Kotimainen lakidraamasarja Pohjolan laki sai ensi-iltansa Elisa Viihde Viaplayssä

Elisa Viihde Play esitteli torstaina uuden draamasarjan Pohjolan laki. Sarjan on käsikirjoittanut Juha Karvanen ja ohjannut Teppo Airaksinen. Airaksinen muistetaan muun muassa Sipon herttuan ohjaajana.

– Idea oli tehdä suomalainen lakisarja ja kertoa ihmisestä, joka joutuu valitsemaan oman perheen ja totuuden välillä, Airaksinen valaisee.

Airaksinen tuli mukaan projektiin pari vuotta sitten, jolloin käsikirjoittaja Juha Karvasella oli vasta idea valmiina. Suomessa ei kovin montaa lakisarjaa ole vuosien saatossa nähty. Lähinnä suomalaisille tutuiksi ovat tulleet amerikkalaiset lakisarjat.

– Pyrittiin katsomaan esikuvaa niistä lakisarjoista, mutta samalla pyrimme löytämään sen oman tavan tehdä. Kuitenkin kulttuuri ja lakimaailma on hyvin erilainen Suomessa kuin Amerikassa. Ei voi lähteä Matlockia apinoimaan, Airaksinen kertoo.

Pohjolan laki- sarjan ohjaaja Teppo Airaksinen. (Kuva: Jouni Hirn)

“Pääsin mukaan ihan mielettömään porukkaan”

Pohjolan laki- sarjan pääparia näyttelevät muun muassa Elisa Viihde Viaplayn Kolmistaan- sarjasta tuttu Lauri Tilkanen sekä Syke- sarjassa marinoitunut Iida-Maria Heinonen.

– On todella suuri ilo, että sain tehdä tämän työn. Tässä on ympärillä koko joukko alan huippuammattilaisia, niin kameran edessä kuin takanakin. Pääsin mukaan ihan mielettömään porukkaan, Heinonen iloitsee.

Tilkasen lisäksi sarjassa näyttelevät Pertti Sveholm, Eero Saarinen sekä Anu Sinisalo. Heinoselle tämän porukan kanssa työskentely oli antoisaa ja hän sai paljon oppia kokeneemmilta kollegoiltaan.

– Anun kanssa syntyi heti kova luottamus. Kunnioitan häntä näyttelijänä ihan hirveästi ja ihailen. Koen, että sain häneltä todella paljon apua työskentelyssä, Heinonen toteaa.

Iida-Maria Heinosen kanssa sarjassa näyttelee myös Samuli Niittymäki.

Heinonen on huomannut vuosien varrella, että kollegat ovat hyvin avoimia ja jakavat työhön liittyviä vinkkejä auliisti myös nuoremmille kollegoilleen.

– On upeata, kun tällä alalla kohtaa kollegoita, joilla on paljon enemmän kokemusta ja tietotaitoa. Koitan ottaa niistä hetkistä kaiken irti, sillä tavalla on aina mahdollisuus oppia ja kehittyä itse. Sellaista oli tämän sarjan kuvauksissa, sai imettyä paljon oppia kollegoilta, Heinonen kiittelee.

“Hyvä vastanäyttelijä on kaiken A ja O”

Heinosen roolihenkilön Eeva Bensonin äitiä Sofia Bensonia sarjassa näyttelevä Anu Sinisalo on pitkänlinjan näyttelijä, joka muistetaan muun muassa Sorjosesta ja Helppo elämä– televisiosarjasta. Sinisalo työskenteli ensimmäistä kertaa Heinosen kanssa, mutta oli vakuuttunut hänen taidoistaan.

– Iida-Marian kanssa en ole töitä tehnyt aikaisemmin. Hän on hieno nuori näyttelijä, Sinisalo kehuu.

Anu Sinisalon miestä Patrik Bensonia näyttelee Eero Saarinen. Kuvassa myös toinen pääosan esittäjistä Lauri Tilkanen sekä Tapio Liinoja.

Pohjolan laki– sarjassa Sinisalon vastanäyttelijöitä toimi useita huippuammattilaisia, kuten Eero Saarinen, Maria Kuusiluoma ja Lauri Tilkanen sekä tietysti myös Iida-Maria Heinonen.

Kokenut näyttelijätär pitää hyvin tärkeänä sitä, miten yhteistyö nimenomaan vastanäyttelijöiden kanssa toimii.

– Tätä meidän hommaa, näyttelijyyttä ei voi tehdä ilman vastanäyttelijöitä. Kyllä se on niin, että me luomme toinen toisemme. Siinä hyvä vastanäyttelijä on kaiken A ja O, Sinisalo alleviivaa.

