Huumorin sävyttämä Pieni merenneito luomoaa Suurella näyttämöllä

Helsingin Kaupunginteatterissa on tänä syksynä nähty merenalaista elämää Suurella näyttämöllä, kun Disneyn klassikko Pieni merenneito on ollut uusintaensi-illassa. Edellisen kerran musikaali nähtiin Kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä vuonna 2019, mutta koronan vuoksi esityskausi jäi lyhyeksi ja nyt Kaupunginteatteri päätti tuoda musikaalin uudelleen yleisön nähtäväksi.

Jo mennessä saliin huomaa nykyaikaisen teknologian tulleen teattereihin, kun esirippuun on heijastettu näytelmän nimi. Esirippu on tehty oikeastaan kaksiosaiseksi tai siten, että reunoille on jäänyt kiinteät rakennelmat, jotka osittain myös haittaavat niiden katsojien kokemusta, joiden paikat ovat reunoilla. Osa esityksestä nimittäin jää niiden rakennelmien piiloon.

Vaikka pieni osa kohtauksista jää hivenen piiloon, ei se kovin isosti katsomiskokemusta haittaa, sillä suurin osa esityksestä kuitenkin tapahtuu keskellä lavaa. Musikaalin väriloisto kaikkine loistavine lavasteineen antaa katsojalle melkoisen elämyksen. Siihen kun päälle lisätään vielä upeat laulunumerot, ollaan jo lähellä mahtavaa spektaakkelia.

Arielin roolissa näytellyt Yasmine Yamajako ilahdutti lauluäänellään ja häntä olisi voinut kuunnella musikaalissa enemmänkin. Mainittava on myös Kuningas Tritonia näytellyt Mikko Vihma, jonka miehekkään möreä ääni saa katsojan nautintoon.

Huumoriakaan ei näytelmästä puutu, siitä vastaavat Chef Louisia näyttelevä Tuomas Uusitalo ja Sebastiania näyttelevä Samuli Kakko. Aivan upea kohtaus, jossa Chef Louis jahtaa Sebastiania ja Sebastian puolestaan tekee kiusaa Chef Louisille, saa nauruhermot koetukselle.

Oman mausteensa soppaan tuo Yrjön roolissa Pertti Koivula. Kokeneen näyttelijän karisma vaan huokuu lavalta, kun hän pistelee menemään hieman hompsahtavan Yrjön roolissa. Ei voi kuin ihmetellä ja ihailla, kuinka hän jaksaa pitää tuollaisen roolin päällä läpi koko näytelmän, puhuen hyvin erilaisella äänellä ja äänenpainoilla kuin hänen normaali puhetyylinsä on.

Kuten Samuel Harjanne yleensä, on myös tämä ohjaus häneltä onnistunut. Vuosien saatossa Helsingin Kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä on nähty Samuel Harjanteen upeita luomuksia eikä Pieni merenneito kalpene niiden rinnalla. Voisi sanoa, että Samuel Harjanteesta on nousemassa musikaalien ykkösohjaaja Suomessa.

Kokonaisuutena katsottuna, pienistä näköhaitoista huolimatta, musikaali antoi katsojalleen paljon ja sitä ehdottomasti voi suositella jokaiselle. Tätä musikaalia ei kannata missata, ainakaan jos tykkää Disneyn klassikoista.

Pienenä kuriositeettina tähän loppuun on todettava Mikko Vihman esittämästä kuningas Tritonista, että hänen ulkoinen habituksensa, bodatut lihaksensa ja valkoiset pitkät hiukset toivat mieleen myös erään 80-90-luvun taitteen sankarin He-Manin. Ehkä me näemme jonain päivänä Kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä myös tämän sankaritarinan.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Robert Seger / Helsingin Kaupunginteatteri

Tuoreimmat

Etusivu

Ilmiö nimeltään Portion Boys – “Heistä on tullut ystäviä”

Vuonna 2010 toimintansa aloitti yhtye, joka tunnetaan hyväntuulisesta, hivenen huumoripitoisesta musiikistaan. Portion Boys-nimeä kantava yhtye on vuosien saatossa onnistunut iskemään suomalaisten sydämiin ja Facebookista löytyy useampikin faniryhmä, joista eniten jäseniä on Portion Boys Fanit-nimisellä ryhmällä. […]

