Valerian valloittaa valkokankaan

Tulevaisuus on ollut monien toimintaelokuvien suosikkiaihe ja siihen juoneen perustuu myös sarjakuvasta tehty elokuva Valerian and the City of a Thousands Planets. Elokuva perustuu Valerian- sarjakuvaan, jossa Valerian ja Laurelinen seikkailevat avaruudessa.

Elokuvan alku on hieman sekavahko, ensin näytetään avaruusalusta, johon väkeä tulee koko ajan lisää ja lisää. Sitten yhtäkkiä ollaan kauniissa merenrantamaisemissa, jossa outoa kieltä puhuva porukka tekee aamutoimiaan ja pientä rakkauttakin on ilmassa.

Idylli murtuu, kun taivaalta alkaa tulla aluksia, jotka iskeytyvät maahan. Suurin osa heistä pääsee pakoon alukseen, jonka ovi rikkoutuu eikä aukea. Ulkopuolelle jäi nainen, jolla tarina osoitti olevan tunteita yhden aluksen sisälle jäänyttä kohtaan ja tunne oli molemminpuolinen.

Tämän jälkeen kuviin pääsi Valerian, joka makasi samanlaisella idyllisellä rannikolla kuin nämä outoa kieltä puhuvat otukset. Sitten selviääkin, että kyseessä oli vain uni ja Valerian oli aluksella jossain lepohuoneessa. Tässä kohtaan tarinaan tuli mukaan myös Laureline, johon Valerian oli rakastunut.

Elokuvan yksi teemoista olikin Valerianin ja Laurelinen välit. Laureline ei lämmennyt ihan heti Valerianin kosiskeluille johtuen tämän maineestaan naisten kaatajana. Laureline ei uskonut, että Valerian olisi tosissaan, vaan halusi vain yhden nimen lisää mammuttimaiselle kaatolistalleen.

Elokuvan rekvisiitat ja lavasteet olivat hyvin vakuuttavia, eikä siitä tullut missään vaiheessa mieleen, että kyseessä olisi mitenkään halpa tuotanto. Eikä se sitä olekaan, sillä budjetti on 209 miljoonaa dollaria, joka on yksi kaikkien aikojen kalleimmista tuotannoista.

Se kyllä näkyi myös valkokankaalla kaikkine vaikuttavine lavasteineen, rekvisiittoineen ja efekteineen. Elokuvan tekemiseen oli siis panostettu niin, että se näkyi katsojallekin saakka. Tarina oli myös lopulta hyvin koskettava ja esiin tuli niin hyvät kuin pahat.

Viihteen Olohuone suosittelee ehdottomasti 26. heinäkuuta ensi-iltaan tulevaa Luc Bessonin ohjaamaa Valerian and The City of a Thousands Planets- elokuvaa kaikille Scifi-elokuvista pitäville. Elokuvan pääosissa ovat Dane DeHaan, Cara Delevingne, Clive Owen ja Ethan Hawke sekä Rihanna.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Lou Faulon / Valerian

Elokuvan traileri

Tuoreimmat

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Etusivu

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Etusivu

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Etusivu

Rauman teatterissa on dekkarin vuoro

Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]

Elokuvat

Musta puhelin soi uudelleen köyhän sisällön sävelin

Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]

Etusivu

”Se tuntui kuin kivi olisi pudonnut sydämeltä” – Jari Sillanpää muistelee uransa ratkaisuhetkeä

Suomalaisten sydämiin itsensä 90-luvulla laulanut Jari Sillanpää täytti syksyllä 60 vuotta. Samalla hän juhlistaa 30-vuotista uraansa, joka sai alkunsa vuoden 1995 Tangomarkkinoiden voitosta. Sillanpää nousi hetkessä koko kansan suosikiksi. – Kun voitin sen tangokuninkuuden, se […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi