Kymmenen vuoden merimatka karikoituu kerrontaan

Christopher Nolan noudattaa perinteitään eikä kalastele vapauksia Homeroksen tekstistä. Odysseus on lapsenmielisille aikuisille suunnattua iloa täynnä itsepohdiskelua.

Ithaka odottelee saaren kuningasta Odysseusta palaavaksi Troijan sodasta. Taistelujen päättymisestä on jo vuosia ja myyttisen sankarin vaimon Penelopen (Anne Hathaway) on pian avioiduttava uudelleen. Nainen kaipaa miestään, ja hallitsijan poika Thelemakhos (Tom Holland) ei usko isänsä kuolleen. Tarinan pääantagonisti Antinoos (Robert Pattinson) puolestaan juonittelee päästäkseen valtaan. Odysseus (Matt Damon) on tahollaan haaksirikkoutunut Ogygian saarelle, jossa nymfi Kalypso (Charlize Theron) kestitsee häntä. Taruolennolla ei kuitenkaan ole puhtaat jauhot pussissa. Sankarin omanatuntona toimii viisauden jumalatar Athene (Zendaya). Kahdenvälinen keskustelu vie katsojan Troijaan ja sen jälkeiselle Odysseuksen kotimatkalle.

Dunkirkin rannikoilta Tenetin ja Oppenheimerin kautta antiikin tarumaailmaan siirtyneen Nolanin uutukainen latasi isot odotukset jo senkin puolesta, että Odysseuksen seikkailut on kuin miehelle tehty. Ohjaaja-käsikirjoittajan tuotokset ovat kerta toisensa jälkeen olleet onnistumisia, mutta Homeroksen tapauksessa lumo hukkuu Nolanin tavaramerkkiin.

Ohjaajan elokuvissa on tutuksi tullut ei-lineaarinen tarinankerronta. Mahtipontisessa ja lähes kolme tuntia kestävässä teoksessa liikutaan nykypäivän Ithakan ja Kalypson majapaikan sekä sotaanlähdön ja kotimatkan välillä. Oman lisänsä tuo Odysseuksen lapsuus. Matkustaminen ajassa on sulavaa, mutta yksinkertaistaminen olisi ollut paikallaan. Dialogi kertoo oleellisen ja heittää sekaan muutaman hauskan sutkautuksen. Äänimaailma hoitaa tehokkaasti asiansa. Elokuva sysää Troijan sodan taka-alalle ja on temmoltaan monia muita Nolanin elokuvia rauhallisempi. Se toimii erinomaisesti.

Miehen tielle osuvilta hirviöiltä olisi toivonut historiankirjoista ja kreikkalaisesta taiteesta tuttua ulkonäköä, mutta sen osalta panostetaan fantasiaan ja mieleen palaavat Taru sormusten herrasta-elokuvat. Nolan on luottanut tuttuihin näyttelijöihin, mutta valitettavasti Matt Damon ei sovi elokuvan nimikkosankariksi. Pattinsonin Antinoos on se perinteinen ilkiö, jonka olisi toivonut herättävän enemmän inhoa. Hathaway tekee kelvollista työtä, ja John Leguizamo on Eumaioksena hyvä. Odysseus on viihdyttävä seikkailu, mutta ei yllä Nolanin parhaimistoon. Olkkariviihteeltä se saa kaksi tähteä viidestä ja rantautuu elokuvateattereihin 17.7.2026.

Teksti: Janne Kaarenoja

Kuvat: Universal Studios

Tuoreimmat

Menovinkit

Portion Boys ei tuota pettymystä – Krapin pajalla yleisö innoissaan

Juhlakonserttiaan joulukuussa odottava Portion Boys keikkailee kesän aikana ahkerasti. Yhtyeen keikkakalenteri on täynnä tapahtumia ja kesän jokaisena viikonlopuna yhtye on jossakin päin Suomea. Torstaina tämän Suomen kovimman bilebändin bussi pysähtyi Tuusulaan Krapin pajalle. Lava on […]

Menovinkit

Ruoka- ja juomakojut nousivat Turun Vauhti Kiihtyy -festareiden vahvuudeksi – vesihuollossa jäi parannettavaa