Elokuvat

Syke-tähti Helmi-Leena Nummela debytoi elokuvan päätähtenä

Paremmin televisiosarjana tunnettu Syke saa valkokankaalle uuden elokuvan, kun 14. marraskuuta ensi-iltansa saa kolmas Syke-elokuva, joka kantaa nimeä Syke – Kipinöitä yössä. Elokuvan keskeisenä henkilönä on Helmi-Leena Nummelan näyttelemä Jannica Ronkainen. – Oli tosi iso […]

Elokuvat

Sankarin muotti on saalistajan Akilleen kantapää

Dan Trachtenbergin Predator: Badlands kääntää tutuksi tulleen juonikuvion päälaelleen. Miehen toinen Predator-elokuva on hyvin rytmitetty kokonaisuus, mutta kompuroi lähtökohtaansa. Oli vuosi 1987 kun Arnold Schwarzeneggerin näyttelemän Alan ”Dutch” Schaeferin johtama pelastusoperaatio muuttui selviytymiskamppailuksi ryhmän jouduttua […]

Etusivu

Kansallisteatterin Täällä pohjantähden alla tempaisee katsojan mukaan

Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä nähty näytelmä, jonka voi sanoa olevansa klassikko. Väinö Linnan kirjoittamaan romaaniin Täällä pohjantähden alla-perustuvassa näytelmässä ollaan kuvitteellisella Pentinkulmalla. Täällä pohjantähden alla on suurteos niin romaanina kuin elokuvana. Elokuvia […]

Elokuvat

Halloweenin tähtihetki – Robert Englund valokeilassa

Halloweenina Los Angelesin kaduilla kuultavia ”karkki tai kepponen” -huutoja säestävät yleisön mylvintä ja taputukset. Robert Englund saa tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle. Englundin nimi on varmasti kaikille kauhuelokuvafriikeille tuttu. Vuonna 1984 ilmestynyt Wes Cravenin Painajainen […]

Elokuvat

Pomon tarina keskittyy ihmiseen musiikin takana

Scott Cooperin Springsteen: Deliver Me from Nowhere on onnistunut kokonaisuus. Jeremy Allen White tekee elämänsä roolin muutoksen tuulissa leijailevana rock-artistina. Springsteen: Deliver Me from Nowhere polkaistaan käyntiin mustavalkoisin kuvin Bruce Springsteenin lapsuuden Freeholdista, jossa polvenkorkuinen […]

Elokuvat

Exit 8 on ovi herkkähermoisten painajaiseen

Japanilaisen Genki Kawamuran klaustrofobinen Exit 8 nousee 2000-luvun kauhuelokuvamassasta jääden pitkäksi aikaa mieleen. Keskiössä on kontrasti muutoksen ja toistuvuuden välillä. Nuorukainen (Katzunari Ninomiya) matkustaa metrossa aamu toisensa jälkeen kaavan muuttumatta. Suurkaupungin melskeeltä hän suojautuu nappikuulokkeiden […]

Etusivu

Eppu Normaali lopettaa Ratinan stadionille

Eppu Normaali hyvästelee lavat 50-vuotisjuhlavuotenaan – jäähyväiskiertue huipentuu Ratinan stadionille elokuussa 2026 Yksi suomalaisen rockin suurimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä, Eppu Normaali, on ilmoittanut lopettavansa esiintymiset. Yhtyeen Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu Tampereen Ratinan […]

Etusivu

Rauman teatterissa on dekkarin vuoro

Lauantaina 25.10. Rauman teatterissa saa ensi-iltansa ranskalaisen Robert Thomasin kirjoittama psykologinen jännitysnäytelmä Ansa. Raoul af Hällströmin suomentaman ja Hannele Ruotsalon muokkaaman dekkarin ohjaa Reino Bragge. – Tämäntyyppisiä dekkareista on pulaa. Agatha Christien teoksissa on niin […]

Elokuvat

Musta puhelin soi uudelleen köyhän sisällön sävelin

Scott Derricksonin loistavan Black Phone -elokuvan jatko-osan luulisi olevan hittituote, kun tekijäkatras on sama. Black Phone 2 on kuitenkin alennushyllykamaa isolla A:lla. Black Phone (2021) on vuoden 1978 Denveriin sijoittuva kauhuelokuva, jonka keskiössä on kaappariksi […]

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi