Timo Tuominen hyppää edesmenneen ystävänsä rooliin Kansallisteatterissa

Suomen Kansallisteatterin kevätkausi avattiin etätilaisuudella tiistaina. Kevään ohjelmiston oli tarkoitus alkaa jo tammikuussa ja ensimmäinen ensi-ilta piti olla jo heti tässä alkuvuodesta. Reko ja Tiina Lundánin teoksiin perustuva Tunnit, viikot, kuukaudet piti saada ensi-iltansa jo keskiviikkona, mutta korona on siirtänyt sen hamaan tulevaisuuteen.

– Me Kansallisteatterissa toivomme, että tilanne normalisoituu pian ja pääsemme toteuttamaan ydintehtäväämme: elävää esitystaidetta, näyttämöllä, yleisön edessä. Tärkeintä on nyt kuitenkin huolehtia terveydestämme ja pitää huolta toisistamme, Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho toteaa teatterin tiedotteessa.

Myöhemmin, todennäköisesti helmikuun alussa ensi-iltansa saava näytelmä Tunnit, viikot, kuukaudet on Kati Kaartisen käsikirjoittama ja Tuomas Rinta-Panttila ohjaama. Musiikin kehystämässä näytelmässä rooleissa ovat Timo Tuominen ja Petra Karjalainen.

Tuomiselle näytteleminen kyseisessä näytelmässä on ollut raskas prosessi, sillä hän oli läheinen ystävä lokakuussa 2006 aivokasvaimeen kuolleen Reko Lundánin kanssa.

– Tämä prosessi on ollut kyllä aika eriskummallinen ja raskas. Välillä hyvinkin raskas ja surullinen. Se, että Reko oli niin hyvä ystävä, mutta myös Tiina ja muu perhe ovat hyvin läheisiä, tulee mietittyä niitä kaikkia asioita taas uudestaan, Tuominen kertoo.

Tuomisen parina näyttämöllä nähdään hänen vanha opiskelukaverinsa Petra Karjalainen, jolla ei samanlaista kosketuspintaa ollut näytelmän päähenkilöön Reko Lundániin, mutta tarinan raskaus tuntuu myös hänelle.

– Tämä on yhtä aikaa surullinen ja karmea, ja yhtä aikaa hyvin lohdullinen. Mielestäni hieno repliikki siinä näytelmässä on, että ”voi olla realisti ja silti toivoa”. Se kuvaa aika hyvin tätä tarinaa, Karjalainen pohtii.

Näytelmä ei ole perinteinen elämänkerrallinen tarina, vaikka se sivuaakin Reko ja Tiina Lundánin elämää. Keskiössä on se, kuinka selvitä sen jälkeen, kun saa tiedon, että elinaikaa on enää vähän jäljellä. Timo Tuominen näyttelee ystäväänsä Rekoa ja Petra Karjalainen nähdään Tiinan roolissa.

– Nainen kuvataan tässä siinä mielessä hienosti, että sairaan rinnalla oleminen ei ole aina ymmärrystä, rakkautta eikä jaksamista, vaan siinä on paljon väsymystä, rumaa ja kieltämistä siinä rakkaussuhteessa. Se ei ole vain sitä jaloutta siinä rinnalla ja se kuvataan tässä mielestäni tosi hyvin, Karjalainen miettii.

Tuomiselle prosessi oli läheisistä suhteistaan näytelmän päähenkilöön johtuen raskas, ja voisi jopa ajatella, että tällaisen tekeminen ei olisi välttämättä ollut kaikista kiitollisin juttu. Nyt kun näytelmä on lähellä ensi-iltaa, on mies luottavainen projektin suhteen.

– Tämä on ehdottomasti teos, joka kannatti tehdä, Tuominen vakuuttaa.

Näytelmä tehdään yhteistyössä Tampereen Työväen Teatterin kanssa. Tuominen on Kansallisteatterin vakionäyttelijöitä, kun taas Karjalainen kuuluu Työväen Teatterin ensembleen. Keväällä sen on tarkoitus pyöriä Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä ja syksyllä Tampereella.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Katri Naukkarinen, Kirsi Helstelä

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi