Jurassic World on kaukana siitä, mitä Jurassic Park aikanaan edusti. Toiminta ja DNA:lla jalostetut otukset ovat tuhonneet nostalgian.
Muistan, kun polvenkorkuisena innostuin dinosauruksista. Tarhassa osasin nimetä jo monta lajia ja halusin viedä pihaleikit kaukaiseen maahan, jossa pedot elivät. Myös Heurekassa vierailevat dinosaurusnäyttelyt oli pakko joka kerta nähdä, ja eläinmuseon luurangot olivat säännöllinen juttu. Vuosi 1993 sitten räjäytti pankin. Steven Spielberg ohjasi Michael Crightonin Dinosauruspuisto-kirjaan perustuvan megabudjetin elokuvan Jurassic Park, joka vielä yli kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin on yksi menestyneimmistä kassamagneeteista.
En filmiä päässyt elokuvateatteriin katsomaan ikärajasuosituksen takia, mutta Tyrannosaurus rex ja Velociraptorit tekivät vaikutuksen myös VHS-kasetilla John Williamsin musiikin säestämänä. Tuo teema herättää minussa tänäkin päivänä sen kahdeksanvuotiaan pikkupojan, joka hihkui innosta, kun video laitettiin nauhuriin ja muinaisten aikojen liskot pääsivät valloilleen.
Neljä vuotta myöhemmin ilmestyneen, Crightonin romaanin jatko-osaan peurstuvan Kadonneen maailman näin syntymäpäivänäni Finnkinon teatterissa ja muistan hetken selvästi. Rannalla pikkutytön kimppuun hyökänneet Compsognathukset kielivät uudesta ja isommasta. Sitä oli luvassa koko rahan edestä. Dinosauruslajit lisääntyivät kuin sienet sateella ja kirsikkana kermakakun päällä T-rex pääsi aiheuttamaan kaaosta San Diegon kaduille. Olin jälleen haltioitunut. Myös raptorien saaliiksi joutuneet salametsästäjät olivat herkkua 12-vuotiaalle meikäläiselle.
Vuosi 2001 näki Jurassic Park III:n. Ainoa yhteys kirjoihin oli päähenkilönä toimiva paleontologi Alan Grant (Sam Neill). Loppupeleissä dollarit silmissä tehty trilogian päätös oli kyllä mieleeni, vaikka kriitikoilta ei ylistystä herunut. Muistan myös äitini todenneen: ”Alkaa jo kyllästyttää tämä pusikosta syöksyvän uuden hirviön ihmettely.”
Elokuvia ihmisen ja dinosauruksen suhteesta
2015 Hollywood päätti avata Jurassic Parkin uudelleen. Alkuperäinen puisto oli historiaa ja sen raunioille rakennettiin huipputeknologiaa hyödyntävä Jurassic World. Lähdin ilman vanhempia teatteriin toivoen kokevani jälleen dinosaurusten lumon.
Nostalgia kuihtui kasaan jo ensiminuuteilla, kun yleisölle esiteltiin geneettisesti luotu jättiläinen Indominus rex ja Velociraptoreita koulutettiin armeijan tykötarpeiksi. Ilmeisesti vedessä elävä 17-metrinen Mossasaurus ei riittänyt, vaan maalle tarvittiin jotakin yhtä isoa. Indominus Rex sitten osoittautui yliovelaksi sieluttomaksi tappokoneeksi, joka teki selvää jokaisesta vastaantulijasta lajiin katsomatta. Hölmöyden kruunasi ihmisten, raptoreiden ja T-rexin yhteistyö tämän nujertamisessa.
Jurassic World jätti suoraan sanottuna suuhun kitkerän maun. Tekijät olivat tulleet siihen lopputulokseen, että tuulesta temmatut hormonihirviöt DNA-sirkuksessa ovat tätä päivää. Pääosassa oleva raptorikouluttaja Owen Grady (Chris Pratt) totesi asian hyvin: ”Tuo olio tuolla ei ole dinosaurus.”
