
Suomalaisen elokuvan yksi suurimmista näyttelijöistä, Lasse Pöysti, on poissa. Pöysti kuoli torstain ja perjantain välisenä yönä 92 vuoden ikäisenä. Hänen läpimurtoroolinsa oli Suomisen Ollina Suomisen perheestä kertovassa elokuvasarjassa 40- luvulla.
Pöystin uran varrelle mahtuu lukuisia elokuva- ja näytelmärooleja. Hänet on nähty niin Suomen Kansallisteatterin lavalla kuin myös Helsingin Kaupunginteatterin lavalla sekä lukuisissa muissa teattereissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Hänen pitkäaikaisimpia töitään oli Helsingin Kaupunginteatterin Kvartetti– näytelmä, jota esitettiin kymmenen vuoden ajan. Esityksiä näytelmälle kertyi Helsingin Kaupunginteatterissa 482. Sitä esitettiin pienellä näyttämöllä.
Alkuperäisessä kokoonpanossa Pöystin lisäksi rooleissa nähtiin Ritva Valkama, Kyllikki Forssell ja Pentti Siimes. Siimeksen sairastuttua hänet korvasi Antti Litja. Näytelmä esitettiin viimeisen kerran vuonna 2011.
Pöystin viimeiseksi teatterirooliksi jäi Helsingin Kaupunginteatterin Metsä– näytelmä, joka sai ensi-iltansa syksyllä 2011. Elokuvarooleista viimeinen oli Miika Soinin ohjaama Thomas– elokuva vuonna 2008. Televisiossa hänet nähtiin viimeisen kerran Avsked– sarjassa 2010.
Teksti: Joni Hildén
Kuva: Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?