Turun Messukeskuksen piha-alueella järjestetty kaksipäiväinen Vauhti Kiihtyy -festivaali keräsi 10.–11. heinäkuuta runsaasti yleisöä. Aurinkoinen sää houkutteli kävijöitä paikalle jo ennen porttien avautumista, mutta tapahtuman yhdeksi suurimmista vahvuuksista nousi monipuolinen ruoka- ja juomatarjonta. Ensimmäisen festaripäivän musiikillisesta […]

Menovinkit

Vantaalainen päätti Tikkurila Festivaalin perjantai-illan

Tikkurila Festivaalin perjantaipäivä lähti käyntiin lavashow’nsa uusineella Arttu Wiskarilla. Jos aiemmin Wiskari lähinnä lauloi paikallaan mikrofoniinsa, on nyt lavapreesensiin tullut uusia ulottuvuuksia liikkeen myötä. Mies ei enää seiso vain paikallaan, vaan myös tanssii muutamien kappaleiden […]

Menovinkit

Eppu Normaali jätti jäähyväiset vantaalaisyleisölle Tikkurila Festivaalilla

Tikkurila Festivaalin ensimmäinen päivä sujui aurinkoisessa kesäsäässä. Päivän avasi Teflon Brothers, joka esiintyy kesäkiertueen keikat ilman sairaslomalle jäänyttä Pyhimystä. Päivä jatkui suomalaisen tanssilavamusiikin nousevalla tähtisikermällä Komioilla. Komiat on nousseet suomalaisten tietoisuuteen ryminällä ja ottanut paikkansa […]

Arvostelut

Kymmenen vuoden merimatka karikoituu kerrontaan

Christopher Nolan noudattaa perinteitään eikä kalastele vapauksia Homeroksen tekstistä. Odysseus on lapsenmielisille aikuisille suunnattua iloa täynnä itsepohdiskelua. Ithaka odottelee saaren kuningasta Odysseusta palaavaksi Troijan sodasta. Taistelujen päättymisestä on jo vuosia ja myyttisen sankarin vaimon Penelopen […]

Menovinkit

Käärijän suosio ei hiivu – Supersunnuntain yleisö haltioissaan

Viime vuonna Tapiolassa toimivaksi todettu konsepti Supersunnuntai saapui tänä vuonna myös Helsinkiin ja Nordikselle. Helsingin Jäähallin parkkipaikalla järjestetty festivaali osoittautui menestykseksi myös pääkaupungissa. Supersunnuntai-konsepti on laajennettu tälle kesälle useammalle eri paikkakunnalle. Helsingin lisäksi festivaali järjestetään […]

Matkailu

Inna ja Dingo villitsivät Õllesummerissa

Konsertteja, katuruokaa, tanssia, aurinkoa ja rentoa kesätunnelmaa. Näitä kaikkea tarjoili suomalaistenkin keskuudessa suosituksi noussut Õllesummer-festivaali, joka täytti Tallinnan legendaarisen laululavan ympäristön heinäkuun alussa. Kaikkiaan festivaaleilla esiintyi neljän päivän aikana yli 100 artistia. Tapahtuma-alueen kahdeksalla eri […]

Henkilökuva

Esko Kovero viihtyy yhä Salkkareissa – ”Ei ole tullut hetkeä, että tämä oli tässä”

Elettiin vuoden 1999 tammikuuta, kun suomalaisten televisioruutuihin ilmestyi uusi kotimainen päivittäissarja. Ennen tuota suomalaista saippuasarjaa tai siihen verrattavaa, oltiin nähty Blondi tuli taloon tai Ihmeidentekijät sarjat. Nyt televisioruudut täytti uudenlainen formaatti Salatut elämät, joka tulisi […]

Arvostelut

Ranskalaisduetto lämmittää alkutalven hornanlieskoin

Evil Dead Burn on onnistunutta aivot narikkaan -viihdettä. 1981 alkunsa saaneen franchisen tuoreimman osan palat ovat kohdillaan, mutta näyttelijäntyö hautautuu demonisten voimien alle. 80-luvun taitteessa Sam Raimi teki elokuvan Evil Dead. Kuoleman kirjan pienellä erämökillä […]

Menovinkit

Historiallinen Backas tarjoaa idyllisen keikkapaikan

Keskellä Vantaata Pakkalassa sijaitsee 1600-luvulla perustettu Backaksen kartano. Kartanon alueella järjestetään nykyisin erilaisia tapahtumia. Useampana kesänä on järjestetty myös kesäisin keikkoja, joita myös tänä kesänä on luvassa. – Me olemme jo alusta asti alueelle tullessamme […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi