
Kapernaum – Kaaoksen lapset on tarina Zainista (Zain al Rafeea), libanonilaisesta pojasta, joka haastaa vanhempansa oikeuteen. Syyte on epätavallinen: lapsen saattaminen maailmaan karuissa oloissa, joissa selviytyminen on taistelua.
Kaikki näyttelijät ovat amatöörejä, mutta se ei näy elokuvassa mitenkään. Tarinan hahmot ja tapahtumat tuntuvat ehkä juuri siitä syystä niin aidoilta. Varsinkin nuoren Rafeean suoritus hakee vertaistaan. Kun elokuva alkoi ajattelin ensimmäiset minuutit, että tämähän ei ole minun makuuni ollenkaan, mutta sitten tajusin, että olin tullut katsomaan tarinaa väärällä asenteella. Olen tottunut amerikkalaiseen kerrontaan, joka on tyystin erilainen. Käänsin aivoni uuteen asentoon, sen jälkeen aloin todella nauttia.
Zain kuljettaa katsojaa mukanaan vaikeasta tilanteesta toiseen. Kapernaum näyttää Libanonin katujen elämän kaikessa raakuudessaan. Zainin perheen elämä on täysin rikki, joten poika päättää karata. Matkallaan hän kohtaa joukon erilaisia ihmisiä, joilta hän saa osakseen suojaa, lämpöä tai suoranaista vihaa.
Zain al Rafeea on kotoisin Syyriasta. Elokuvan ohjaaja Nadine Labaki löysi pojan pakolaisleiriltä. Tämä seikka tuo Zainin suoritukseen ripauksen aitoutta, jota ilman elokuva ei toimisi.
Elokuvassa on pitkiä jaksoja, joita hän kantaa käytännössä yksin. Tämä ei tunnu nuorta poikaa painavan, sillä juuri näinä hetkinä hän suorastaan loistaa. Tarinassa on monta kohtaa, joissa epätoivo täyttää valkokankaan, mutta Zain jaksaa taistella eteenpäin.
Kapernaum oli Libanonin Oscar-ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriassa. Tällä kertaa pystin nappasi meksikolainen Roma, mutta Kapernaum olisi ollut myös mainio valinta.
Tämä elokuva oli todella virkistävä kokemus, sillä se tuo valkokankaalle erilaisen tavan kertoa vaikuttava tarina. Näitä elokuvia katselisi mielellään useammin. Olemme Suomessa tottuneet tiettyyn kerronnan kaavaan, jota on hyvä välillä rikkoa. Tällaiset elokuvien parissa vietetyt hetket muistuttavat meitä siitä, että maailma on täynnä erilaisia tarinoita, jotka kaikki ovat yhtä arvokkaita.
Kapernaum – Kaaoksen Lapset ensi-illassa 1.3.
Teksti: Juho Kojima
Kuvat: elokuvasta: KAPERNAUM – KAAOKSEN LAPSET
Trailer: Scanbox Entertainment Finland
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?