Teatterineuvos Eila Roine on poissa

Please follow and like us:

Suomalaisen teatteritaiteen suuriin näyttelijöihin lukeutunut Eila Roine on kuollut. Hänet muistetaan lukuisista rooleistaan varsinkin tamperelaisissa teattereissa. Roine on nähty niin Tampereen Teatterin kuin Tampereen Työväen Teatterin näyttämöllä.

Eila Roine teki unohtumattomat roolisuoritukset Tampereen Työväen Teatterin Täällä Pohjantähden Alla– näytelmissä ensin Elinan roolissa 1961-1963 ja sitten vuonna 1977 Alman roolissa. Viimeisin näyttämötyö häneltä oli Tampereen Työväen Teatterin Vielä ehtii-näytelmä.

Televisiosta hänet muistetaan ennen kaikkea Heikki ja Kaija-televisiosarjan Kaijan roolista ja Rintamäkeläisten Helmi Honkosen roolista. Nuorempi väki muistaa Eila Roineen puolestaan Pikku Kakkosesta, jota hän juonsi vuodesta 1997 aina vuoteen 2013 saakka.

Roineelle myönnettiin Pro Finlandia-palkinto vuonna 2006. Teatterineuvoksen arvonimen hän sai 1995 ja Tampereen yliopiston teatteritaiteen kunniatohtorin arvonimen 2018. Hänet palkittiin Ida Aalbergin mitalilla 1997 ja Elämäntyö-Venlalla 2018.

Sen lisäksi pirkanmaalaiset muistivat häntä useammilla eri tunnustuksilla, kuten Pirkanmaan kulttuurirahaston palkinnolla, Larin Paraske-palkinnolla, Tampereen palkinnolla ja Pirkanmaan taidepalkinnolla.

Eila Roine kuului vankkaan näyttelijäsukuun. Hänen vanhempansa olivat näyttelijät Eero Roine ja Sylvi Raunio. Hänen sisaruksiaan olivat Esko ja Liisa Roine, jotka ovat myös näyttelijöitä sekä Olavi, ainoa Eeron ja Sylvin lapsista, joka ei lähtenyt teatterialalle.

Eila Roine vihittiin ohjaaja-näyttelijä Vili Auvisen kanssa 1955, avioliitto kesti aina Auvisen kuolemaan asti vuoteen 1996. Heillä oli kaksi lasta, Tommi ja Janne, jotka molemmat ovat työskennelleet ansioituneesti teatterialalla.

Eila Roineen pitkä näyttelijäura alkoi Tampereen Työväen Teatterin oppilaskoulussa 1949.  Eläkkeelle hän jäi 1994. Tampereen Työväen Teatteri oli Roineelle kotinäyttämö 45 vuoden ajan ja hänet nähtiin lukuisissa näytelmissä vielä eläkkeelle jäämisen jälkeenkin.

Teksti: Joni Hildén

Kuva: Harri Hinkka / Tampereen Työväen Teatteri

Please follow and like us:

Tuoreimmat

Arvostelut
OlkkariViihde premium +

Vivi Wahlström joutui pettymään jo toistamiseen – Näin hän kommentoi putoamistaan

Username or Email Address Password Remember Me Register|Lost your password? Tämä sisältö on katsottavissa vain OlkkariViihde premium + – tilauksen omistaville. Tilaa OlkkariViihde premium + Tilaus sisältää nämä: Sateenkaaripodi Maksulliset artikkelit Olkkarivieras-podcast   Jos olet […]

Televisio ja suoratoistopalvelut
Ihmiset
Arvostelut
Televisio ja suoratoistopalvelut
Menovinkit
Arvostelut

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi