Pikatreffit TV1-kanavalla kesäkuussa – Mukana rakastetuimmat näyttelijät

Please follow and like us:
Kesäkuussa käynnistyy Ylen TV1- kanavalla TV-sarja nimeltä Rakkautta vain. Tämä kuusiosainen sarja kertoo hieman vanhempien ihmisten pikatreffeistä. Sarja on kuvattu yhden päivän aikana espoolaisessa kartanossa 18 kameran voimin. Sarjalle ei ollut käsikirjoitusta, vaan näyttelijät improvisoivat tarinan itse.
– Tällaista tuotantotapaa ei ole Suomessa ollut aikaisemmin. Tämä on tuotantotapanakin ihan vallankumouksellinen, yksi sarjan näyttelijöistä Sinikka Sokka valaisee.
Sarjassa viisi miestä ja viisi naista lähtevät järjestetyille pikatreffeille, jossa heillä on tietty aika aikaa olla yhden henkilön kanssa, kunnes kelloon soitetaan ja vaihtuu keskustelukumppani. Suosikkinäyttelijöiden tähdittämän sarjan keskeisin aihe on parin etsiminen.
– Ensin se (aihe) oli kiusallinen. Sitten kun oltiin siinä tilanteessa, niin silloin tulee se näyttelijäihminen siihen taakse. Mä tunsin kaikki ihmiset ja tiesin, mitä niiltä voi odottaa ja vaatia, Rea Mauranen totesi.
TV-sarjalle ja ylipäätänsä näyttelemiselle harvinaista on se, että käsikirjoitusta, valmista paperia ei ole, vaan tarina kehkeytyy esityksen edetessä. Sarjassa näyttelevät näyttelijät eivät ole sellaista pahemmin tehneet ja se oli yksi suurista kysymyksistä, jota he lupautuessaan miettivät.
– Ensin mietin, että kyllähän dramaturgia pitää olla, täytyyhän käsikirjoitus olla, muutenhan se on kauheaa ruveta tekemään. Sitten se tilanne muokkasi sitä käsikirjoitusta koko ajan ja rupesi syntymään siitä, Mauranen kiteytti.
Vaikka tekstiä ei ollut käsikirjoitettu, oli näyttelijät joutuneet itse pähkäilemään etukäteen roolihahmojaan ja kirjoittamaan heille menneisyyden, jonka puitteissa lähtivät roolihahmoaan tekemään kuvauksissa.
– Kehitin sille henkilölle tarinan, johon halusin vähän draamaa mukaan ja sillä tavalla sen sai sitten mielekkääksi. Siellä oli avioeroa ja oli lapsen syntymää sekä menetystä. Sitten työelämää ja uuden vaimon löytyminen ja hänen kuolema syöpään. Ihan voisi kuvitella, että sellainen tarina jollain ihmisellä voisi olla, Esko Roine kertoi hahmonsa synnystä.
Maurasen, Roineen ja Sokan lisäksi TV-sarjassa tullaan näkemään rakastettuja näyttelijöitä kuten Esko Salminen, Eeva Litmanen, Heikki Kinnunen, Leena Uotila, Aake Kalliala, Kirsti Wallasvaara ja Heikki Nousiainen. Lisäksi mukana on myös nuorempaa polvea edustava Eero Ritala. Sarjan startti on 10. kesäkuuta TV1-kanavalla kello 21:15 ja sarjaa esitetään kuuden jakson verran.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Satumari Tinell, Joni Hildén
Please follow and like us:

Tuoreimmat

Etusivu
Televisio ja suoratoistopalvelut
Etusivu
Musiikki

Tiina Forsby paljastaa lempivärinsä: ”Ilmentää persoonaani”

Portion Boys valmistautuu parhaillaan lomaillen joulukuun alussa pidettävään Nokia Areenan konserttiin. Tiina Forsby lomailee yhdessä miehensä Mikaelin kanssa etelän lämmössä, mutta ennen lomalle lähtöään hän ehti istahtamaan Olkkarin piinapenkkiin. Piinapenkissä hän nimesi muun muassa kappaleen, joka kuvastaa häntä parhaiten.

– Eläköön elämä, ihan sen takia, koska mä juhlin elämää isolla sydämellä. Sitä, että saan olla täällä, joka ikistä tunnetta, joka ikistä fiilistä. Oli se sitten hyvä tai huono. Mä juhlin tunteita, itkua, naurua, isoja sellaisia tunteita, Forsby toteaa. […]

OlkkariViihde premium +

Tiina Forsby ei halunnut antaa valtaa kiusaajilleen – ”En halua välittää siitä saako joku syyn herjata”

Portion Boysista tuttu Tiina Forsby on nähty tänä syksynä MTV:llä esitettävässä uutuussarjassa Suomen älyttömin julkkis. Sarjaan osallistuminen ei ollut häneltä helppo päätös, vaan hän joutui miettimään sitä todella, kannattaako hänen osallistua tähän formaattiin.

– Kyllä mä sitä hetken aikaa mietin, enkä ihan helpoimmalla sanonut tähän kyllä. Oli vielä se edellinen TV-formaatti tunne mielessä ja ajattelin, onko mitään järkeä altistaa itseäni sille julkiselle herjaamiselle, mitä kohdallani aina tulee, Forsby alustaa. […]

Etusivu
Teatteri
Televisio ja suoratoistopalvelut

Leena Pöysti haluaisi Johanna Alangon vain leikkaavan

Tiitus Mäkelä Please follow and like us: Tiitus Mäkelä Username or Email Address Password Remember Me Register|Lost your password? Tämä sisältö on katsottavissa vain OlkkariViihde premium + – tilauksen omistaville. Tilaa OlkkariViihde premium + Tilaus […]

Televisio ja suoratoistopalvelut

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi