Kouvolan Teatterin suurella näyttämöllä on tämän syksyn esitetty musiikkinäytelmä Cabaret. Tarina 30-luvun Berliinistä, jossa natsit ovat juuri pääsemässä valtaan. Näytelmä tapahtuu pääosin kahdessa paikassa, Kit Kat Klubilla ja talossa, josta Fräulein Schneider (Satu Taalikainen) vuokraa asuinhuoneita.
Kit Kat Klubin seremoniamestarin roolissa yleisöä villitsee upealla äänellä siunattu Karlo Haapiainen. Haapiaisen henkilö on yksi näytelmän keskeisistä hahmoista, joka kuljettaa esitystä tilanteesta toiseen ja hän kantaa tuon roolinsa erinomaisesti.
Aiemmin Haapiainen on näytellyt muun muassa Suomen Kansallisteatterin Hamletissa, mutta tällä kertaa hän jättää itsestänsä erittäin positiivisen kuvan. Hän on yksi tämän näytelmän lukuisista onnistujista.
Koska Kouvolan Teatteri oli itselleni uusi tuttavuus, oli lavalla monta sellaista näyttelijää, joita en ollut aiemmin nähnyt esiintyvän. Moni heistä teki myös vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Hyviä vai voisiko sanoa jopa erinomaisia näyttelijöitä löytyy myös muualta kuin isoista teattereista. Myös sellaisia, joita emme näe televisiossa tai elokuvissa.
Vaikka suurelle yleisölle näytelmässä on enemmän tuntemattomia esiintyjiä, on Clifford Bradshaw’n roolissa nähtävä Juha-Pekka Mikkola niitä ehtinyt tekemään jo useamman. Siitä huolimatta Mikkola on yksi Suomen aliarvostetuimmista näyttelijöistä.
Taitava esiintyjä, jolta löytyy myös musiikillista osaamista, jota hän pääsi näyttämään myös Cabaretissa, ansaitsisi paremmin mahdollisuuksia myös isommissa parrasvaloissa. Mikkolan ammattitaitoista esiintymistä on ilo katsella.
Mikkolan lisäksi lavalla nähdään monille television katsojille Putouksesta tuttu Terhi Suorlahti. Suorlahti näyttelee Sally Bowlesin roolin. Hänen kaunis lauluäänensä saa katsojan nautiskelemaan hänen lauluistaan.
Mainita täytyy myös Kouvolaan kiinnityksellä olevista näyttelijöistä Veli-Matti Karén, jonka tulkinta Herr Schulzista on jotain aivan loistavaa. Ilmeikästä näyttelemistä kuitenkin kohtuu vähäeleisesti oli jotain lumoavaa.
Oman mausteensa näytelmään tuo Victoria näyttelevä Konsta Reuter. Katsoja ei välttämättä ihan heti huomaa edes, että naisen vaatteisiin sonnustautunut ja meikattu Victor onkin oikeasti mies. Reuter ottaa charmikkaalla esiintymisellä hetkellisesti jopa kokonaan lavan haltuun jättäen muut varjoonsa.
Kokonaisuutena näytelmä on hyvin rakennettu ja katsojalle nautinnollinen. Katsojan kokemusta ei haittaa myöskään se, että lavastus on osittain hyvin askeettinen, kuten asuinhuoneiden osalta pelkästään ovet ja osassa kohtauksissa oven lisäksi vain pöytä, matkalaukun tehdessä tuolin virkaa.
Itse tarinan kuljetus ilosta suruun tulee hyvin esille myös hahmojen kautta ja ennen kaikkea Fräulein Schneiderin kautta. Tunnelman ollessa näytelmän alussa hilpeä ja eläessä synnillisessä Berliinissä, Fräulein Schneider on iloinen ja avoin, kun taas mennään loppua kohden ja kohti synkkiä tapahtumia, muuttuu Fräulein Schneider surullisesti ja ahdistuneeksi. Satu Taalikainen tuo hahmossaan tämän muutoksen erittäin hienolla tavalla esille.
Ilomielisesti alkanut näytelmä saa valitettavasti tarinallisesti hyvin surumielisen lopun, kuten käsikirjoitukseen kuuluukin. Siitä huolimatta näytelmä jätti nautinnollisen kokemuksen. Kokonaisuutta arvioitaessa on otettava huomioon myös yleisö, joka ei välttämättä ollut helpoin mahdollinen esiintyjille. Päivänäytös ja katsomossa huomattavan paljon varttuneempaa väkeä, joka ei ehkä täysin lämmennyt esityksellä. Kaikesta tästä huolimatta, näyttelijät hoitivat oman osuutensa erittäin hyvin, saamatta kuitenkaan sitä lisäbuustia yleisöstä.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Kouvolan Teatteri
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?