Elokuva sai jatkoa vuonna 2018, kun Jurassic World: Kaatunut valtakunta saapui teattereihin. Tässä vaiheessa minusta oli tullut elokuva-arvostelija ja työ velvoitti. Lähtökohdat olivat herkulliset. Jurassic World oli tuhon partaalla, kun saarella oleva tulivuori purkautui. Eläinaktivistit vaativat liskojen pelastamista, päättäjät olivat toista mieltä. Lopulta dinosaurukset päätettiin kuitenkin tuoda mantereelle ja Grady kohtasi jälleen lemmikkinsä, Velociraptor Bluen.
Kaatunut valtakunta yhdisti katastrofielokuvan pöhköön toimintaan, joka ajoittain toi mieleen Peter Jacksonin Braindeadin. Ihmisen ja dinosauruksen välisellä luottamussuhteella leikittely oli älytöntä kuin mikä, ja Velociraptorin ja T-rexin DNA:sta jalostettu Indoraptor veti dinoviihteen täysin överiksi. Kierojen liikemiesten järjestämästä huutokaupasta tullut veribuffetti toki viihdytti.
Elementit, joiden mukaan ihmiset ja eläimet voivat lisääntyä suvuttomasti DNA-muunnoksilla, raivostuttivat. Loppukuva Tyrannosauruksesta karjumassa yhteen ääneen leijonan kanssa eläintarhassa ei jättänyt epäilykselle tilaa. Jatkoa olisi luvassa. Tässä vaiheessa en tiennyt itkeäkö vai nauraa.
Yhteiseloa jättien kanssa
Jurassic World Dominion tuli ensi-iltaan 2022. Tämä avasi tien maailmalle, jossa ihmiset ja huutokaupasta karanneet muinaisten aikojen otukset yrittävät elää sopusoinnussa. Idea on sinänsä hyvä, eikä mikään voita sitä, kun Stegosaurus aiheuttaa ketjukolarin. Poistuin teatterista kuitenkin syvien huokausten saattelemana. Ihmisten kloonaus sai ison roolin ja vaeltajasirkoista tuli tarinan keskeinen tekijä. Elokuvaan ei pelkästään ollut lisätty ryminää, vaan seikkailu vietiin asteelle, joka vastasi jo melkein Mission Impossible -elokuvia. Luojan kiitos mutanteista ei ollut tietoakaan, mutta koulutetut dinosaurukset, joita ohjaillaan sähköimpulsseilla ja jotka löytävät kohteensa infrapunalla, saivat pudistelemaan päätään.
Ainoa plussa oli se, että alkuperäisen Jurassic Parkin näyttelijäkaarti loisti jälleen tutuissa rooleissa, ja mukaan lisätyt dinosaurukset kuten Giganotosaurus olivat vaikuttavia. Suurimman maan päällä eläneen hirviön mukaantulon kohdalla tuli pähkäiltyä Indominus rexin ja Indoraptorin tarkoitusta. Giganotosaurus ensimmäisessä Jurassic Worldissa olisi ollut täyttä rautaa, ja Indoraptor olisi voinut jäädä laboratorioon.
Odotukset olivat kovat, kun Jurassic World Rebirthin käsikirjoittajaksi ilmoitettiin David Koepp. Loistavia elokuvia kirjoittanut Koepp on alkuperäisen Jurassic Parkin takana, ja tämä sai toivomaan vanhan meiningin paluuta. Mukana on makoisia kohtauksia ja pitkästä aikaa jotakin siitä alkuperäisestä. Uudeltakaan ei valitettavasti ole vältytty, kun Tyrannosauruksesta kloonattu D-rex rynnii ihmisten kimppuun. James Cameronin Alienia muistuttava otus on kamala lisä Indoraptorin ja Indominus rexin joukkoon. 133 minuuttia kestävä Jurassic World Rebirth muistuttaa vanhoista hyvistä ajoista puolen tunnin verran. Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten – ehkä elokuvasarjankin voisi jo laskea haudan lepoon.
Teksti ja kuva: Janne Kaarenoja
Suomi 
Svenska
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?