Ensi vuoden helmikuussa on tiedossa jälleen luvassa duunarihuumoria, kun ensi-iltansa saa Varaston jatko-osa Varasto 2. Varastotyöntekijät Rousku ja Raninen palaavat jälleen valkokankaalle tuttujen kollegoidensa myymäläpäällikön, Karitan sekä omistaja Katajan kanssa. Mukana on myös viekas Jylhäkorpi.
– Sitä me ruvettiin käsikirjoittaja VP Hännisen kanssa miettimään, että mitä näille henkilöille oikein kuuluu. Silloin kun tätä tehtiin, niin ne olivat kaikki jotenkin niin rakkaita. Jotenkin niissä on sellaista, minä en ole yhtään niiden kaltainen, mutta se niiden paskapäisyys oli tuttua, elokuvan ohjaaja Taru Mäkelä totesi lehdistötilaisuudessa.
Varaston ykkösosa tuli elokuvateattereihin vuonna 2012 ja se sai elokuvasaleihin yli 200 000 katsojaa. Elokuva palkittiin myös yleisön Jussi-palkinnolla. Ykkösosassahan Rousku ja Karita saivat lapsen, kun taas Raninen sai kenkää ja alkoholisoitui. Jo ykkösosan päättymisen jälkeen oli selvää, että jatko-osa tehdään.
– Se oli toiveissa silloin, että jos se on mahdollista ja nyt kun se tuli, niin olen iloinen, Rouskua näyttelevä Kari-Pekka Toivonen kertoi.
Aivan selkeää ei se ollut, että nähdäänkö elokuvaa lopulta enää koskaan valkokankaalla. Mutkia on ollut matkan varrella mukana ja jossain vaiheessa jo toivoakin ollaan oltu jo heittämässä jatko-osan suhteen.
– Tätä piti jo alkaa aikaisemmin kuvaamaan, mutta Kinosto ei saanutkaan rahoitusta. Aikataulu ja muuta oli jo sovittu, niin olin sitten, että tehdäänköhän me sitten ollenkaan. Nyt kun tuli tämä tukiraha, mitä suomalaiset elokuvat aina tarvitsevat kuvatakseen, niin olin todella iloinen, Karitaa näyttelevä Minttu Mustakallio iloitsi.
Muissa rooleissa nähdään Ranisena Aku Hirviniemi, myymäläpäällikkönä Juha Muje, Jessicana, joka on Rouskun ja Karitan tytär, Emilia Karilampi ja Karitan äitinä Hannele Lauri. Mukana ovat myös Kataja Esko Salminen sekä Jylhäkorpi Vesa Vierikko. Elokuvan kuvaukset käynnistyy 1. elokuuta ja se tulee ensi-iltaan helmikuussa 2018.
Teksti ja kuva: Joni Hildén
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?