Pohjolan laki– sarja ilmestyi Elisa Viihde Viaplayhin torstaina 17. joulukuuta. Sinisalon roolisuorituksia voi Pohjolan laki– sarjan lisäksi ihailla muun muassa Tuliportaat– sarjassa, joka löytyy myös Elisa Viihde Viaplaysta.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Jouni Hirn ja Elisa Viihde Viaplay

Lue lisää: Pohjolan lakia tähdittävä Iida-Maria Heinonen: “Olisi kamalaa olla syytettynä”

Tuoreimmat

Elokuvat

Lönnrotin runous hukkuu miekkaan

Kalevala: Kullervon tarina on ylistys miehisyydelle. Yritys olla suuren luokan Hollywood-tuotanto laulaa supisuomalaisuuden suohon kuin Väinämöinen ikään. Untamolassa kytee veljesviha, kun Kalervon (Johannes Holopainen) veli Untamo (Eero Aho) havaitsee veljensä asettuneen tiluksilleen, jotka isä oli […]

Elokuvat

Apinanraivo viihdyttää, kun simpanssi varastaa valokeilan

Johannes Robertsin Primate lyö laudalta monet menneiden vuosien teinikauhuelokuvat. Ben-simpanssi on puolestaan tekijöidensä onnistunein hirviöluomus. Elokuvan alussa Lucy (Johnny Sequoyah) saapuu ystävineen kuuron isänsä Adamin (Troy Kotsur) huvilalle. Nuoria vastassa ovat myös Lucyn sisko Erin […]

Musiikki

Suomirockin legenda on poissa

Suomalaisen rockin legenda, raspikurkku Pate Mustajärvi on poissa. Mustajärvi oli kuollessaan 69-vuotias. Tapaninpäivänä kuollut artisti kertoi marraskuussa sosiaalisen median kanavissaan sairastavansa syöpää. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen. Pate Mustajärvi muistetaan kaikista parhaiten Popedan solistina. Popedan […]

Ihmiset

Samuli Edelmannille joulu on rauhoittumista ja itsensä tutkiskelua

Tänä syksynä joululevyn yhdessä tyttärensä Venlan kanssa julkaissut Samuli Edelmann sanoo olevansa yleensä joulun aikaan hyvin kiireinen mies. Keikat pitävät hänet työllistettynä, mutta jouluaattona hänellä on aikaa rauhoittua. – Joulukuu on mennyt jo pitkään kirkoissa […]

Elokuvat

Jenni Vartiainen tähdittää Dome Karukosken uutta elokuvaa

Laulajana paremmin tunnettu Jenni Vartiainen tekee debyytin elokuvanäyttelijänä vuonna 2026 ensi-iltansa saavassa Dome Karukosken elokuvassa Rakkautta ja virtahepoja. Elokuvan päärooleissa Vartiaisen lisäksi nähdään Pihla Viitala ja Aku Sipola. – Oli vapauttavaa heittäytyä uuteen rooliin ja […]

Elokuvat

Sydäntalvi ei suksi sivuladuille

Brian Kirkin kolmas kokopitkä elokuva on Suomen Kolilla kuvattu kaipuuta ja jännitystä sykkivä kokonaisuus. Emma Thompson vakuuttaa keinot keksivän leskirouvan roolissa. Elokuvan alussa Suomi tuodaan jo vahvasti esille, kun Barb (Thompson) istuu pöydässä Nokian vanha […]

Elokuvat

Teatterineuvos Eila Roine on poissa

Suomalaisen teatteritaiteen suuriin näyttelijöihin lukeutunut Eila Roine on kuollut. Hänet muistetaan lukuisista rooleistaan varsinkin tamperelaisissa teattereissa. Roine on nähty niin Tampereen Teatterin kuin Tampereen Työväen Teatterin näyttämöllä. Eila Roine teki unohtumattomat roolisuoritukset Tampereen Työväen Teatterin […]

Elokuvat

Nuremberg on luottamuksen rakentamista hirviön kanssa

James Vanderbiltin kolmas ohjaus on kolmannen valtakunnan raunioille rakentuva vahva draama. Jack El-Hain kirjaan perustuva elokuva on samalla muistutus ihmisen pahuudesta. Toinen maailmansota on päättynyt ja liittoutuneille antautuneet tai kiinniotetut natsipuolueen jäsenet lyöty lukkojen taakse. […]

Olkkarivieras

Elokuvaohjaaja Oskari Pastila podcastissa “Päähenkilöä käytettiin hyväksi”

Username or Email Address Password Remember Me Register|Lost your password? Tämä sisältö on katsottavissa vain OlkkariViihde premium + – tilauksen omistaville. OlkkariViihde premium + voit tilata joko jatkuvalla kuukausitilauksella hntaan 3 euroa kuukaudessa tai vuorokaudeksi […]

Musiikki

Riitta Korpela palkittiin elämäntyöpalkinnolla Jellonagaalassa – Ti-Ti Nalle on kulkenut sukupolvien mukana

Lastenmusiikki Ry palkitsi eilen Oulussa järjestetyssä Jellonagaalassa suomalaisen lastenmusiikin uranuurtajan, Ti-Ti Nalle -perheen luojan Riitta Korpelan arvostetulla elämäntyöpalkinnolla. Tunnustus myönnettiin kunnianosoituksena poikkeuksellisen pitkäjänteisestä ja merkittävästä työstä suomalaisen lastenkulttuurin ja varhaiskasvatuksen hyväksi. Lastenmusiikkipäivää juhlittiin lapsen oikeuksien […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi