
Torstaina 29.3 ensi-iltansa Suomessa saa Arto Halosen ohjaama kansainvälinen elokuva The Guardian Angel- Suojelusenkeli. Elokuva on kuvattu pääosin Kroatiassa ja se vilisee useita kansainvälisiä tähtiä. Mukana on muun muassa Josh Lucas ja Pilou Asbᴂk. Asbᴂkin esittämän Anders Olséenin vaimoa näyttelee suomalais-tanskalainen näyttelijä Sara Soulié.
– Kuvattiin reilu vuosi sitten Kroatian Zagrebissa ja sitten Kööpenhaminassa. Rakastuin käsikirjoitukseen heti, kun sain sen luettavaksi ensimmäisen kerran ja tykästyin myös tähän Marie Olsenin rooliin, jota esitän. Vahva, itsenäinen ja moderni nainen 50- luvulla, Soulié kuvaili.
Sara Soulié on nähty kolmessa suomalaisessa pitkässä elokuvassa, jonka lisäksi hän on tehnyt neljä lyhytelokuvaa. Television puolella hänet on nähty niin ikään neljässä eri sarjassa. The Guardian Angel- elokuva on Århusissa syntyneelle näyttelijälle hänen todellinen läpimurtoroolinsa, jonka turvin elokuvatarjouksia rupeaa varmasti myös satelemaan enemmän. Halosen tarjotessa roolia elokuvasta, oli Sara otettu.
– Olen puoliksi tanskalainen, niin tämä tuntui heti todella tärkeältä kertomaan tätä tarinaa. Nyt kun kerrankin tehdään suomalais-tanskalais-kroatialaisyhteistyötä, niin oli pakko päästä mukaan, Soulié myönsi.
Josh Lucas oli sympaattinen ja lämmin
Soulién lisäksi elokuvassa nähdään muitakin suomalaisia, kuten Pamela Tola ja Mikko Nousiainenkin vilahtelee kuvissa. Tola, Nousiainen eikä Soulié olleet samoissa kuvissa elokuvassa ja Soulién vastanäyttelijöinä olivat sellaiset nimet kuin Pilou Asbᴂk sekä Josh Lucas.
– Josh ja Pilou, joiden kanssa tein eniten, niin heillä on mieletön kokemus ja opin heiltä todella paljon, niin kuin ei vaan näyttelijän työstä, vaan kuvauksissa olemisesta ja myös sitä teknistä puolta, mitä voi yrittää ajatella näyttelijänä, kuten kuvakulmat ja ottojen määrät, joita on kaikissa kuvauksissa, Soulié totesi.
– Itse olen enemmän sellainen näyttelijä, joka tykkää keskittyä vaan siihen hahmoon ja tarinaan, olla siinä omassa kuplassa. Näillä herroilla oli todella vahva fokus ja läsnäolo siinä elokuvassa, niin se teki myös oman työni helpoksi.
Josh Lucas on erittäin tunnettu amerikkalainen näyttelijä, joka on tehnyt Hollywoodissa lukuisia elokuvarooleja sekä näytellyt myös amerikkalaisissa sarjoissa. Siitä huolimatta Lucas yllätti Saran positiivisesti.
– Ehkä siinä vähän jännitti alkuun, mutta Joshkin on äärettömän sympaattinen ja lämmin henkilö. Hän oli todella ystävällinen eikä mistään tullut sellaista oloa, että tekee jonkun kanssa, joka on mun yläpuolella. Oltiin ihan kollegoja keskenään, samoin kuin Piloun kanssa, Soulié vakuutti.
Marie Olsenia näyttelevä Sara Soulié yhdessä Josh Lucasin ja Pilou Asbᴂkin kanssa nähdään valkokankaalla Arto Halosen ohjaamassa The Guardian Angel- elokuvassa ensimmäistä kertaa torstaina 29. maaliskuuta.
Teksti: Joni Hildén
Artikkelikuva: Miikka Hildén
Kuvat: The Guardian Angel
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?