Laura Birn ei lämpene kauhuelokuville

Elokuvafestivaali Red Carpet järjestetään toistamiseen elo- syyskuun vaihteessa Hyvinkäällä. Festivaalin voimahahmon Antti Luusuaniemen lisäksi festivaaleilla on myös jury, joka palkitsee elokuvantekijöitä. Tänä vuonna yksi juryn jäsenistä on näyttelijä Laura Birn, joka on menneen vuoden aikana nähty muun muassa 95- elokuvassa sekä Kääntöpiste- elokuvassa.

Näyttelijättären maku elokuvien suhteen on hyvin laaja, sillä hän vakuuttaa katsovansa elokuvia laidasta laitaan. Kaikesta huolimatta häneltä löytyy yksi genre, johon kuuluvia elokuvia Laura Birn ei mistään hinnasta katsoisi.

– Kauhu täytyy kyllä sulkea ulos. Jonkun täytyy raahata mut katsomaan kauhuelokuvaa, enkä tiedä menisinkö edes raahaten. Se on liian pelottavaa, Birn paljasti.

Kauhuelokuvat jäävät häneltä väliin, mutta muuten elokuvamaailma on tullut tutuksi niin näyttelijänä kuin katsojanakin. Birn löysi viime vuoden kotimaisesta elokuvatuotannosta useita sydäntä lämmittäviä elokuvia, jopa sellaisia, joissa hän itse ei ollut mukana.

– Viime vuonna oli ihan superhyviä ja tosi omanlaisia, erilaisia elokuvia. Armomurhaaja on mun mielestä ihan mieletön ja kreisi omannäköisensä. Ikitie oli koskettavan hienosti tehty kokonaistaideteos. Miami ja Joulumaa olivat tosi kiinnostavia. Kaikki omantyylisiä, Birn kehui.

Elokuvat ovat useimmiten sellaisia, että ne vaikuttavat katsojiinsa tavalla tai toisella. Jotkut tekevät katsojaansa lähtemättömän vaikutuksen, kun taas jotkut unohdetaan saman tien, kun astuu ulos elokuvateatterista tai elokuva loppuu. Laura Birn myöntää myös, että löytyy sellaisia elokuvia, jotka ovat tehneet häneen vaikutuksen.

– Kyllä niitä tietenkin on. Mitä viime aikoina olen nähnyt, niin kävin nyt vasta katsomassa sen Call me by your name, joka oli mun mielestä upea. Se oli tosi hieno ja siinä oli just oma maailmansa. Se oli ilmava, kevyt, hauska, koskettava, yllättävä omassa rauhallisuudessaan. Se oli tosi hieno taideteos, Birn ihasteli.

Birn itse on ollut mukana tekemässä useita elokuvia, jotka ovat olleet menestyksiä, mutta joukkoon mahtuu myös sellaisia elokuvia jotka eivät ole menestyneet, kuten olisivat ansainneet menestyä. Suomalaisen elokuvan tekijänä hän pitää hyvin tärkeänä sitä, että Red Carpetin kaltainen festivaali järjestetään.

Teksti ja kuva: Joni Hildén

Tuoreimmat

Etusivu

Ilmiö nimeltään Portion Boys – “Heistä on tullut ystäviä”

Vuonna 2010 toimintansa aloitti yhtye, joka tunnetaan hyväntuulisesta, hivenen huumoripitoisesta musiikistaan. Portion Boys-nimeä kantava yhtye on vuosien saatossa onnistunut iskemään suomalaisten sydämiin ja Facebookista löytyy useampikin faniryhmä, joista eniten jäseniä on Portion Boys Fanit-nimisellä ryhmällä. […]

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Etusivu

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Etusivu

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Etusivu

Rauman teatterissa on dekkarin vuoro

Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]

Elokuvat

Musta puhelin soi uudelleen köyhän sisällön sävelin

Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi