Koivusalon Olavi Virta- elokuvan näyttelijät julki

Please follow and like us:
Syksyllä 2018 ensi-illan saa elokuva, jota moni on odottanut. Kesäkuun puolessa välissä Timo Koivusalon ohjaaman Olavi Virta- elokuvan kuvaukset.
Keskiviikkona Helsingin hotelli Seurahuoneella julkistettiin elokuvan näyttelijäkaarti. Nimikkoroolissa nähdään nuori ja charmikas näyttelijä Lauri Tilkanen. Olavi Virran vaimona Irenenä tullaan näkemään kuvankaunis Malla Malmivaara.
Elokuvan muissa rooleissa on myös vahvoja ja tunnettuja näyttelijöitä, kuten muun muassa Martti Suosalo, Vesa Vierikko, Seela Sella, Hannu-Pekka Björkman ja Raimo Grönberg sekä Jonna Järnefelt ja Heikki Nousiainen.
Moni heistä on tuttuja jo Koivusalon aikaisemmista tuotannoista.
Teksti ja kuva: Joni Hildén
Please follow and like us:

Tuoreimmat

Etusivu
Televisio ja suoratoistopalvelut
Etusivu
Musiikki

Tiina Forsby paljastaa lempivärinsä: ”Ilmentää persoonaani”

Portion Boys valmistautuu parhaillaan lomaillen joulukuun alussa pidettävään Nokia Areenan konserttiin. Tiina Forsby lomailee yhdessä miehensä Mikaelin kanssa etelän lämmössä, mutta ennen lomalle lähtöään hän ehti istahtamaan Olkkarin piinapenkkiin. Piinapenkissä hän nimesi muun muassa kappaleen, joka kuvastaa häntä parhaiten.

– Eläköön elämä, ihan sen takia, koska mä juhlin elämää isolla sydämellä. Sitä, että saan olla täällä, joka ikistä tunnetta, joka ikistä fiilistä. Oli se sitten hyvä tai huono. Mä juhlin tunteita, itkua, naurua, isoja sellaisia tunteita, Forsby toteaa. […]

Televisio ja suoratoistopalvelut

Tiina Forsby ei halunnut antaa valtaa kiusaajilleen – ”En halua välittää siitä saako joku syyn herjata”

Portion Boysista tuttu Tiina Forsby on nähty tänä syksynä MTV:llä esitettävässä uutuussarjassa Suomen älyttömin julkkis. Sarjaan osallistuminen ei ollut häneltä helppo päätös, vaan hän joutui miettimään sitä todella, kannattaako hänen osallistua tähän formaattiin.

– Kyllä mä sitä hetken aikaa mietin, enkä ihan helpoimmalla sanonut tähän kyllä. Oli vielä se edellinen TV-formaatti tunne mielessä ja ajattelin, onko mitään järkeä altistaa itseäni sille julkiselle herjaamiselle, mitä kohdallani aina tulee, Forsby alustaa. […]

Etusivu
Teatteri
OlkkariViihde premium +

Leena Pöysti haluaisi Johanna Alangon vain leikkaavan

Tiitus Mäkelä Please follow and like us: Tiitus Mäkelä Username or Email Address Password Remember Me Register|Lost your password? Tämä sisältö on katsottavissa vain OlkkariViihde premium + – tilauksen omistaville. Tilaa OlkkariViihde premium + Tilaus […]

Televisio ja suoratoistopalvelut

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi