Teatteriryhmä Fake tarttuu jälleen Broadway-musikaaliin

Raumalainen Teatteriryhmä Fake ry tuo keskiviikkona 19.10. ensi-iltaan Willy Russelin kirjoittaman musikaalin Veriveljet. Musikaalia esitetään TulesTalossa osoitteessa Aittakarinkatu 14.

Veriveljet-musikaali iskee Faken tiedotteen mukaan suoraan sydämeen, “Kai lienet kuullut kohtalosta Johnstone-kaksosten. Oli veljensä katainen. Äidin kohdun jakoivat he kaksistaan. Mut vain toisen kasvatti hän helmoissaan.” Veriveljet on yksi maailman ehdottomasti parhaista musikaaleista ja se vetoaa niin tarinallaan kuin musiikillaan. Musikaalissa kerrotaan tarina veljeydestä, ystävyydestä, kohtalon vääjäämättömyydestä sekä luonnollisesti rakkaudesta.

Veriveljet sai ensi-iltansa näytelmän muodossa Liverpoolissa vuonna 1981. Musikaalin muodossa ensi-illlan hetki koettiin Lontoon West Endillä vuonna 1983. Liverpoolin ja Lontoon lisäksi näytelmä on kiertänyt ympäri maailmaa mm. Australiassa ja Broadwayllä. Suomessa Veriveljiä on esitetty ennen Raumaa mm. Imatralla, Tampereella ja Porissa.

Musikaalin suomennoksesta vastaavat Jukka Virtanen ja Reino Bragge. Raumalle Veriveljet ohjaa Lauri Ketonen ja kapellimestarina toimii Juha Antikainen.

Päärooleissa nähdään kolmikko Enni Toivonen, Mikko Pekonen ja Markus Vatka. Koko trio tunnetaan Rauman seudulla todella laulutaitoisina. Kolmikon lisäksi lavalla ovat myös Mari Viljanen, Sofia Martens, Kirsi Kotisalo, Jennika Vataja, Onni Kivikaarre, Juha-Matti Uusitalo ja Timo Nissinen.

Fake on työstänyt jo aiemmin näyttämölle mm. seuraavat musikaalit Badding sekä Myrskyluodon Maija, jota esitettiin kahtena edellisenä kesänä Pyhärannan Santtiolla. Niin ja se edellinen Broadway-musikaali oli Fame, joka oli Veriveljien 1980-luvun menestys.

Pukusuunnittelu: Kaisu Rytisalo
Valosuunnittelu: Lasse Onninen
Maskien ja kampausten suunnittelu: Petriina Suomela

Veriveljiä esitetään Raumalla 13 kertaa aikavälillä 18.10. – 12.11.2022. Lippuja esityksiin myy netticket.fi ja teatterifake(at)gmail.com.

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Kuva: Teatteriryhmä Fake ry
Lähde: Fake ry:n tiedote

Tuoreimmat

Elokuvat

Nuremberg on luottamuksen rakentamista hirviön kanssa

James Vanderbiltin kolmas ohjaus on kolmannen valtakunnan raunioille rakentuva vahva draama. Jack El-Hain kirjaan perustuva elokuva on samalla muistutus ihmisen pahuudesta. Toinen maailmansota on päättynyt ja liittoutuneille antautuneet tai kiinniotetut natsipuolueen jäsenet lyöty lukkojen taakse. […]

Olkkarivieras

Elokuvaohjaaja Oskari Pastila podcastissa “Päähenkilöä käytettiin hyväksi”

Username or Email Address Password Remember Me Register|Lost your password? Tämä sisältö on katsottavissa vain OlkkariViihde premium + – tilauksen omistaville. OlkkariViihde premium + voit tilata joko jatkuvalla kuukausitilauksella hntaan 3 euroa kuukaudessa tai vuorokaudeksi […]

Musiikki

Riitta Korpela palkittiin elämäntyöpalkinnolla Jellonagaalassa – Ti-Ti Nalle on kulkenut sukupolvien mukana

