoitokotiin katsomaan mm-finaalia, ja kolmannessa nuorisoporukka (Kalle Lamberg, Samuli Niittymäki ja Ylermi Rajamaa) lähtee laivalla Ruotsiin antamaan “naapurille” opetuksen.

Ongelma elokuvassa on se, että nämä ennenkin nähdyt tarinat ovat perin yllätyksettömiä, eikä henkilöiden pinnallisuus anna minkäänlaista tartuntapintaa hahmoihin. Tarinat eivät myöskään millään lailla liity toisiinsa, joten 95 tarjoilee juonellisesti melkoisen sekametelisopan. Aleksi Mäkelän uutukainen on draamaa täynnä, mutta se yrittää samalla myös hauskuuttaa. Valitettavasti yritys ontuu pahemman kerran ja saa aikaan korkeintaan satunnaisia naurunpyrskähdyksiä.

Positiivista on, että itse mm-finaalia ei vaihtoaitiokuvan lisäksi ole kuvitettu uudelleen. Katsojat niin teatterissa kuin elokuvan kisastudioissa seuraavat parinkymmenen vuoden takaista materiaalia. Myös keskeisten näyttelijöiden yhdennäköisyys todellisen leijonalauman kanssa puhuu elokuvan puolesta. Joel Hirvonen Timo Jutilana on täyttä timanttia alusta loppuun. Jääkiekkofanien ei kuitenkaan kannata 95:sta odottaa suurta urheilukokemusta. Kisoja tärkeämmäksi nousee se, että finaalia seurataan kimpassa ja yhteen ääneen metelöimällä. 95 saa keskinkertaisena suomalaisena elokuvana yhden pisteen viidestä ja se muistuttaa suomalaisia ensimmäisestä maailmanmestaruudesta 25.12.2017.

 

Teksti: Janne Kaarenoja

Kuvat: Yellow Film & TV / Tommi Hynynen

Tuoreimmat

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Etusivu

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Etusivu

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Etusivu

Rauman teatterissa on dekkarin vuoro

Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]

Elokuvat

Musta puhelin soi uudelleen köyhän sisällön sävelin

Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]

Etusivu

”Se tuntui kuin kivi olisi pudonnut sydämeltä” – Jari Sillanpää muistelee uransa ratkaisuhetkeä

Suomalaisten sydämiin itsensä 90-luvulla laulanut Jari Sillanpää täytti syksyllä 60 vuotta. Samalla hän juhlistaa 30-vuotista uraansa, joka sai alkunsa vuoden 1995 Tangomarkkinoiden voitosta. Sillanpää nousi hetkessä koko kansan suosikiksi. – Kun voitin sen tangokuninkuuden, se […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi