95 hajoaa kuin huono joukkue

Suomen 100-vuotisjuhlallisuudet jatkuvat elokuvateattereissa elokuvalla ”95”. Suomen 22 vuoden takaisen maailmanmestaruuden ympärille kirjoitetut tarinat ovat turhankin tuttuja.

Elokuvan alussa meille esitellään discossa tanssiva Curt Lindström (Jens Hultén), jonka jääkiekkoliitto pestaa Suomen maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. ”Curren” ja Leijonien menestyskulku saa rinnalleen kolme tarinaa. Ensimmäisessä yksinhuoltajaäiti (Laura Birn) pähkäilee, kuinka saisi rahaa poikansa uusiin luistimiin. Toisessa syöpää sairastava entinen jääkiekkoharrastaja pyytää entisiä seurakavereitaan (joukossa mm. Mikko Leppilampi) hoitokotiin katsomaan mm-finaalia, ja kolmannessa nuorisoporukka (Kalle Lamberg, Samuli Niittymäki ja Ylermi Rajamaa) lähtee laivalla Ruotsiin antamaan “naapurille” opetuksen.

Ongelma elokuvassa on se, että nämä ennenkin nähdyt tarinat ovat perin yllätyksettömiä, eikä henkilöiden pinnallisuus anna minkäänlaista tartuntapintaa hahmoihin. Tarinat eivät myöskään millään lailla liity toisiinsa, joten 95 tarjoilee juonellisesti melkoisen sekametelisopan. Aleksi Mäkelän uutukainen on draamaa täynnä, mutta se yrittää samalla myös hauskuuttaa. Valitettavasti yritys ontuu pahemman kerran ja saa aikaan korkeintaan satunnaisia naurunpyrskähdyksiä.

Positiivista on, että itse mm-finaalia ei vaihtoaitiokuvan lisäksi ole kuvitettu uudelleen. Katsojat niin teatterissa kuin elokuvan kisastudioissa seuraavat parinkymmenen vuoden takaista materiaalia. Myös keskeisten näyttelijöiden yhdennäköisyys todellisen leijonalauman kanssa puhuu elokuvan puolesta. Joel Hirvonen Timo Jutilana on täyttä timanttia alusta loppuun. Jääkiekkofanien ei kuitenkaan kannata 95:sta odottaa suurta urheilukokemusta. Kisoja tärkeämmäksi nousee se, että finaalia seurataan kimpassa ja yhteen ääneen metelöimällä. 95 saa keskinkertaisena suomalaisena elokuvana yhden pisteen viidestä ja se muistuttaa suomalaisia ensimmäisestä maailmanmestaruudesta 25.12.2017.