Lastenmusiikki Ry palkitsi eilen Oulussa järjestetyssä Jellonagaalassa suomalaisen lastenmusiikin uranuurtajan, Ti-Ti Nalle -perheen luojan Riitta Korpelan arvostetulla elämäntyöpalkinnolla. Tunnustus myönnettiin kunnianosoituksena poikkeuksellisen pitkäjänteisestä ja merkittävästä työstä suomalaisen lastenkulttuurin ja varhaiskasvatuksen hyväksi. Lastenmusiikkipäivää juhlittiin lapsen oikeuksien […]

Teatteri

Rauman kesäteatteri jatkaa hyväksi havaitulla linjallaan – nyt mennään Kaija Koon musiikilla

Rauman kesäteatterin tulevan kesän kantaesitys on musiikkinäytelmä Korkkarit kattoon. Ensi-iltansa Kaisa Kuikkaniemen käsikirjoittama ja Otto Kanervan ohjaama esitys saa 11.6.2026. Kaisa Kuikkaniemi on käsikirjoittanut Raumalle jo aiemmin menestykseen nousseet Dingo- ja Paula! -musikaalit. Hänen viimeisin […]

Ihmiset

Janne Lehtonen erikoisjoukoista: “Ei siellä ovia potkittu kuten elokuvissa”

Username or Email Address Password Remember Me Register|Lost your password? Tämä sisältö on katsottavissa vain OlkkariViihde premium + – tilauksen omistaville. OlkkariViihde premium + voit tilata joko jatkuvalla kuukausitilauksella hntaan 3 euroa kuukaudessa tai vuorokaudeksi […]

Tapahtumat

Porin Aito Iskelmä Festivaalin ensimmäiset esiintyjät julki – Festivaalin vetonaulana Eppu Normaali

Porin Kirjurinluoto Areenalla 26.–27.6.2026 järjestettävä Aito Iskelmä Festivaali avaa ensi kesän juhlat kovalla kattauksella. Festivaali on julkaissut ensimmäiset artistinsa ja avannut lipunmyynnin early bird -hinnoin. Tapahtuman suurin vetonaula on Eppu Normaalin jäähyväiskeikka Porissa. Kyseessä on […]

Musiikki

Eppu Normaali haluttu esiintyjä kesän festivaalilavoille

Eppu Normaali nähdään kesällä viimeistä kertaa festivaalilavoilla. Yhtye päättää pitkän, 50 vuotta kestäneen uransa elokuussa Tampereen Ratina Stadionilla. Ennen sitä yhtye ehditään näkemään useilla festivaalilavoilla. Nyt on jo kolme festivaalia tiedossa, joissa Eppu Normaali tullaan […]

Tapahtumat

Tammerfest kiinnitti kesän ensimmäiset esiintyjät – jäähyväisiä jättävä Eppu Normaali pääesiintyjänä

Tammerfest, yksi Suomen suosituimmista kaupunkifestivaaleista, avaa vuoden 2026 festarikesän kovalla julkistuksella: ensimmäiset artistit on julkaistu ja early bird -liput ovat nyt myynnissä Tiketissä ja Lippu.fi:ssä. Festivaali järjestetään Tampereella 16.–18.7.2026, pääareenanaan tuttu Ratinanniemen Festivaalipuisto. Kesän suurin […]

Elokuvat

Olga Temonen on kuollut

Näyttelijä Olga Temonen on kuollut pitkäaikaisen sairauden murtamana. Temonen kuoli kotonaan Iitissä maanantaina. Temonen sairastui aivosyöpään vuonna 2023. Kuollessaan hän oli 47-vuotias. Olga Temonen oli naimisissa ohjaaja Tuukka Temosen kanssa. Heillä on kolme lasta. Olga […]

Elokuvat

Dystooppinen viihdekilpailu juoksuttaa Kingille kumartaen

Edgar Wrightin The Running Man näyttää keskisormea nykypäivän ohjelmatarjonnalle. Vuonna 1987 Michael Glaser ohjasi Stephen Kingin kirjaan perustuvan elokuvan Juokse tai kuole, jonka pääosassa nähtiin Arnold Schwarzenegger. Täysin omille teilleen alkuperäistekstistä lähtenyt tieteiselokuva muuttui pöhköksi […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi