Musiikki

Mikko Töyssyllä on hommia riittänyt ”Musiikki on ottanut ison roolin”

Mikko Töyssy saapui ensimmäistä kertaa Iskelmä Gaalaan uteliaana ja hieman jännittyneenä. Töyssy on gaalassa jakamassa palkintoja. – En ole ennen ollut, niin nyt on ihan neitsytmatkalla tässä. Tässä ihan jännittää itsekin, että minkälainen ilta tämä […]

Televisio ja suoratoistopalvelut

Putous palaa lauantai-iltoihin – Mukana iso joukko uusia näyttelijöitä

Putouksen uusi kausi käynnistyy lauantaina. Edessä on 14 kausi hulvatonta menoa kevään lauantai-illoissa. Iloa katsojille on tuottamassa jälleen suuri joukko uusia kasvoja, mutta mukana on myös kokeneempaa väkeä, kuten pitkään mukana ollut Pilvi Hämäläinen. – […]

Tapahtumat

Juha Tapion laulut viihdyttävät Rauman kesätetterissa

Rauman kesäteatterissa ensi-iltansa 14. kesäkuuta saava Osku Valveen ja Otto Kanervan käsikirjoittama sekä Kanervan ohjaama musiikkinäytelmä Kaksi puuta ammentaa voimansa Juha Tapion lauluista. Teatterin tiedotteen mukaan Kaksi puuta on hersyvän hauska tarina rakkaudesta, intohimosta ja […]

Teatteri

Lallis herää henkiin Rauman Kaupunginteatterissa

Köyliön Lallintalo eli tuttavallisesti vain Lallis rakennettiin 1928 suojeluskuntataloksi, mutta 1960-luvulla siellä aloitettiin laajamittainen huvitoiminta ja paikassa keikkaili maan parhaat rock- ja iskelmäartistit. Huipussaan Lalliksen suosio oli 1980-luvullä, jolloin siellä järjestettiin syys-huhtikuun välisen aikana kaksi […]