Kesäkuun 1. päivä toi tullessaan uutisen, jota osa oli odottanut ja osa ei koskaan olisi uskonut. Päivä Clint Eastwoodin 96-vuotissyntymäpäivän jälkeen tämän poika, jazz-muusikko Kyle Eastwood ilmoitti isänsä eläköitymisestä Amiensin konsertissaan FranceInfon mukaan.
Muistan omasta lapsuudestani, kuinka lännenelokuvista innostuttuani näin vihreään ponchoon sonnustautuneen miehen tyhjentävän revolverinsa salamannopeasti roistojoukkoon. Elokuva oli italialainen länkkäri Vain muutaman dollarin tähden (1965) ja toinen osa sittemmin trilogiaksi muodostuneesta kokonaisuudesta. Spagettiwesternien ohjaaja Sergio Leone kiinnitti huomionsa vuonna 1930 syntyneeseen näyttelijään nähtyään tämän Lännentie-tv-sarjassa. Kourallinen dollareita (1964), Vain muutaman dollarin tähden ja 1966 valmistunut Hyvät, pahat ja rumat nostivat Clint Eastwoodin yhdeksi Hollywoodin kuumimmista nimistä.
Seuraavien kahdeksan vuoden aikana Eastwood näytteli elokuva per vuosi -tahtia rinnallaan mm. Richard Burton, Telly Savalas ja Donald Sutherland. Allekirjoittaneelle mieleenjäänein on Kotkat kuuntelevat vuodelta 1968, jonka julistekin roikkuu seinälläni. Tärkeimmäksi siihenastisen uran kannalta nousi yhteistyö ohjaaja Don Siegelin kanssa. Kaksikko teki yhdessä neljä elokuvaa, joista maininnanarvoisin on Likainen Harry (1971). Lentäviä lauseita viljellyt kovaotteinen poliisi haltioi minut, ja katsoin kaikki jatko-osat heti putkeen.
Vuosi 1971 oli käänteentekevä. Palvellessaan inhoamassaan armeijassa 1950-luvulla Eastwood oli rakastunut palveluspaikkansa läheisyydessä sijaitsevaan Carmel-by-the-Sean kaupunkiin – siellä on kuvattu hänen ohjausdebyyttinsä, trilleri Yön painajainen. Siegelin hän sai houkuteltua sivuosaan, ja mentori kuittasi tämän Likaisen Harryn avauskohtauksessa. Jos tarkasti katsoo, voi Harryn selän takana nähdä mainostettavan Yön painajaisen saapuneen elokuvateattereihin.
Eastwoodin viides ohjaus, vuoden 1976 Lainsuojaton Josey Wales, sai seuraajikseen muutaman heikomman tuotoksen ennen The Honkytonk Mania (1982). Suuren laman aikaan sijoittuvaa countryn sävyttämää draamaa ylisti mm. arvostettu Chicago Sun-Times -lehden kriitikko Rogert Ebert. Yhdyn tässä hänen mielipiteeseensä. Samalla se on Clintin vanhemman pojan Kyle Eastwoodin ainut iso rooli isänsä rinnalla. Muusikkona kunnostautunut Kyle on tehnyt musiikkia seitsemään Clintin elokuvaan.
Seuraavat kymmenen vuotta näkivät mm. Eastwoodin ohjaajanroolin lisäksi jälleen tarttuvan Magnumiin Likaisen Harryn jatko-osissa Ratkaiseva isku (1983) ja Murhapooli (1988). Mies antoi myös kasvonsa ohjaajalegenda John Hustonille elokuvassa Valkoinen metsästäjä, musta sydän (1990). Vuonna 1992 ilmestynyt Armoton on yksi niistä elokuvista, jotka tämän jutun kirjoittajalla on jäänyt elävästi mieleen. Vaikka edellisestä länkkäristä Kalpea ratsastaja oli jo kahdeksan vuotta, todisti neljän Oscarin voittaja, että päälle 60-vuotiaalla Eastwoodilla kuudestilaukeava pysyy edelleen kädessä. Tätä seuranneet vuoden 1993 Tulilinjalla ja Täydellinen maailma löysivät nekin elokuvahyllyyni alta aikayksikön.
Hiljaiset sillat oli ja meni, mutta Rajaton valta (1997) ja Täydellinen rikos (1999) edustivat jälleen kunniakkaasti Eastwoodille ominaiseksi muodostunutta rikoselokuvaa, kun ikääntyvä sankari pyrkii tuomaan totuuden ilmi. Seuraava superhitti oli vuoden 2004 Million Dollar Baby, joka sekin seitsemästä ehdokkuudesta kahmi neljä Oscaria. Armottomassa Eastwoodin rinnalla ratsastanut Morgan Freeman palkittiin sivuosasta.
Viimeisin elokuva Juror #2 on hieno lopetus uljaalle uralle, mutta rasisminvastainen Gran Torino (2008) toimi minulle paremmin. Viimeksimainitun filmin päähenkilö Walt muistuttaa myös paljon likaisesta Harrystä. 73 roolia, 45 ohjausta ja useita tuotantoja kattava ura on hatunnoston arvoinen suoritus ja stetsonin hattuhyllylle heittäminen 96 vuoden iässä ansaittua. Kiitos Clint.
Teksti: Janne Kaarenoja
Kuva: Stockvault.net / Pixabay
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?